Päivitetty 16.08.2017

Kodin saanut koira: MEA FETITA


Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta:
14.12.2015

Romaniassa on arkea se, että paikalliset rankkurit, eli dogcatcherit, käyvät pyydystämässä kodittomia koiria epäinhimillisin ottein ja kuskaavat ne jotka selviävät kiinniotosta hengissä sitten kunnallisille tarhoille. Eräälle Kulkureille lentokummina toimivan henkilön, Sonian, talon korttelissa on oleskellut useita kodittomia koiria. Mea Fetita on heistä viimeinen jäljelle jäänyt yksilö. Mea on asunut korttelissa jo pitkään ja tullut lentokummille tutuksi kaveriksi. Mealla oli tapana juosta vaikka tunti Sonian pyörän perässä tai lähteä Sonian ja hänen koiransa kanssa mukaan kävelylle. Sonialla oli tapana ruokkia Meaa mutta Mea suostui syömään vaan mikäli Sonia odotti siinä ruokailun ajan. Jos Sonia lähti, Mea lopetti syömisen ja lähti seuraamaan Soniaa.

Sonia luuli jo Meankin joutuneen rankkureiden haaviin kun tyttöä ei näkynyt hetkeen mutta sitten Mea ilmestyikin taas alueelle. Tällöin Sonia koki, että hänen on pakko ottaa Mean turvaan. Tällä tiellä Mea on edelleen, Sonian luona kotona. Sonialla ei kuitenkaan ole järin paljon tilaa joten on mahdollista, että Mea siirtyy kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin tarhalle lähitulevaisuudessa.

Mea on arviolta noin 2-3-vuotias, steriloitu narttu. Korkeutta Mealla on noin 55cm ja painoa on kertynyt suunnilleen 20kg.

Mea on luonteeltaan kovin kiltti ja ystävällinen koira. Lenkillä Mea on yrittänyt saada Sonian koiraa leikkimään kanssaan ja mahdollisuus siihen, että Measta kuoriutuu iloinen ja leikkimielinen nuori tyttö kotioloissa, on suuri. Muiden koirien kanssa Mea on tullut hyvin toimeen. Ei edes ruoka, huomio tai lelutkaan ole saaneet Mean reagoimaan negatiivisella tavalla vaikka ympärillä on muita koiria. Mea ei tällä hetkellä ainakaan hauku lainkaan ja vaikka kaikki mikä liittyy kotikoirana olemiseen on uutta tälle nuorelle koiralle, uskomme Mean sopivan monenlaiseen kotiin.

Videot ovat kuvattuna Mean ensimmäisistä hetkistä sisätiloissa, joten tyttö vaikuttaa vielä hieman hämmentyneeltä.

Nykytilanne:
16.8.2017

Mea Fetitan hoitopaikasta tulikin Koti. Sitä rakastetaan kovasti, se rakastaa perhettään kovasti ja se pääsee mukaan tekemään kaikkea kivaa. Mea nauttii elämästään ja siitä huolehditaan kuten perheenjäsenistä huolehditaan.

30.12.2015
Mea on ollut nyt Sonian luona kotihoidossa jonkun aikaa. On hämmästyttävää kuinka nopeasti Mea on oppinut kotikoiran tavoille. Sonia kertoo heidän käyvänsä Mean ja oman koiransa kanssa yleensä kolmesti päivässä ulkona, viikonloppuisin he tekevät yleensä jonkun patikkaretken. Mea kulkee mukana julkisissa kulkuneuvoissa ja ottaa kaiken vastaantulevan rennolla asenteella.

Mea tulee hienosti toimeen tämän toisen koiran kanssa, vaikka tämä on aika samanikäinen narttu kuin Mea. Myös muiden koirien kanssa Mea viihtyy. Tarpeen tullen Mea kuitenkin osaa pitää puolensa ja suojella omiaan, tämän Sonia oli huomannut kun eräällä patikkaretkellä vuorilla he olivat päätyneet erään koiralauman reviirille. Kodittomat koirat olivat uhitelleet mutta Mea oli saanut ne perääntymään. Mea ei kuitenkaan osoittanut mitään merkkejä turhaan aggressioon tai karkaamiselle vaan palasi Sonian luokse samantien Sonian kutsuessa.

Sonia kertoo, että Mea on tavannut vieraita ihmisiä, niin aikuisia kuin lapsia ja suhtautuu kaikkiin yhtä leppoisasti.

Mealla on ollut onnea kun pääsi Sonian kaltaisen henkilön luokse kotihoitoon. Sonia kuitenkin ymmärrettävästi toivoo Mean löytävän sen oman kodin niin pian kuin mahdollista, sillä hänellä ei ole kovin tilaava asunto ja hän mielellään näkisi Mean pääsevän aloittamaan uuden elämänsä, oman perheen parissa. Uusia kuvia lisätty.

19.3.2016
Mea Fetita etsii edelleen sitä omaa kotia. Mea sopisi varmasti monenlaiseen kotiin mutta onnellisin tyttö olisi kodissa joka on melko aktiivinen ja tekee asioita joihin koirat voivat osallistua. Mea fetita on kotihoidossa päässyt kokemaan kaikenlaista, esim. hiihtohississä kulkeminen on tytölle jo ihan “piece of cake”. Mean kotihoitaja on kovin aktiivinen henkilö ja koirat pääsevät usein mukaan laskettelu reissuille tai vaelluksille jne.

Mea oli kokenut myös toisenlaisen seikkailun kun se oli säikähtänyt kaatuvaa pyörää ja päässyt irti. Tuolloin tyttö olikin ollut pakosalla noin vuorokauden mutta palasi ns. kotikulmille, vaikkakin edelleen hieman sokissa. Sonia sai kuitenkin Mean kiinni ja tyttö palautui tästäkin seikkailusta. Tämän tapahtuman jäljiltä Mea oli kuitenkin hieman varovainen pyöräilijöiden lähellä ja Sonia epäilee, että myös autoilija oli säikäyttänyt tyttöä tämän ollessa karussa sillä myös jotkut autot saavat Mean jännittymään.

Pikku hiljaa Mea on kuitenkin jälleen taas rauhoittunut ja jännitys on hieman jo hellittänyt. Tästä tytöstä joku menevä henkilö saa aivan huikean koiran itselleen. Omistajan tulee kuitenkin varautua siihen, että Mea tarvitsee aikaa kotiutua ja huomata, että elämä täällä Suomessakin voi olla hyvä.

Lisätty kuvia ja video.

12.2.2017
Mea Fetita on jo pitkään odottanut omaa mahdollisuutta saapua kotikoiraksi Suomeen. Se odottaa edelleen kotihoitajallaan Romaniassa. Mea Fetita on tottunut aktiiviseen elämään, se käy hoitajansa kanssa vuorilla patikoimassa, juoksemassa rinteessä jne. Pian meidän pitäisi saada uusia kuvia Mea Fetitasta.

19.6.2017
Joskus koirat sivuillamme joutuvat odottamaan pidempää sitä oman kodin löytymistä. Mea Fetita on yksi nistä koirista. Joulukuusta 2016 saakka tyttö on ollut adoptio-ohjelmassamme, eikä sitä ole vielä onnistanut. Mea on tottunut melko aktiiviseen elämään, se on päässyt mukaan patikoimaan, pyöräilemään, lautailemaan jne. ja hakusessa on se oma aktiivinen koti ja perhe kenen kanssa se pääsee touhuilemaan kaikkea kivaa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mea Fetita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Mea Fetitan yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.