Päivitetty 23.06.2017

Kotia etsivä koira: ODEA, SUOMESSA


Syntymäaika: 12/2015
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
steriloitu

 

17.5.2016
Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain tarha on yksi siisteimmistä kunnallisista tarhoista. Siellä koirista pidetään edes vähän huolta ja niitä kohdellaan suurimmaksi osaksi lempeästi. Vaikka tarhalla asuu lähes 500 koiraa, on ilmapiiri tarhalla yllättävän rauhallinen. Odaita johtaa muista kunnallisista poiketen hyväsydäminen nainen, joka todella välittää koirista. Niinpä hän aina mahdollisuuksien mukaan pyytää paikallisia eläinsuojelijoita ottamaan tarhalta koiria ja tarjoamaan niitä adoptioon, jotta ne saisivat mahdollisuuden parempaan elämään.

Tammikuussa Kulkurien yhteistyötarhaa Asociatia A Doua Sansaa ylläpitävä Carmen Mandescu pääsi pitkästä aikaa käymään Odain tarhalla. Koiria on satoja, mutta valinta on jotenkin tehtävä ja näiden valittujen joukossa oli pienen pienet pennut, Odea, Glenda ja Isolda.

Tavatessamme tämän kolmikon toukokuussa, oli Odea näistä ujoin. Odea seuraili häkkinsä kulmalla tapahtumia, mutta ajan kuluessa, tuli meitä kainosti ja vienosti tervehtimään. Käsittely sujui helposti ja sylissäkin oli rauhallisesti. Kiltti ja lempeä Odea tarvitsee kodin ja sellaisen kodin, jossa on rakkautta paljon annettavaksi ja jossa vielä pieni sielu saa kasvaa ja nähdä, ettei maailma olekaan niin julma paikka.
Odea on pienenä  kärsinyt hengitysvaikeuksista, mutta oli saanut lääkekuurin ja on nyt kunnossa.

Odea on kovin siro ja arvioidaan kasvavan noin 45-50 cm korkea ja paino noin 15-17 kg.

30.5.2016
Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, niin tekee myös Odea, joka kaunistuu aina vain lisää. Uusia kuvia tästä todisteeksi laitettu.

19.7.2016
Odea on reipastunut, eikä ole enään niin sivustakatsoja kuin aikaisemmin.  Nuoren koiran energia ja iloisuus tulee Odeasta heti esille, sen häkkiin mentäessä.  Yllättävä ujous iski siinä vaiheessa, kun koiria alettiin siirtämään toiseen häkkiin (video). Glenda sekä Odea olivat molemmat häkeltyneitä avoimesta oviaukosta, eivätkä uskaltaneet tulla itsekseen ulos, mutta toimenpide hoitui sylikannolla ja uudessa häkissä sama iloinen meno jatkui jälleen.

25.11.2016
Pirteä ja iloinen Odea tulee aktiivejamme vastaan heti, kun he menevät Odean ja Glendan häkkiin. Nuoren koiran energiaa ja kun tarjolla on vielä namejakin, on Odealla riehakas juhlapäivä. Odea pysyy tiiviisti ihmisen lähellä ja varmasti tästä koirasta saa positiivisella koulutuksella itselleen uskollisen kaverin, joka taipuu vaikka mihin.

10.12.2016
Odea siirtyy aikuisiin koiriin. Tänään sai hänen hyvä ystävänsä Glenda, oman suuren uutisensa, oman kodin, joten suuri muutos on Odean elämässä tapahtumassa, kun ystävä jättää häkkielämän ja Odea jää yksin odottamaan vuoroaan.

23.2.2017
Odea saapui tänään Suomeen kotihoitoon.

27.2.2017
Kuulumiset kotihoitopaikasta;
Odean suomikoiran alkeet ovat alkaneet hyvin. Sisäsiisteys on jo hallussa ja lenkkeily sujuu vauhdikkaasti. Odealla on vauhti päällä ulkona ja reipasta menoa riittää koko ulkoilun ajan. Jännitystä aiheuttaa vielä muut ulkona liikkuvat ja haukkuvat koirat. Sen sijaan kotihoitajan omat koirat on Odea ottanut kuitenkin kaverikseen ja näiden kanssa voi hyvin levätä sekä ulkoilla. Luonteeltaan Odea on lempeä ja hellyydenkipeä koira, joka tuntuu olevan aina iloinen.

30.3.2017
Kotihoidosta saimme terveisiä. Odea oppii nopeasti koko ajan uusia asioita ja on jo lähes täydellinen kotikoira, on vain muutama mutta jäljellä. Peruskäskyjä on Odea oppinut jo jonkin verran. Kiinni olevien koirien ohitukset onnistuvat Odealta myös hyvin, mutta haukkuvat ja vapaana olevat koira on vielä jännittäviä asioita Odealle. Lapsia on Odea myös tavannut ja ei näistä ollut yhtään hämmentynyt, vaan pikemminkin piti lapsista. Kaunis Odea etsii aktiivista perhettä, joka liikkuu ja antaa tämän lisäksi aivojumppaa viisaalle koiralle.

Odea on siron mallinen, vaikkakin on saanut hieman painoa lisää ja painaakin tällä hetkellä noin 15 kg.

26.4.2017
Odean kotiutuminen jatkuu ja onkin jo taas paljon uusia asioita oppinut ja koulutus sujuu helposti. Odea ottaa hyvin kontaktia ihmiseen ja suorittaa tehtäviä jo muutamasta toistosta ja nauttii tekemisestä ihmisen kanssa.  Odea on iloinen ja leikkisä ja tutut koirat ovat oikein mukavaa seuraa, vieraita koiria vielä mielummin väistää. Iloinen ja leikkisä tyttö odottaa vielä sitä omaa kotiaan. Kuvia ja video lisätty.

18.6.2017
Odea on sopeutuvainen, tasapainoinen ja nopeasti oppiva koira. Hoitopaikassaan tulee loistavasti toimeen kaikkien koirien kanssa. Leikkii niiden kanssa, jotka leikkiä haluavat, mutta jättää vanhemmat, vähemmän leikistä kiinnostuneet koirat rauhaan. Namien avulla on hyvin oppinut seuraamista ja onkin ulkona jo oikein reipas tyttö, toki treenausta vielä seuraamisessa tarvitsee. Kissoja, ei Odea ole vielä tavannut, mutta ulkona olevat linnut ja jänikset herättää Odessa kiinnostuksen tehdä lähempää tuttavuutta. Vastaan tulevat ihmiset eivät jännitä, eikä myöskään muu liikenne, eikä Odea reagoi haukkumalla. Herttainen tyttö, joka on sisäsiisti, matkustaa hienosti autossa ja on rennosti kotona.

Odeasta löytyy lisää kuvia täältä

 

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Odea saapui Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Odea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

 

 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.