Kodin saanut koira: MARS

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Mars

MARS

* arvioitu syntymäaika 08/14

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

14.12.2014

Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden toivon paremmasta elämästä. Syksyllä 2014 Kulkureiden Romanialaisen yhteistyötahon, Safe And Care Rescuen edustaja Sandrine Oprea löysi pellon laitamilta pienehkön emokoiran neljän urospennun kanssa. Sandrine ei voinut jättää pentuetta oman onnensa nojaan, vaan vei koirat turvaan Onevet-klinikalle. Onevetissä tämä pesue on edelleen. Emokoiraa on jo onnistanu,t ja se on varattu Saksaan, minne sen on määrä matkustaa piakkoin. Pennut puolestaan ovat tällä hetkellä nelikuisia ja täysin valmiita matkustamaan Kulkureiden adoptio-ohjelman kautta omiin koteihinsa Suomeen.

Yksi pennuista on mustaruskea Mars. Tämä poika on pentueen rauhallisin, mutta kuitenkin leikkisä, kuten pennun kuuluukin. Uusia ihmisiä kohdatessaan Mars ujostelee hetken, mutta vapautuu tutustuttuaan vierailijaan paremmin ja käyttäytyy ystävällisesti ihmistä kohtaan. Painoa Marsilla on tällä hetkellä 3-4 kg. Emon koon (10 kg) huomioiden Marskin tulee todennäköisesti jäämään pienehköksi.

8.1.2015
Mars on varattu Suomeen.

27.1.2015
Mars saapui omaan kotiinsa Suomeen 24.1. Elämä uudessa kodissa on lähtenyt hyvin käyntiin.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Mars tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kastroinnin kustannuksiin 25 % osuudella. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen kastrointia.

Mars saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mars on mikrosirutettu, ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kotiutuvan koiran omistajan oppaaseen sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: