Kodin saanut koira: NICOLETA

Syntymäaika: 1/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta:

Romaniassa hylätään lemmikkieläimiä kevyin perustein;  kaduilla ruokaa ja suojaa etsii koiria kokoon ja näköön katsomatta. Tämä höyhensarjassa painiva narttukoira Nicoleta sai sentään sen verran armoa, että koiraansa kyllästynyt entinen omistaja viskasi sen joulun aikaan Cosoban tarhan aidan yli…

Ensimmäisinä viikkoina hylätty koirapolo oli aivan kauhuissaan eikä suostunut edes syömään. Herkkuruualla lahjomalla koira antoi lopulta käsitellä itseään.

Koira on reipastunut pikku hiljaa. Se  kiintyy tuttuihin ihmisiin,  mutta muuten on vähän hissukka. Tyttösellä on kuulemma höpsö tapa tehdä pieni iloinen tanssi kun sen suosikki Adina tulee töihin.

Vaikka Nicoleta on kovin pieni, vain noin 4 kg painava, se ei ole maskotti eikä lelu kuten ei mikään muukaan koira. Se tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa ei jää ihmisten eikä toisten koirien jalkoihin ja saa opetella kotikoiran elämää positiivisen vahvistamisen avulla.

Nicoletan ulkomuotoa ja persoonaa kuvaa sen tarhalla saama lempinimi the squirrel, (orava).

6.10.2018
Nicoleta saapui Suomeen.

2.9.2018
Sympaattinen spesiaalitapaus Nicoleta on varattu omaan kotiin.

9.7.2018
Aktiivimme tapasivat pienen Nicoletan kesäkuussa. Nicoleta tipsutti menemään kauheaa vauhtia. Se teki omia, pitkiä lenkkejä ympäri OneVetin nurmikenttää, seurasi aktiiveja ladolle (väliaita ei sitä pidätellyt vaan se keplottelee itsensä jostain raosta ulos). Mahdolliset reisiluun kiertymät ei paljoa paina, kun keijukaismaisen siro Nicoleta tepastelee tutkimusretkilleen. Toinen takajalka vähän köpöttää, mutta se ei  menoa haittaa. Kiipeilee estottomasti vieraiden päällä ja kuuntelee tarkasti mitä ympäristössä tapahtuu.

Videota (katso alhaalta) kuvattaessa Nicoleta yritti harhauttaa vieraita ampaisemalla ensin pysäköidyn auton alle ja sitten vastaanottamaan suukkoja tarhan työntekijältä. Tämä pikkuruinen neiti on selvästi monen suosikki, Adinakin nappaa Nicoletan syliin latokierrokselle sen sijaan että kävisi palauttamassa neidin sisäpihalle muiden kanssa. Koira suhtautuu kissoihin rauhallisesti ja katselee niitä aidan takaa.

6.3.2018
Nicoletan erikoinen kävelytyyli kiinnitti huomion tarhalla. Todettiin, että koiralla on todennäköisesti reisiluun akselin kiertymää joka kääntää lonkat ja siten aiheuttaa ongelmia kävelyyn. Jotta vaiva voitaisiin korjata, tulisi kyseeseen mahdollinen luuakselin korjausleikkaus . Ennen tätä pitää kuitenkin vielä tutkia potilas ja ottaa useammasta suunnasta röntgenkuvat. Uuden kodin tulee voida sitoutua  operaation arvioimiseen sekä koiran asianmukaiseen kuntoutukseen leikkaavan lääkärin ohjeistuksen mukaan.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nicoleta saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nicoleta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Noora Lindroos

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: