Kodin saanut koira: NIKO

Syntymäaika: Noin 2012-2014
Sukupuoli: Uros
Kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori de Vede)
Kokoarvio:

28.7.2016
Heinäkuun 7. päivä kävimme Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla. Tämä kyseinen tarha on ainoa kunnallinen tarha jonka kanssa Kulkureilla on jatkuvaa yhteistyötä. Kyseessä on “no-kill-shelter”, eli siellä koiria ei lopeteta tietyn ajan kuluessa vaan ne oleskelevat siellä päivästä toiseen ja joskus jopa vuodesta toiseen, kunnes mahdollisesti tulevat valikoiduksi adoptio-ohjelmaan ja sitä kautta ehkä löytävät oman kodin. Suomen lisäksi koiria adoptoidaan Rosiorin tarhalta Saksaan. Välillä koira voi myös tulla adoptoiduksi paikallisen toimesta.

Vierailun aikana näimme lukuisia koiria, tarhalla on arvion mukaan noin 300 koiraa. Tämä määrä kuitenkin vaihtelee kovasti sillä rankkurit ottavat koiria kiinni kaduilta lähes päivittäin ja heittävät näitä minne sattuu Rosiorin tarhan aitojen sisäpuolelle.

Yksi kotia odottava koira on pieni Niko. Niko on ollut niin kutsuttu lähiökoira. Tämä tarkoittaa, että lähiön ihmiset ovat pitäneet huolta Nikosta, antaen sille ruokaa ja suojaa talvisin. Vaikka tämä tilanne ei ole ideaalinen, on se kuitenkin parempi kuin monen koiran tilanne. Rankkurit eivät kuitenkaan välittäneet tästä, että ihmiset katoivat Nikon perään. Sillä ei ollut omistajaa, joten se otettiin kiinni ja kuskattiin jo ennestään täynnä olevalle tarhalle. Tämä on ollut Nikolle rankkaa. Se on pieni ja lempeä koira. Tarhan stressaava ympäristö saa Nikon huolestumaan ja siitä huomaa, että se on varuillaan koko ajan. Cornelia Stanescu ja muutama muu vapaaehtoinen ovat koirille pelastus. Nämä antavat hellyyttä ja huomiota niin paljon kun mahdollista sekä huolehtivat koirien mahdollisista haavoista jne., kun taas henkilöt jokta ovat kunnan toimesta palkatut tarhalle eivät oikeastaan välitä mistään mitään.

Nikolle oli yhtenä yönä ilmestynyt haava päähän. Tämä oli hieman ennen meidän vierailua. Siitä syystä Nikolla on vihreää väriä päässä muutamissa kuvissa. Haavasumute on tämän väristä.

Nikolla oli muutenkin aika tukala olo kun olimme siellä, oli erittäin kuuma päivä ja aurinkosuoja ei suojannut tarpeeksi. Oli melko varmaa, että Niko kärsi lämpöhalvauksesta. Cornelia huolehti Nikon viilennyksestä, siirrettiin aurinkosuojaa-jälleen kerran, ja suihkutettiin vettä nurmikolle ja kopin seiniin ja katolle. Niko hakeutui heikosta olostaan huolimatta luokse ja nautti silmiin nähden rapsutuksista. Kun lähdemme Niko seuraa perässämme niin pitkälle kun ketju sallii.

Nikon iäksi on arvioitu noin 2-4 vuotta ja kooltaan tämä kaveri on vain 30cm/6-7kg.

Niko on tällä hetkellä ainakin tullut toimeen muiden koirien kanssa. Niko on kovin ihmisläheinen ja lempeä pieni kaveri, jolle rapsutukset ja hellyys merkitsee paljon. Joskus joku koira jättää tassunjälkensä sydämeen hieman vahvemmin ja Niko on kohdallani sellainen koira. Olisi ihana mikäli Nikolle pian löytyisi se oma koti ja perhe.

29.7.2016
Joskus vaan asiat loksahtaa paikoilleen ja näin kävi myös Nikon tapauksessa. Oma koti ja perhe löytyi heti ja Cornelia pääsee kertomaan Nikolle ilouutiset. Onnea koko perheelle <3

16.9.2016
Nikosta tuli Milo ja Milo pääsi lentämään Suomeen 12.9.2016.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Koira tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Niko saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Niko on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nikon yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: