Päivitetty 13.10.2017

M. G. Rescuen sterilointipäivä #3 2.10.2017: 22 koiraa steriloitu


Kulkurien tuore sterilointiyhteistyö Romanialaisen Mihai Grigorien perustaman M.G. Rescuen kanssa on lähtenyt käyntiin mitä parhaiten, sillä viimeisen kahden kuukauden kuukauden aikana Mihai on järjestänyt jo kolme sterilointipäivää, joiden aikana on operoitu yhteensä 67 koiraa sekä muutama kissa siihen päälle! Viimeisin sterilointipäivä oli kuluvan viikon maanantaina, jolloin päivän aikana leikattiin yhteensä 22 koiraa.

Suurin osa näiden sterilointipäivien leikatuista koirista on vähävaraisten ihmisten omistamia, mutta joukossa on myös useita ns. yhteisökoiria, joilla ei varsinaisesti ole kotia, mutta jotka kuitenkin elelevät kesyinä asuinalueiden läheisyydessä, koska ihmiset niitä silloin tällöin ruokkivat. Nämä koirat ovat myös niitä herkimpiä lisääntymään vauhdilla, minkä vuoksi Mihain kaltaisten toimijoiden järjestämät sterilointipäivät ovat todella tärkeitä.

 

Tue sterilointiprojektejamme Romaniassa:
Tilinumero: FI73 1029 3000 3566 41
Viite: 2299
————————————————
Poliisihallitus on myöntänyt Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle rahankeräysluvan lupanumerolla POL-2015-11312. Lupa on voimassa 1.1.2016 – ­31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.