Kodin saanut koira: MANTRA (nyk. Iines) (Suomessa)

Syntymäaika: 9/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Hausjärvi)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

29.9.2020
Romaniassa asuu ja elää kahdesta kolmeen miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa niistä ei saa koskaan kokea turvaa tai täyttä vatsaa. Osa on onnekkaita ja kohtaa matkallaan ystävällisen ihmisen, joka auttaa. Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija, joka on äitinsä kanssa omistanut koko elämänsä näiden epäonnisten auttamiseen. Heidän ansiostaan moni entinen koditon on saanut uuden mahdollisuuden ja asuu nyt rakastettuna perheenjäsenenä Suomessa.

Iineksen tarina alkaa vuodesta 2017, jolloin sisarukset Mantra eli Iines ja Candie löytyivät joulukuussa Mihaelan kodin lähistöllä sijaitsevan sairaalan pihasta, samasta paikasta, josta Mihaela äitinsä kanssa on ottanut talteen useita kodittomia koiria. Kauan ei tyttöjen tarvinnut odottaa Mihaelan luona kodin löytymistä, ensin Candie muutti omaan kotiin Saksaan ja sitten pikkuinen Mantra muutti vuoden 2018 maaliskuussa Suomeen. Mantra sai uudeksi nimekseen Iines. Iines on elänyt omassa kodissaan reilut kaksi vuotta rakastettuna perheenjäsenenä, mutta tulee nyt etsimään uutta kotia. Entinen omistaja kertoo Iineksestä näin: “Iines on ihana, energinen ja rakastava koira. Iines jaksaa pitkiäkin lenkkejä metsässä ja rakastaa haistella erilaisia metsän tuoksuja. Iines myös juoksee todella kovaa ja hyppii metrin korkeuteen jos oikein innostuu. Vaikka virtaa riittääkin, niin Iines osaa myös rentoutua kotona ja köllötellä sohvalla tai sohvan alla. Iines innostuu helposti ja varsinkin jos tilanteeseen liittyy herkkuja, sen huomion saa melko helposti. Parhaita tyyppejä ovat ne, joilla on nappuloita taskussa tai makkarapaketti kädessä. Iines antaa luottoihmisten harjata, pestä ja tehdä muita hoitotoimenpiteitä. Olen myös opettanut Iineksen kynsienleikkuuseen ilman murinoita. Tassu ja naps niin saa herkun. Myös ulkona lenkkeily sujuu välillä ihan hyvin.”

Kuten entinen omistaja sanoo, Iineksessä on paljon potentiaalia kunnon koirakansalaiseksi. Iines tuntee myös vihjesanat kuten istu, maahan, tassu, sivulle ja odota ja osaa toimia niiden mukaan. Liian suureksi haasteeksi perheelle kuitenkin muodostui Iineksen arkuus ja siihen liittyvä käyttäytyminen. Perhe on haki apua kouluttajilta, mutta he kokivat oman kokemuksensa ja omat taitonsa riittämättömiksi auttamaan Iinestä, saamastaan avusta huolimatta. Kotona ja oman perheen kanssa Iines oli mitä ihanin koira, mutta vieraat, erityisesti miehet ja lapset olivat Iineksen mielestä pelottavia ulkona kohdatessa, ja erityisesti jos he tulivat Iineksen omaan kotiin. Naisiin Iines useimmiten suhtautui luottavaisemmin. Iineksen pelko on näkyi haukkumisena, murinana, hyökkimisenä ja joskus myös näykkimisenä. Ulkoilut olivat Iinekselle stressaavia, koska kodin ympäristössä liikkui paljon muita koiria ja lapsia, mikä aiheutti remmirähjäämistä.  Välillä ulkoilu sujui ihan hyvin, mutta kun stressaava tilanne  kerran tuli niin rauhoittumiseen  meni  kauan aikaa. Keväällä tilanne  kärjistyi niin, että Iines ei enää löytänyt yhteistä säveltä oman perheenkään miehen kanssa. Niinpä perheen kanssa  päädyttiin siihen, että Iinekselle etsitään uusi koti, jossa on paremmat valmiudet auttaa Iinestä pääsemään peloistaan.

Iines on nyt ollut kotihoidossa toukokuun alusta lähtien. Tänä aikana on Iineksen persoonallisuus paljastunut hyvin terrierityyppiseksi. Iines reagoi monen terrierin tavoin terävästi asioihin, jotka se kokee jännittävinä. Iines ei ole pelokas eikä arka koira, mutta se huomaa tilanteissa herkästi ilmapiirin, esimerkiksi ihmisten stressin tai jännittämisen. Iines on itseasiassa hyvin itsetietoinen tyttö, jonka kanssa pärjää mainiosti kun ottaa huomioon sen oman hienon persoonan. Kotihoitojakson aikana on huomattu muun muassa, että Iines ei suhtaudu miehiin yhtään sen epäluuloisemmin kuin naisiinkaan vaan kyse on siitä, miten Iinestä lähestytään. Toki Iines omien salaisten periaatteidensa mukaisesti valitsee ihmiset, joista päättää tykätä, mutta kaikkein tärkeintä on, että uusien ihmisten kohtaaminen tapahtuu mahdollisimman luontevasti ja Iineksen tilan tarpeen huomioiden. Iinestä on käytetty varmuuden vuoksi eläinlääkärissä ja röntgenkuvissa, mutta mitään poikkeavaa lihasjumien lisäksi ei löytynyt. Iines sai kipulääkekuurin, joka on nyt päättynyt eikä sen käytös ole muuttunut. Iines testattiin lisäksi sydänmadon ja leishmanian varalta negatiivisin tuloksin.

Iinekselle etsitään aikuiskotia suhteellisen rauhallisessa ympäristössä. Uudelta perheeltä toivotaan koirakokemusta mieluiten useammasta koirasta ja ymmärrystä terrierityyppisestä käyttäytymisestä. Ehdoton edellytys on halu edetä uusissa asioissa Iineksen ehdoilla ja kyky ohjata myös vieraita tähän. Kerrostalo on Iinekselle kaikkine äänineen liian stressaava ympäristö. Omakotitalo tai rivitalo omine pihoineen mahdollistaisi Iinekselle sen tarvitseman tilan ja vapaan liikkumisen kodin ulkopuolella. Iines haukkuu ulkona herkästi kun on sen mielestä aihetta. Iineksen terrierimäisyys näyttäytyy muun muassa hyökkäilynä pusikkoon oletetun saaliin perässä. Iines olisi ehkä onnellisin ainoana lemmikkinä, joka saisi oman ihmisensä tai perheensä jakamattoman huomion.  Iines  leikkii välillä kivaksi katsomansa kaverin kanssa, mutta muutoin se on mieluummin ihmisen kuin koiran kanssa. Iines puolustaa herkästi tärkeäksi kokemaansa ihmistä ja myös ruokaa oman resurrsinaan toisilta koirilta. Iines tarvitsee kuitenkin koiraseuraa ja tulee toisten koirien kanssa toimeen hyvin kunhan saa itse valita koirakaverin. Koirapuisto on ollut Iinekselle aivan liian stressaava paikka. Kissan kanssa Iines taas ei sovi samaan kotiin.

Iines on noin 40 cm korkea ja painaa noin 12 kg.

Päivitykset

21.10.2020
Iines on kotona! Paljon onnea Iinekselle ja hänen omille ihmisilleen.

13.10.2020
Iineksen kotihoitolaisuus on päättymässä ja pian hän siirtyy uuteen kotiin, jossa häntä jo kovasti odotetaan.

29.9.2020
Iineksellä onkin takanaan muutosten kuukausi. Iines vaihtoi kotihoitopaikkaa 2.9. ja syynä oli se, että kotihoitajan vanhuskoira alkoi stressaantua Iineksen läsnäolosta. Vanhuskoira oli kuuro ja lähes sokea eikä kommunikaatio sen takia toiminut koirien välillä. Iines on ollut nyt uudessa kotihoitopaikassa Hausjärvellä kuukauden ja tänä aikana Iineksestä on taas paljastunut uusia puolia. Nykyisessä kotihoitopaikassa on useita koiria, mikä alussa hämmensi Iinestä kovin. Iines haki turvaa kotihoitajasta ja alusta lähtien heidän välillään vallitsi luottamus. Sisällä Iines alussa pysyttelikin poissa muiden koirien jaloista, mutta ulkona se oli reippaampi ja parin päivän kuluttua alkoi jo leikkiä toisen hoitokoiran kanssa. Kaiken kaikkiaan uuteen hoitokotiin tullessaan Iines käyttäytyi kuten kuka tahansa koira uudessa tilanteessa.

Iineksen suuri rakkaus kotihoitopaikassa on kotihoitajan mies, jonka Iines hyväksyi ensi silmäyksellä. Myös muut uudet ihmiset Iines on hyväksynyt ongelmitta, kun saa itse lähestyä ja kun kohtaamisesta ei tehdä mitään numeroa. Ensin Iines haukkuu portilla, mutta vieraan tullessa sisäpuolelle, lopettaa haukkumisen ja nopeasti jo tutustuukin uuteen ihmiseen. Iines vaistoaa herkästi tehdyt tilanteet ja ihmisten jännityksen. Kuonokoppaa ei ole tarvittu eikä mitään ongelmia ole ollut. Aidatulla pihalla Iines saa liikkua vapaasti ja nyt on jo huomattu sen tekevän hyvää Iineksen lihasjumeille.

Iines on hyvin tyypillinen terrieri, joka reagoi terävästi niihin asioihin, mitkä sitä jännittävät tai kiinnostavat. Jo aikaisemmin huomattu saalisvietti on näkynyt kotihoidossa kun Iines on hyökännyt puskiin oletetun saaliin perässä tai kuulostelee, löytyisikö sammaleen seasta pientä jahdattavaa. Ulkona pihalla Iines reagoi ympäristön ääniin haukkumalla ja lähtee jahtaamaan aidan viertä esim. pyöräilijöitä.

26.7.2020
Iineksen kesä kotihoidossa on sujunut mainiosti. Iines on päässyt hellepäivinä rantaan, joskin sorsat kiinnostavat Iinestä paljon enemmän kuin uiminen. Iineksen lenkit ovat hidastuneet, koska kypsyvät metsämarjat ovat tytön herkkuja. Iines on harjoitellut myös autossa kulkemista, mikä sujuukin varsinkin lyhyillä matkoilla rennosti maisemia katsellen. Iines menee autoon ja hyppää pois nätisti pyydettäessä. Iines on päässyt kotihoitajan mukana asioimisreissuille ja osaa odottaa levollisesti autossa sillä aikaa kun kotihoitaja on poissa. Iines oli muutaman päivän toisella kotihoitajalla lomahoidossa ja tämäkin aika sujui hyvin ja yllättäen Iines tuli oikein hyvin toimeen tämän kotihoitajan aikuisen pojan kanssa. Eli se siitä Iineksen miespelosta! Lyhyessä ajassa Iines myös solmi lämpimän  suhteen kotihoitajan isän kanssa, johon aluksi suhtautui hyvin epäluuloisesti. Todennäköisesti Iines oikealla lähestymistavalla (annetaan Iineksen tehdä aloitteet ja annetaan tilaa ja aikaa) muutamassa päivässä, enintään viikossa hyväksyy ihmisen kuin ihmisen. Tavallisessa arjessa Iines on mitä herttaisin koira. Poikkeuksena ovat lapset, joiden kanssa Iines on ollut vähän tekemisissä, mutta heidänkin suhteensa Iineksen sietokyky on huomattavasti kasvanut. Vieraiden ihmisten kohtaamiset ovat olleet Iinekselle sen verran haasteellisia ja aiheuttaneet rähähtelyä, että Iines käy nyt hierojalla, jossa se saa totutella paitsi vieraan ihmisen käsittelyyn myös saa hoitoa löydettyihin lihasjumeihin. Hierojakäynnillä varmistui myös, että Iineksen vahvat reaktiot kotiin tuleviin vieraisiin ihmisiin ovat opittuja käyttäytymismalleja ja nyt Iineksellä onkin harjoitusohjelma, jonka aikana Iines saa runsaasti kontakteja vieraiden ihmisten kanssa tarkoituksena opettaa tytölle uusi käyttäytymismalli. Lisätty Iinekselle uusia kuvia.

10.6.2020
Iines on ollut nyt kotihoidossa kuukauden.  Iines on oikea seikkailijaluonne ja haluaa tutkia kaikki lähialueen polut ja tiet. Iines on nähnyt metsälenkeillä monenlaisia eläimiä, joista isoimmat olivat hevosia, jotka riittävältä etäisyydeltä nähtynä eivät tyttöä hetkauttaneet. Kauriiden ja kissojen perään Iines lähtisi jos suinkin pääsisi, mutta näkemästään käärmeestä Iines ei taas ollut yhtään kiinnostunut. Iines rakastaa pitkiä, reippaita lenkkejä ja ne tekevät sille selvästi hyvää, samoin kuin muutkin virikkeet. Iines on muutenkin ulkona selvästi rennompi kuin sisällä.  Ulkoillessa polkupyörien ja lasten kohtaamiset sujuvat koko ajan paremmin.  Kohtaamisissa ennakointi ja tilan ottaminen ovat olleet ratkaisevia.  Myös vieraiden ihmisten tapaaminen ulkona helpottaa selvästi Iineksen stressiä. Sisällä Iines on kotihoitajan kanssa täysin rento, mutta kotihoitajan koiraa Iines pyrkii komentamaan, vaikka pihalla houkuttelee kaveria leikkiin. Yksin ollessaan koirat ovatkin eri tiloissa. Omassa tilassaan Iines on levollisesti työpäivän ajan. Kun kotihoitajan kodissa on käynyt Iinekselle vieraita ihmisiä, Iines joka muuten touhuilee itsenäisesti, hakeutuu lähelle kotihoitajaa ja näyttää vähän siltä, että Iines pitää kotihoitajaa varjeltavana resurssina. On käynyt myös selväksi, että miehet jännittävät Iinestä selvästi naisia enemmän. Olisikin hyvä, että Iines voisi uudessa kodissaan tutustua miehiin vähitellen, omassa aikataulussaan. Lisätty Iinekselle pari kuvaa ja videoita.

17.5.2020
Iines on ollut nyt reilun viikon kotihoidossa. Iines on joka päivä päässyt pitkälle metsälenkille kotihoitajan kanssa ja stressi onkin selvästi laskenut. Iines nauttii hiljaisilla metsäpoluilla kävelystä eikä rentona ja rauhallisena juurikaan reagoi harvoihin vastaantulijoihin. Iineksellä on mukavan reipas etenemistahti eikä pieni sadekaan saa Iinestä haikailemaan takaisin sisälle. Oheisella videolla näkyy Iineksen reagointia lenkillä vastaantuleviin ihmisiin, joista todennäköisesti talutettu pyörä tekee vähän epäilyttäviä. Kotihoitajan mukaan tilanteessa reilumpi väistäminen olisi todennäköisesti saanut Iineksen olemaan reagoimatta. Tällaisten tilanteiden jälkeen Iines kuitenkin palautuu nopeasti ja jatkaa iloisena lenkkeilyä.

Kotihoidossa Iineksestä on kuoriutunut hellyydenkipeä pusutyttö eli luottamus kotihoitajaan löytyi nopeasti. Avainasia on se, että Iines saa olla aloitteen tekijä lähestymisessä. Ulkoillessa on käynyt selväksi, että Iines kovin mielellään jahtaisi jäniksiä ja rusakoita, jos vain saisi mahdollisuuden. Jo entinen koti osasi kertoa, että myös kissat ovat Iinekselle enemmän tai vähemmän saaliseläimiä, joten Iinekselle etsitään kissatonta kotia.

Iines on osoittautunut olevansa muiden koirien suhteen valikoiva. Iines on mieltynyt pieniin koiriin, joiden kiivas haukkuminenkaan ei tunnu Iinestä haittaavan. Pienet koirat saavat hyppiä ja räksyttää Iineksen ympärillä Iineksen ollessa rauhallinen, ystävällinen ja hiljaisempi. Pieniä koiria ulkoiluttavat miehet ovat Iineksestä myös kivoja. He saavat tarjota Iinekselle kättään haisteltavaksi ja Iines käy haistelemassa pysyen rauhallisena ja ystävällisenä. Isot koirat pelottavat Iinestä jonkin verran, mikä näkyy myös siinä, että Iines herkästi murisee kotihoitajan kookkaamalle koiralle. Iineksessä tuntuu olevan todella paljon terrierin luonnetta ja on ilmeistä, ettei Iines ole niinkään arka kuin valikoiva.

Iineksen reagointi lapsiin on viikon aikana lieventynyt, tosin myös kohtaamisia on ollut vähemmän. Jo kuluneen viikon aikana on vahvistunut käsitys siitä, että Iines olisi täysin valmis jäseneksi aikuisperheeseen, jolla on kotina omakotitalo rauhallisessa ympäristössä, missä Iines pääsisi rakastamilleen metsälenkeille. Iines olisi onnellinen myös perheen ainoana lemmikkinä tai enintään pienen koiran kaverina. Lisätty kolme videota ja uusia kuvia.

5.5.2020
Iines palaa etsimään uutta kotia sivuillemme. Loppuviikosta Iines muuttaa kotihoitajan luokse odottamaan kodin löytymistä. Kunhan Iines ehtii kotiutumaan hoitopaikkaan, saamme uusia kuulumisia.

8.3.2018
Eilinen Kulkuri-lento toi kotiinsa suloisen Mantran, joka hurmasi perheensä ensikatseesta. Onnea Mantra ja perhe.

14.2.2018
Mantra sai parhaan mahdollisen ystävänpäivälahjan, kun se varattiin omaan kotiin Suomeen.

4.2.2018
Lisätty nopeasti kasvavasta tyttösestä päivitetty profiilikuva sekä video.

22.1.2018
Mihaelan hoivissa Mantrasta ja Candiesta on sukeutunut aktiivisia ja leikkisiä pentuja, joiden mielikuva ihmisistä on positiivinen. Niiden ihmiskontaktit ovat kuitenkin vielä kovin vähäisiä, eikä niitä Mihaelan luona enempää tulekaan. Ne tulevat varmasti reipastumaan omassa kodissa, kun ne saavat uusia kokemuksia ja tuttavuuksia. Kodin tulee kuitenkin osata antaa niille riittävästi aikaa sulatella uusia asioita. Enemmänkin niiden alku-ujous vaikuttaisi olevan siis sosiaalisten kontaktien vähyys, kuin luonteessa oleva taipumus vetäytyä. Mahdollista toki on tämäkin, joten varmaa näin pienten koirien tulevasta luonteesta on mahdotonta sanoa. Ne tulevat leikeissään ja muuten hyvin toimeen muiden koirien ja myös Mihaelan kissojen kanssa. Pikkuiset intoutuvat välillä haukkumaan ja tähän tulevan kodin kannattaakin kiinnittää huomiota heti alusta alkaen. Luonne-eroja tytösillä ei tällä hetkellä ole, mutta niitä varmasti muotoutuu ajan kanssa.

Mantra etsii kotia, jossa ymmärretään, että pentu tarvitsee loputtomasti kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen pohjautuvaa ohjausta.

Mantra on tällä hetkellä noin viisikiloinen ja sen odotetaan kasvavan noin 40-senttiseksi ja 12 kg painavaksi.

22.1.2018
Mantra aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Mantra (Iines) saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mantra (Iines) on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Iineksen yhteyshenkilönä toimii: Marjukka Kokko

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mihaela.soare.3/videos/1566864623398033/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: