Kodin saanut koira: MADAME GODE (nyk. Yoda)

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

27.3.2015 
Romanian kaduilla elää surullisen paljon kodittomia koiria, joista vain pieni osa pääsee suojaan ystävällisten eläinsuojelijoiden auttamana. Madame Gode on yksi onnekkaista. Se löydettiin kadulta yksin kuljeskelemasta ja tuotiin turvaan Kulkurien yhteistyökumppanin, OneVet –klinikan Dr. Adinan luo.

Aktiivimme tapasivat Madame Goden maaliskuussa ja kuvaavat tyttöä tasapainoisen oloiseksi koiraksi, joka osaa myös rauhoittua ympärillä käyvästä vilskeestä huolimatta. Tämä terrierityyppinen nuori neiti saattaa aluksi vaikuttaa hieman ujolta, mutta tutustuessaan ihmiseen tarkemmin, se reipastuu huomattavasti. Klinikalla asuu useita muitakin koiria, joista nuorempia Madame pyrkii hieman komentamaan.  Se saattaa myös esitellä äänialaansa haukkumalla, mikäli ei saa haluamaansa, joten kerrostalo-asunto ei välttämättä ole se kaikkein ihanteellisin asuinympäristö.

Madame Gode painaa 12-15 kg ja sen säkäkorkeus on 40-45 cm. Madamella on esiintynyt iho-ongelmaa, mutta hyvässä hoidossa iho on tullut parempaan kuntoon ja karvat ovat alkaneet kasvamaan takaisin ihottuma-alueelle.

Tämä nuori tyttö kaipaisi kovasti omaa kotia. Sellaista rakastavaa kotia ja perhettä, jossa osattaisiin arvostaa omana itsenään ja jossa siitä huolehdittaisiin koko sen loppuelämän ajan. Sellaista kotia, jossa se saisi hyvää ravintoa, liikuntaa, aktivititeetteja ja posiitiivista opastusta kotikoiran tapoihin. Olisko sinun perheesi Madame Godelle oikea perhe?

16.7.2015 
Aktiivimme tapasivat Madame Goden Romanian matkallaan heinäkuussa 2015. He kertovat Madame Goden haukkuneen ulkona melko paljon, joten ihanteellinen ympäristö sille varmasti olisi omakotitalo. Tällä hetkellä se asuu koiralaumassa OneVet-klinikan pensionissa. Sisällä se hieman jännittää vieraita eikä hakeudu itse ihmisen luokse siliteltäväksi. Hampaiden katsominen ja koskeminen onnistuivat kuitenkin ongelmitta. Pikkukoiran rähinöihin Madame ei vastannut ollenkaan.

20.9.2015
Syyskuisella matkallaan Romaniaan aktiivimme tapasivat myös sympaattisen ja rauhallisen Madame Goden. Madame Gode on luonteeltaan varovainen ja pystyttelee suurimman osan ajasta ihmisistä kauempana. Se käy kuitenkin haistelemassa uusia ihmisiä ja antaa sylissä ollessaan myös sille tuntemattomien ihmisten koskea itseensä. Madame Godella on edelleen ajoittaisia iho-ongelmia tulehdus- ja paranemisjaksojen vuorotellessa. Tämä hellä ja vaatimaton tyttö reipastuisi varmasti turvallisissa kotiloissa oman perheen kanssa.

7.11.2015
Aktiivimme vierailivat jälleen marraskuussa Romaniassa ja tapasivat matkallaa myös edelleen omaa kotiaan odottavan Madame Goden. Tämä herkkä tyttö asuu vapaana OneVet-klinikan pensionin sisäpihalla. Vierailun aikana Madame Gode tulee iloisesti sisälle ja antaa vieraiden käsitellä itseään, mutta jännittää sylissä ja haluaa heti valokuvien ottamisen jälkeen takaisin ulos. Vierailun aikana huomioitiin, että Madame ei ole ruoasta aggressiivinen. Joko jo löytyisi kärsivällinen ja herkkiä koiria ymmärtävä perhe tälle ihanalle tytölle.

19.1.2016
Aktiiviemme tammikuisella vierailulla tavattiin monia omaa kotia odottavia koiria ja yksi niistä oli Madame Gode. Madame tavattiin pensionin sisätiloissa, jossa se ensin hieman jännitti vieraita, mutta pian kuitenkin rentoutui ja antoi vieraiden pusutella itseään. Hetken kuluttua se innostui ottamaan leikkiasennonkin vieraiden seurassa. Ties kuinka leikkisä tyttö siitä kuoriutuisikaan turvallisen ja rakastavan perheen huomassa….

24.01.2016
Lisätty Madamelle tuoreita kuvia tammikuulta 2016.

21.3.2016
Madame Gode sai maaliskuussa vieraita Suomesta. Aktiiviemme tervehtiessä Madame Godea, se jähmettyi sylissäpitäjänsä käsivarsille, joten se taitaa olla hiukan jännittävää sorttia. Oletettavaa kuitenkin on, että se rohkaistuu ihmiskontaktien ollessa tuttuja, sillä se ei tarhalla pääse tottumaan käsittelyyn. Kun se pääsee sylipälkähästä, se jää kuitenkin lähelle pyörimään ja tulee sitten hakemaan rapsutuksiakin. Koiraseurassa Madame Gode on leikkisä ja vapautunut, joten se saattaisi arvostaa koiraseuraa. Se on myös perusluonteeltaan utelias, mikä on varmasti hyödyksi kotiutumisessa.

Lisätty kuvia.

29.5.2016
Toukokuussa aktiivimme tapasivat jälleen edelleen kotiaan odottavan Madame Goden. He kertovat, että Madame Gode on alistuvainen muille koirille ja koettaa pyytää koirakavereita leikkiin. Se on reipastunut ihan huimasti viime tapaamisesta ja tulee iloisesti hääräilemään ihmisten luokse, kun pääsee pihalle vapaaksi. Madame Gode käy iloittelun lomassa pyytämässä huomiota ja rapsutuksia. Se pärjää mainiosti isossa porukassa ja antaa muille kohteliaasti tilaa. Aktiivimme sanoin: “Hieno koira, todella kiltti”.

Madame Goden kuvagalleria päivitetty.

6.7.2016
Eihän Einsteinkaan varsinaisesti komea ollut ja mitä saikaan aikaan. Samaa voitaisiin sanoa Madame Godesta. Sen iho kenkkuilee edelleen ajoittain ja mahdollisesti tulee niin tekemään jatkossakin, mutta ei nahka koiraa pahenna, ellei koira nahkaa. Mitä tulee Einsteinin ja Madame Goden yhtäläisyyksiin, niin ne taitavat loppua räjähtäneeseen ulkomuotoon, sillä Madame Gode laittaa vapaaksi pihalle päästessään riekkuvaihteen päälle ja seuraksi kelpaa koira kuin koira. Neiti on kovin perso herkuille, joten riekkuvaihde saakin olla päällä, jottei paino enää nykyisestä ainakaan nouse. Madame Gode ei kavahda ihmiskosketustakaan, vaan antaa käsitellä itseään hienosti. Tästä hieno koira moneen menoon.

Lisätty kuvia.

27.7.2016
Lisätty 24.7.2016 kuvattu video. Madamen elämänilo on paitsi ihanaa katseltavaa, myös tarttuvaa. Surullista päivää tämän koiran kanssa ei tule.

14.11.2016
Aktiivimme tapasivat täydellisen hurmaavan Madame Goden jälleen marraskuussa. Se on nykyään iloinen ja leikkisä koira, joka väsymättä etsii leikkiseuraa. Samoissa tiloissa vapaana olleeseen nuoreen kissaan Madame Gode suhtautuu uteliaasti ja haisteltuaan jättää kissan sitten omiin oloihinsa. Madame Gode on älykäs koira, jonka motivoiminen oppimaan namien avulla tuskin on kovin työlästä. Kaiken hässäkän keskellä se osaa kuitenkin rauhoittua ihmisen läheisyyteen ja nauttii kovasti, kun sitä rapsutellaan ja ollaan lähellä.

Lisätty pari kuvaa ja video marraskuulta.

23.11.2016
Madame Goden pitkä odotus on päättynyt. Sen koti löysi sen vihdoin ja se saa pakata matkalaukkunsa, karistaa Romanian pölyt tassuistaan ja matkata koira- ja ihmisperheensä luokse Suomeen.

17.12.2016
Kulkurilento toi tänään mukanaan monta onnekasta koiraa, joista Madame Gode oli yksi. Madame Gode sai uuden nimen ja on nykyisin Yoda. Se nukkuu ensi yönä ensimmäistä kertaa elämässään pehmeässä ja lämpimässä pedissä ja kun se herää, se näkee ensimmäisenä ikioman perheensä. Onnea matkaanne, Yoda ja perhe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainenässään sisällä pehmeällä pedillä. S myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Madame Gode saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Madame Gode on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustu huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Madame Goden yhteyshenkilö: Maarit Auranen

24.7.2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1147060275358645/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Heinäkuu 2016

Toukokuu 2016

Madame Gode toukokuussa 2016

Madame Gode tammikussa 2016:

Madame Gode maaliskuussa 2015:

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: