Enkelikoira: MELINDA (nykyisin Mellu)

Syntymäaika: 2007-2009
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

23.11.2015
Ihastuttava Melinda on päätynyt asumaan Grădiştean kylään, hyväsydämisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse, jäätyään auton alle. Vastoin kaikkia odotuksia ihmiset, jotka olivat todistamassa tätä tapahtumaa, eivät auttaneet Melindaa, vaan alkoivat pahoinpitelemään häntä. Pelästynyt neiti juoksi pahoinpitelijöitä piiloon, josta Luiza sai myöhemmin ystävänsä kanssa houkuteltua Melindan pois.

Melinda on luonteeltaan todella kultainen ja ystävällinen tyttökoira, joka tulee toimeen kaikkien muiden koirien kanssa todella hienosti. Myös kissat ovat Melindan mielestä mukavia kavereita.

Kokemastaan huolimatta Melinda luottaa ihmisiin ja neiti tulee luottavaisin mielin myös tuntemattomien ihmisten luokse hakemaan rapsutuksia. Ihmisiltä Melinda pyytää huomiota ja hyppää vasten, mutta numeroa tämä suloinen neiti ei itsestää tee millään tavalla.

Kaiken kaikkiaan Melinda on hyvin rauhallinen, kiltti ja lempeä tyttö, jonka voisi kuvitella sopeutuvan myös tulevan perheensä ensimmäiseksi koiraksi.

Kauniilla Melindalla on säkäkorkeutta arvioin mukaan hieman alle 50 cm ja painoa tälle neidille on kertynyt hieman liikaakin noin 15-20 kg. Liikakiloja lukuunottamatta tyttö on hyvässä fyysisessä kunnossa. Tulevan kodin tulisi panostaa Melindan liikunnantarpeeseen sekä ruokavalioon.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Melinda saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Melinda on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

26.12.2015
Ihana Melinda on varattu ikiomaan kotiin Suomeen! <3

01.02.2016
Suloistakin suloisempi Melinda, jota kutsutaan nykyään nimellä Mellu Möhkö Matilda saapui omaan loppuelämän kotiinsa Suomeen eilen <3

16.06.2016
Melinda nykyisin Mellu on ollut Suomessa omassa kodissaan hieman yli neljä kuukautta. Nyt saimme iloksemme seuraavanlaisia kuulumisia tästä aivan ihanasta ja erityisestä neidistä:

Kun monen vuoden mietinnän jälkeen päätin vihdoin ottaa koiran, tiesin tarkalleen mitä haluan; sulavalinjaisen siron galgon joka hurmaisi kaikki kaunedellaan ja gepardimaisella juoksullaan. Sitten minulle esiteltiin Melinda. Pieni ylipainoinen pörröinen karvakasa, joka juokseekin jalat joka suuntaan sojottaen. Vaikka se ei ollut ulkoisesti ihan sitä mitä olin ajatellut, jokin siinä sai sydämeni sykähtämään. Ehkä se oli sen kaihoisa katse; sellainen joka tuntuu näkevän suoraan ihmisen läpi sieluun asti, sellainen jossa on eletyn elämän tuomaa rauhaa ja viisautta. Tai ehkä se olikin sen kultainen luonne joka sulatti sydämeni. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja tiesin, että Melinda on oikea koira minulle ja minä oikea ihminen sille.

Kun Melinda pitkän tuntuisen odotuksen ja yhden perutun lennon jälkeen tuli vihdoin Suomeen, todisti se heti olevansa kiltti ja kultainen. Se antoi heti käsitellä itseään miten päin vaan ja ei edes välittänyt vaikka siirsimme sen autoon pyllystä työntäen. Kotimatkalla ristimme Melindan Mellu Möhkö-Matildaksi neidin uhkean ulkomuodon johdosta.

Vaikka aluksi Mellua jännitti kaikki uusi, sopeutui se seitsemän tarhalla vietetyn vuoden jälkeen kotielämään hämmästyttävän nopeasti. Ensimmäisen viikon harjoittelimme ihan perusjuttuja, kuten yksin jäämistä ja portaissa menoa. Ensin Mellu ei halunnut jäädä yksin kotiin, vaan jäi itkemään eteiseen, kun lähdin. Vain viikossa se oppi kuitenkin jäämään hienosti yksin kotiin, ja katseli vain sohvalta kun lähdin töihin. Kodista tuli nopeasti sille turvapaikka.

Mellu oppi kävelemään hihnassa ihan muutamassa päivässä ja nykyään se käveleekin nätimmin kuin monet koko elämänsä hihnassa kävelleet. Se ei vedä vaan kävelee nätisti vierellä, välillä toki pysähtyy nuuskimaan. Sisäsiistiksikin Mellu oppi nopeasti, kun se ensimmäisen kerran ymmärsi että miksi lenkillä käydään. Muutama pisuvahinko on sattunut sen jälkeen, mutta se ei haittaa. Portaat Mellu oppi kulkemaan, kun kerran istuttiin rapussa ja namin ja kehun voimalla rohkaistiin Mellu menemään ne ensimmäisen kerran ylös. Autoilu on edelleen hieman ikävää puuhaa Mellun mielestä, mutta sinnekkin tullaan jo häntä heiluen kyytiin. Nameilla, kehuilla ja kärsivällisyydellä saa ihmeitä aikaan!

Mellu on sosiaalisesti lahjakas koira, joka tulee toimeen oikeasti kaikkien kanssa. Se välttää konflikteja viimeiseen asti. Ulkona se heiluttaa häntää remmissä haukkuville koirille. Mellu ei tekisi pahaa kärpäsellekkään. Se tulee juttuun myös kesyrottieni kanssa ja antaa niiden ratsastaa selässään ja tutkia turkkia. Mellun kiltteys ja rauhallisuus herättääkin huomiota ja lenkilläkin vastaantulevat ihmiset ihmettelevät sen zenimäistä luonnetta.

Mellu on ollut kohta puoli vuotta kanssani, ja se on rikastuttanut elämääni monella tapaa. Sen rakkaus on niin aitoa ja pyyteetöntä. Haluan olla sen rakkauden arvoinen. Uusi mottoni onkin: Be the person your dog thinks you are.

Mellu on tärkeä ystävä ja rakas perheenjäsen. Se nukkuu vieressäni sängyllä. Kun heräämme, venyttelemme yhdessä ja aloitamme päivän krapsutuksilla. Päivieni kohokohdaksi onkin muodustunut hetki, kun tulen töistä kotiin. Näen ensimmäisenä heiluvan hännän ja Mellu tulee puskemaan tervehdykseksi. Nautimme päivittäin rauhallisista kävelylenkeistä metsässä. Mellun paino onkin niiden ja oikeanlaisen ravinnon johdosta lähtenyt hienosti laskemaan, kohta se ei ole ollenkaan möhkö enään.  Lenkkien lisäksi Mellu nauttii ulkona piehtaroinnista ja toisten koirien tapaamisesta. Kotona lempipuuhaa on luiden syönti. Mellu ei tiedä miten päin olisi, kun sille antaa uuden luun. Se kuljettaa sitä ympäri asuntoa häntä heiluen ja lopulta asettuu johonkin syömään sen. Luut ovat Mellun aarteita. Lelujen päälle Mellu ei ainakaan vielä ymmärrä, vaikka vinkulelujen äänet ovatkin kiinnostavia.

Olemme kumpikin oppineet paljon uutta tänä aikana. Mellu on oppinut miten kotikoirat elävät. Sängyn pehmeyden ja kodin turvan. Että sitä rakastetaan ja että se on erityinen ja tärkeä. Toivon että Mellu luottaa jo siihen että se on kanssani loppuelämänsä. Itse olen oppinut kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Mellun seuralla on sellainen vaikutus. Tuntuu, että turhaa tässä stressata, kyllä kaikki järjestyy. Meidän talossa asuu sokean opaskoira ja paljon vanhuksia. Ilmeisesti huonosta muistista johtuen naapurin mummu kysyy minulta aina, kun nähdään “onko tämä se opaskoira”? Aluksi vastasin aina että ei ole, tämä on tälläinen ihan tavallinen koira vaan. Nykyään vastaan, että kyllä, tämä on tälläinen henkinen opaskoira. Mummu vastaa, että ai sellaisiakin on nykyään 🙂

Alkuaikoina itkin, kun näin Mellun onnellisena ja ajattelin millainen sen elämä ennen oli. Mitähän kaikkea pahaa se oli kokenut. Silloin Mellu aina katsoi minua sellaisella ilmeellä joka sanoi: Hei mamma, mitä väliä noilla vanhoilla jutuilla enään on, kun nyt  olen täälä sun kanssa? Ja tottahan se on. Koirat ei muistele menneitä pahoja vaan nauttii täysillä tästä hetkestä. Siitä me ihmiset voisimme totisesti ottaa oppia!

Kaiken kaikkiaan meillä on mennyt kaikki siis erittäin hyvin. Mellu rohkaistuu edelleen joka päivä ja alkaa saamaan pikkuhiljaa itseluottamusta. Paljon on toki vielä opittavaakin, mutta hiljaa hyvä tulee.

Haluan kiittää Luizaa, joka huolehti ja rakasti Mellua usean vuoden ajan Romaniassa. Iso kiitos myös koko Kulkurien väellä ja erityisesti Sariannalle, joka Mellun esitteli mulle.

Hyvää kesän jatkoa kaikille toivottaa

Mellu ja Johanna

Lisätty Mellulle myös uusia kuvia. Kiitos paljon kuulumisista ja oikein aurinkoista kesän jatkoa Mellulle ja Johannalle <3

20.04.2022
Kun menettää rakkaimman ystävän, on vaikea löytää sanoja, jotka kuvaavat sitä surua ja ikävää. Mellu on siirtynyt sateenkaarisillalle, iän tuomien vaivojen myötä. Nyt taivaalle on syttynyt uusi tähti.

Perhe kirjoittaa Mellusta seuraavaa.
Möhkylä on ollut paras ystävä, mitä olen voinut toivoa. Meillä on ollut aivan upeat vuodet yhdessä, täynnä rakkautta ja iloa. Olen ikuisesti kiitollinen että tavattiin ja kannan meidän kauniita muistoja loppuelämäni mukanani. Möhkylä oli kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa vielä on. Toivon että Möhkylä on nyt paikassa jossa on aina lunta missä piehtaroida sekä loppumaton määrä herkkutikkuja! Siellä toivottavasti joskus tavataan 🤎 Kaipaamaan jäivät Johanna, Jura ja muu perhe.

Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.

Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.

Hyvää matkaa rakas Mellu, sydämesi on kuin kimpale kultaa. Rakastamme sinua aina.

Melindan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: