Kodin saanut koira: LYN

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Lyn

LYN

* n. 3-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Suomessa.

 

 

 

12.6.2014
Lynin tarina – siltä osin kun me siitä tiedämme – alkoi sinä päivänä kun Asociatia A Doua Sansa -järjestön Carmen ja Onevet-eläinlääkäriaseman eläintenhoitaja Alexandra olivat kevättalvella 2013 Bukarestin ulkopuolella etsimässä erästä koiraa. He tiesivät koiran olevan loukkaantunut ja se piti saada toimitettua hoitoon, valitettavasti he eivät kuitenkaan tällä kertaa löytäneet sitä.

Sen sijaan he löysivät roskakasasta nukkumasta pienen Lyn-koiran ja päättivät ottaa tytön mukaansa. Kun he olivat lähdössä paluumatkalle, heidän peräänsä juoksi henkensä hädässä takkuinen ja likainen pieni pentu, Gloria, joka ilmeisesti oli hakenut turvaa Lynista. Carmen ja Alexandra eivät luonnollisesti voineet jättää pentua yksin ja tämä kaksikko asutti Onevet-hoitolan yhtä huonetta yhdessä jonkin aikaa. Gloria löysi tiensä omaan kotiinsa Suomeen lokakuussa 2013, mutta Lyn odottaa edelleen tarhalla loppuelämänsä kotia.

Luonteeltaan Lyn on reipas, kiltti ja herttainen tyttönen. Tarhalle tultuaan Lyn oli hyvin stressaantunut ympäristöstä, mutta nykyään se on selkeästi reipastunut sekä päässyt eroon ujoudestaan. Se tulee toimeen muiden koirien kanssa, ja sopisikin kaveriksi tasapainoiselle koiralle mutta miksei myös ainoaksi koiraksi. Tarhalla ollessaan Lyn ei juuri hauku.

Kooltaan se on noin 30-40 cm korkuinen ja painoa sille on kertynyt reilut 15 kg, josta muutama kilo on hiukan ylimääräistä. Lynin tulevan kodin tulisikin kiinnittää huomiota koiran ruokavalioon ja riittävään liikuntaan, jotta se saisi muutaman kilon tiputettua ja sutjakkaan olomuotonsa takaisin. Lyn on steriloitu.

Ruokavalioon ja liinkuntaan panostamisen lisäksi Lynin uuden perheen tulisi olla valmis opettamaan sille alusta lähtien kotikoiran oppeja hihnassa kulkemisesta sisäsiisteyteen. On myös muistettava, ettei koiraa tule koskaan hankkia hetken mielijohteesta, ja että koiraan sitoudutaan seuraavaksi 10-15 vuodeksi.

20.8.2014
Kulkurit tapasivat Lynin Romanian reissullaan heinäkuussa Glinan tarhalla, jonne se saapui Onevet-hoitolasta juuri vierailupäivänämme. Glinalle tulopäivänä Lyn oli hyvin ujona, eikä tullut luokse vaikka sitä koitettiin houkutella nameillakin. Toki tilanne oli koiralle stressava, sillä tarhalle saavuttuaan se joutui samaan häkkiin kymmenen vilkkaan koiranpennun kanssa. Onevet-hoitolasta tuttuun Andreea-hoitajaan Lyn kuitenkin suhtautui ystävällisesti, ja antoi tämän ottaa syliinkin. Lynille lisätty kuvia.

31.8.2014
Kuulimme yhteistyökumppaniltamme, eläinsuojelija Carmen Mandesculta, että Lyn on jo sopeutunut hyvin elämään Glinan tarhalla. Se ei enää arastele tai ujostele, vaan heiluttaa ystävällisesti häntäänsä tuttuja ihmisiä nähdessään. Se on luonteeltaan kiltti ja lempeä. Lynille lisätty kuvia.

 

5.11.2014
Kulkurit tapasivat Lyn-koiran lokakuun reissullaan Romaniassa Glinan tarhalla, jonne koira siirrettiin kesällä Oneve-hoitolasta. Lyn on reipastunut Glinalla merkittävästi, ja nyt se jo hakeutui rapsuteltavaksi, toisin kuin aiemmin! Lyn suhtautui tarhan vierailijoihin ystävällisesti ja iloisesti. Sympaattinen Lyn ei riehu, mutta on koko ajan mukana kaikessa. Painoa Lynillä on vielä hiukan liikaa, eli tulevan kodin olisi hyvä kiinnitää huomiota muutaman elopainokilon tiputtamiseen.

Lynin aktivoinnissa voikin olla tekemistä, sillä se tuntuu olevan melko mukavuudenhaluinen. Kun sen koppiin vaihdettin uudet oljet, olisi Lyn halunnut vain pötkötellä kopissaan. Carmen sai kuitenkin aikansa kutsuttuaan houkuteltua Lynin ulos, ja koirarouva tuli sitten kopista hiukan nyrpeänä, todennäköisesti miettien: ”Onko pakko tulla, siellä sataa vettäkin!”

Löytyisikö sinun kodistasi paikka tälle ihastuttavalle pötkylälle, sohvalle jalkoja lämmitämään ja lenkkikaveriksi kaloreita kuluttamaan? Otathan rohkeasti yhteytä, jos suloinen Lyn jäi mieleesi!

18.11.2014
Lyn matkustaa Suomeen kotihoitoon lauantaina 22.11.2014! Lyniä pääsee tapaamaan koithoitopaikkaan sovitusti.

2.12.2014
Lyn on ollut nyt reilun viikon kotihoidossa. Aluksi se oli ymmärrettävästi stressaantunut muutoksista ja koki tarpeelliseksi puolustaa ärinällä itseään muilta koirilta ja ihmisiltä. Samoin nukkumapaikkaansa, ruokaa ja syliä. Nyt puolentoista viikon jälkeen, kun Lyn on löytänyt oman paikkansa laumassa se on selvästi rentoutunut ja murinoita tulee enää vain harvoin. Lyn tulee toimeen perheen muiden koirien kanssa ja on intoutunut jopa pariin kertaan haastamaan muita leikkimään. Kissoihin se suhtautuu melko välinpitämättömästi. Välillä tekisi mieli jahdata, mutta Lynille on opetettu, että se on ehdottomasti kiellettyä. Vieraita ihmisiä Lyn vielä jännittää ja tähän olisikin tulevan kodin hyvä asennoitua koulutuksessa panostamaan. Tuttuja ihmisiä kohtaan neiti on erittäin sosiaalinen ja herkkä. Lyn haluaisi olla koko ajan kainalossa ja kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta.

Lyn on ollut alusta asti täysin sisäsiisti ja osaa odottaa työpäivän ajan rauhassa kotona. Lyn kävelee kauniisti hihnassa ja vastoin odotuksia on ihan innokas lenkkeilijä. Ulkona se saattaa säikähtää äkillisiä ja outoja asioita, varsinkin pimeällä. Onneksi neidillä on hyvä ruokahalu ja nameja tarjoamalla sen saa helposti vietyä tilanteista läpi. Lyn kaipaisi rinnallensa turvallista ja rauhallista ihmistä, jolla riittää kärsivällisyyttä, mutta myös määrätietoisuutta opettaa pötkylälle elämän ihmeellisiä asioita.

Hammaskiveä Lynillä on runsaasti, joten hammashuolto on varmasti tarpeellinen pikimmiten.

Lisätty Lynille kuvia kotihoidosta

Lyn saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

10.12.2014
Suloinen Lyn on varattu omaan kotiinsa!

16.12.2014
Lyn pääsi omaan kotiinsa uuden perheen luokse lauantaina 13.12. Heti sunnuntaina saimme terveiset Lynin perheeltä:
“Kotimatka Turusta sujui hyvin kun oli namipussi matkassa. Silloin tällöin vähän muristaan ja haukutaan perheen toisen koiran  Sennin kanssa, mutta ei mitään sellaista joka ei ennen pitkää menisi ohi. Jännitystä on vielä molemmin puolin, mutta yhdessä on käyty lenkillä ja syöty vierekkäin. Ensimmäisen yön Lyn on nukkunut sängyssä keskimmäisenä, ja Senni sängyn alla, kuten yleensä.

Lyn on ihastuttava, rohkea, sisukas ja lempeä neiti. Ruoka ja syli ovat tosi tärkeitä, nälkä on kova ja silittävästä kädestä ei koskaan saa kyllikseen… Kotihoitaja Taija on tehnyt hienon pohjatyön Lynin opettamiseksi kotikoiraksi, suuret kiitokset Taijalle! Haluaisin myös lähettää lämpimät terveiset Romaniaan Lynin tarhatädeille ja kaikille jotka ovat olleet mukana auttamassa Lyniä löytämään kodin.”

Välitämme terveiset sekä Romaniaan että taitavalle kotihoitajalle, ja toivotamme Lynin perheelle monia onnellisia päiviä yhdessä!

Kodin etsimisessä auttoi Evi.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: