Enkelikoira: MONCHI

Syntymäaika: Noin 3/2015
Sukupuoli: Uros
Kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

Nykytilanne:

Monchin perheeltä saimme seuraavan tekstin nyt jaettavaksi kanssanne.

“Monchi tuli kotiin 2016 lokakuussa ja valloitti kaikkien sydämet. Laiha ja väsynyt mutta iloinen poika tuuletti menemään valtavine korvineen. Monchi halusi olla maailman paras koira ja sitä se olikin. Rakastava, tehokas, tarmokas, iloinen, onnellinen vaikka tiukkakin tarvittaessa. Monchi nukkui kainalossa kaikki yöt ja leikki puistossa kaikki päivät. Nopeasti ilmestyneiden, useiden ja armottomien sairauksien takia saimme nauttia yhteisestä elämästä kuitenkin aivan liian vähän aikaa. Meidän sydämet särkyneenä ja suuren surun saattelemana helmikuussa 2017 Monchin siirtyi enkelikoirien taivaaseen.”

Haluan esittää vielä kerran suruvalittelut, koko yhdistyksemme puolesta, Monchin poismenosta. Itse seurasin melko läheltä teidän taivalta ja taisteluja kaikkea pahaa vastaan ja suru oli suunnaton kun kävi selväksi, että mitään ei ole tehtävässä. Olen kiitollinen ja onnellinen, että Monchi pääsi osaksi teidän perhettä ja sai kokea rakkauden, kodin lämmön ja siitä, että ette jättäneet yhtäkään kiveä kääntämättä Monchin tähden. Pieni jumbokorva pääsi sille parhaaseen mahdolliseen perheeseen <3

 

Edelliset päivitykset:

27.9.2016
Rosiorin tarhan koirista huolehtii vapaaehtoisena työntekijänä Cornelia Stan, henkilö jota ilman  näillä koirilla ei olisi mitään mahdollisuuksia eikä toivoa. Cornelian ansiosta Rosiorin kunnallinen tarha ei ole ns. tappotarha. Hän on onnistunut saamaan aikaan sopimuksen kunnan kanssa siitä, että kiinniotettuja koiria ei tapeta, kuten monessa muussa kunnallisessa tarhassa. Tarhalla, joka on ääriä myöten täynnä koiria, on oikeastaan kohtalon käsissä sattuuko koira päätymään jonkin yhdistyksen adoptio-ohjelmaan ja milloin tämä tulee tapahtumaan. Tarhalla on niin paljon koiria, että kaikkia ei vaan päivässä kerkeä nähdä eikä kaikkiin kerkeä tutustua. Rosiorissa olmme tiiviisti mukana järjestämässä kuukasittaista sterilointipäivää josta voit lukea lisää kotisivuiltamme. Pientä Monchia onnisti, syyskuussa reissulaiset huomasivat pojan ja nyt Monchi pääsee etsimään omaa onneaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Monchi asustaa Rosiorissa ketjukoirana, mikä tarkoittaa sitä, että tällä on koppi johon se on kiinnitetty ketjulla. Näin ollen Monchilla on hieman omaa rauhaa, eikä ole välittömässä vaarassa joutua toisen koiran kanssa tappeluun. Tappelut ovat melko yleisiä tämänkaltaisessa tarhassa, sillä stressitaso on korkea ja koiria tuodaan tarhalle lisää lähes päivittäin.

Monchi on nuori, noin 1,5-vuotias uros joka kastroidaan ennen kotiintuloa. Monchi on kooltaan noin 35cm/7-8kg.

Kulkurien aktiivit jotka Monchin tapasivat kertovat Monchin olevan reipas ja sosiaalinen pusupoika joka teki kaikkensa saadakseen ihmisen huomion. Tarhalla Monchi ei ainakaan osoita mitään mekrrejä siitä, että vartioisi ruokaansa. Kun ihminen lähestyy Monchi innostuu ja pomppii ympäriinsä mutta osaa myös rauhoittua kun huomaa, että saa rapsutuksia ja huomiota ihan vaan olemallakin. Monchi on aktiivimme sanojen mukaan “selvästi ihmisrakas poika joka kaipaa ihmisen kanssa touhuamista”. Monchista saisi varmaan kivan kaverin monenlaiseen perheeseen.

16.10.2016
Tänään lähetämme tuulem mukana Monchille tärkeitä uutisia. Pojalle on löytynyt koti. Monchia odottaa kotiin ihan oma perhe <3

6.11.2016
Ihana, pieni Monchi pääsi elämänsä tärkeimmälle matkalle 5.11.2016, kun se lensi omaan kotiinsa Suomeen. Monta ihanaa, yhteistä hetkeä koko perheelle. Nyt on hyvä olla!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Monchi saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Monchi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Monchin yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: