Kodin saanut koira: MAXI (Suomessa)

Syntymäaika: 3/2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Pohjois-Pohjanmaa)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta
7.5.2020
Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden toivon paremmasta elämästä. Yksi näistä onnekkaista on Maxi-pentu, joka syntyi pellon reunalle viiden pennun pentueeseen. Valitettavasti pennuista hengissä selvisi vain kolme. Pentueen emon omistaja ei halunnut koirista huolehtia, joten hän hylkäsi ne kylmästi kadulle asuinalueen lähelle “etsimään ruokaa ja suojaa”. Pentueen onneksi paikalle osui hyväsydäminen nainen, joka halusi auttaa koiria. Nainen soitti Kulkureiden yhteistyökumppanille, eläinsuojelija Carmen Mandesculle ja pyysi tätä ottamaan pennut turvaan Glinan tarhalle. Tarha oli tuolloin kuitenkin ääriään myöten täynnä koiria, joten uusia tulokkaita ei sinne voitu ottaa. Pentujen löytäjä ei eläinrakkaana ihmisenä voinut jättää pikkuisia kadulle, joten hän päätti rakentaa pihallensa pienen koirasuojan, jossa Maxi sisaruksineen saa olla niin kauan kuin ne löytävät omat kodit.

Maxi sai pian kodin Suomesta ja muutti oman perheensä luokse kesällä 2015. Maxilla on sujunut hyvin omassa kodissaan, se on reipas, avoin ja suhtautuu sosiaalisesti ihmisiin. Myös lasten kanssa Maxi tulee toimeen.  Alusta asti Maxi on ollut hieman säikky, se saattaa säpsähtää jos ympäristössä tapahtuu jotain “tavallisuudesta poikkeavaa”, jokin esine tippuu tai kaatuu, mutta Maxi ei ole esimerkiksi paukkuarka. Omassa perheessään Maxilla oli alussa haasteita yksinolon kanssa, mutta johdonmukaisen  harjoittelun myötä tilanne koheni pian ja yksinolot ovat sujuneet Maxilta jo vuosia. Uuden kodin on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että yksinolotaitoja on muutokset yhteydessä tärkeää muistaa harjoitella. Kotihoitopaikassa ongelmia yksinolon kanssa ei ole.

Herttainen Maxi on asunut Suomessa samassa kodissa itseään vanhemman uroksen kanssa, jonka kanssa yhteiselo on ollut kaikin puolin sujuvaa. Tällä hetkellä kotihoitopaikassa Maxi elää useamman koiran laumassa ja on sopeutunut hyvin osaksi porukkaa. Se vaikuttaa tukeutuvan melko paljon kotihoitopaikan laumaan ja ottaa mallia siitä miten muut koirat toimivat. Lauman ulkopuolisissa kohtaamisissa Maxi on ollut pikemminkin kohtelias ja väistää ennemmin kuin hakeutuu konflikteihin. Entisessä kodissaan Maxilla on ollut muutamia luottokoirakavereita ja se on tullut toimeen tapaamiensa koirien kanssa, kunhan sillä on ollut mahdollisuus olla tilanteessa kytkemättä. Hihnassa Maxilla on kuitenkin edellisessä kodissaan ollut tapana rähjätä muille koirille. Rähjääminen on pahentunut, jos Maxi ei ole saanut tarpeeksi virikkeitä ja mahdollisuuksia purkaa energiaansa. Kotihoitopaikassa remmissä rähjäämistä ei ole toistaiseksi ollut, Maxi on ohittanut hihnassa myös haukkuvia koiria reagoimatta itse asiaan. Ohitus saattaa jännittää Maxia, mutta namien avulla se pysyy hyvin kontaktissa. Asiaan varmasti vaikuttaa myös se, että Maxi saa kotihoitopaikassaan runsaasti liikuntaa ja mielekästä puuhaa johon suunnata energiaansa.

Maxi etsii kotia, jossa ollaan valmiita tarjoamaan sille yhteistä, mielekästä tekemistä. Uuden perheen on hyvä olla valmistautunut siihen, että ohitustilanteita saattaa joutua uudessa kodissa harjoittelemaan. Maxi nauttii pitkistä metsälenkeistä ja lajitoverien seurasta. Maxi tuskin panisi pahakseen, jos uudessa kodissa olisi mukava ja sosiaalinen koirakaveri, joten Maxille etsitään kotia ensisijaisesti toisen koiran kaverina.

Komea Maxi on noin 60 cm korkea ja painaa noin 30 kiloa. Maxille on kertynyt hieman ylimääräistä ja sen painon on varaa tippua muutaman kilon verran.

Päivitykset
7.6.2020
Niin siinä sitten kävi, että Maxikin löysi vihdoin tiensä ihan ikiomaan kotiin. <3 Kiitos Maxin upealle kotihoitajalle parhaasta mahdollisesta hoidosta ja paljon onnea ja ihania yhteisiä seikkailuja Maxille ja uudelle perheelle. <3

1.6.2020
Pääsemme aloittamaan kesäkuun mitä parhaimmilla uutisilla: Maxi on varattu ja pääsee pian ikiomaan kotiinsa viettämään parasta mahdollista loppuelämää.

7.5.2020
Maxin elämä jatkuu leppoisaan malliin kotihoitopaikassa, mitään ihmeempää uutta kerrottavaa ei ole. Maxi on sama herttainen poika kuin ennenkin. Maxille on tällä hetkellä muutamia lupaavia kotiehdokkaita, joten eiköhän herra pian löydä kotinsa! Peukut pystyyn!

28.2.2020
Lisätty video ja kuvia!

20.2.2020
Maxin elämä kotihoidossa jatkuu entiseen, oikein mallikkaaseen tapaan. Maxi on aivan mahtava koira, esimerkiksi remmirähjäämistä ole esiintynyt niinä muutamina kertoina, kun Maxi on remmilenkillä kohdannut muita koiria. Ei edes tilanteissa, joissa toinen koira on reagoinut Maxiin haukkumalla. Maxi selvästi hieman jännittää sille haukkuvia koiria, mutta namien avulla ohitukset ovat onnistuneet erittäin hyvin.

Oikeissa olosuhteissa Maxi on mitä leppoisin koiraherra, voisi melkeinpä sanoa että vallan helppo kaveri. Nyt puuttuu enää se oikea, ihkaoma koti.

5.2.2020
Maxi voi edelleen hienosti ja on kotihoitopaikassaan oikein helppo koira. Toistaiseksi mitään mainittavia ongelmia ei ole tullut eteen, kun puitteet ovat kohdillaan: Maxi käy pitkillä metsälenkeillä, nauttii koiralaumassa elämisestä ja on mukana reippaasti ja tyytyväisesti mukana menossa. Lisätty video Maxista.

29.1.2020
Maxi siirtyi entisestä kodistaan Kulkurien kotihoitajalle viime viikonloppuna ja etsii nyt kotia sieltä käsin. Maxi on sopeutunut kaikin puolin erinomaisesti hoitopaikassaan: se on sosiaalinen, kiltti ja ystävällinen, tulee hyvin toimeen hoitopaikan koiralaumassa ja nauttii pitkistä metsälenkeistä. Yksinolo ei ole tuottanut päänvaivaa, sekin on sujunut Maxilta mallikkaasti. Kaikin puolin siis oikein mainio koira!

Maxin haasteena olleeseen remmirähjäykseen ei olla vielä päästy tutustumaan, sillä kotihoitajan käsi on vielä hetken kipsattuna ja lenkit ovat suuntautuneet metsään. Maxin elämästä ja etenemisestä kotihoidossa tullaan päivittämään Maxin sivuille säännöllisesti. Tietysti toivomme, että Maxin käynti kotihoidossa jää lyhyeksi ja Maxi löytäisi pian ikioman kotinsa!

Lisätty Maxille kuvia ja video.

26.11.2019
Maxi on elellyt kotikoirana neljä vuotta, mutta perheellä on edessä elämänmuutoksia, joista johtuen Maxi palaa pitkän harkinnan jälkeen etsimään kotia.

9.8.2015
Maxi saapui omaan kotiinsa viime yönä.

21.7.2015
Maxi on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

_____________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Maxi on steriloitu, asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Maxi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/sara.lukinmaa/videos/10218898764933465/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/sara.lukinmaa/videos/10218776735282800/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: