Kodin saanut koira: OLIVERTO (nykyisin Hirmu)

Syntymäaika: 1/2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Romanian kaduille syntyy päivittäin lukuisia uusia koirapentueita, joita kukaan ei halua. Pentuja on kaikkialla ja vain pieni osa näistä pikkuisista päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden mahdollisuuden parempaan elämään. Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria mukaan yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Vieraillessaan Romaniassa heinäkuussa 2015  matka kohdistui muun muassa Kulkurien yheistyökumppanin, eläinsuojeluyhdistys Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle. Tarha oli vierailun aikana ääriään myöten täynnä. Pelkästään pentuja siellä oli noin 50. Näiden pentujen joukosta Kulkurien adoptio-ohjelmaan valikoituivat veljekset Oliverto ja Orly jotka pääsivät onnekkaina aloittamaan kodin etsinnän Suomesta.

Oliverto on tarhaoloissa sosiaalinen ihmisiä kohtaan. Aluksi se hieman tuumailee uusien ihmisten kanssa, mutta huomattuaan vieraat luottamuksen arvoisiksi tulee se tekemään tuttavuutta. Saamastaan huomiosta se selvästi nauttii. Siitä kuinka Oliverto alunperin päätyi Glinan tarhalle, ei tarhan työntekijöillä ole tarkkaa muistikuvaa. Tällä hetkellä se asuttaa samaa häkkiä veljensä ja Olivia-emonsa kanssa. Luonteeltaan Oliverto vaikuttaa pehmeältä ja herkältä pojalta. Tarhalla Oliverto haukkuu muiden koirien mukana, mutta ei ole erityisen äänekäs. Kotioloissa, saadessaan kaipaamaansa aktiviteettia, haukkumisesta ei todennäköisesti muodostu ongelmaa.

Oliverto on hieman Orly-veljeään pienempi, 45-50cm korkea ja painaa noin 18kg.

Päivitykset
13.11.2018
Oliverto nykyisin Hirmu lensi oman kotiinsa Suomeen 10.11.2018 <3

29.09.2018
Ihana Oliverto on varattu omaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea Olivertolle ja sen tulevalle perheelle <3

9.8.2018
Oliverton elämässä puhaltavat tätä nykyä uudet tuulet. Glinan mutalammikot ovat taaksejäänyttä elämää, sillä Oliverto pääsi vihdoin alkukesästä muuttamaan täysin uusiin tiloihin Carpen tarhalle.

Kulkurien aktiivit tapasivat Oliverton vieraillessa Romaniassa heinäkuussa. Vieraiden namit maistuivat Olivertolle vallan hyvin. Kosketusta se hieman väistää ainakin vieraammilta ihmisiltä, mutta on, kuten ennenkin kovin kiinnostunut ihmisistä. Tulee lähelle tutkimaan ja erityisesti haistelemaan. Uudet tuoksut tuntuvatkin olevan pojalle kovin tärkeitä. Oliverto on Carpella saanut uusia koirakavereita ja vaikuttaa tulevan hyvin toimeen häkkikaverinsa kanssa.

Vaikka Carpella olosuhteet ovatkin uudet ja mahdollisimman hyvät ja koirien hyvinvointiin voidaan panostaa aiempaa paremmin, ei mikään korvaa kotioloja. Toiveissa olisi, että tämänkin nuoren miehen tarhaelämä pian päättyisi ja se pääsisi opettelemaan kotikoiran elämää ikiomaan kotiinsa.

Lisätty kuvia ja video.

14.3.2018
Urhea Oliverto! Kolme vuotta tekemättä yhtään mitään on ihan älytön aika. Jokaikinen ihminen olisi luovuttanut jo monen monta kertaa, etenkin, kun veljet ja emo on ympäriltä kaikki lähteneet koteihinsa. Oliverton huikea tasapainoisuus on mykistävää. Kun se saa vieraita häkkiinsä, se suhtautuu niihin varautuneesti, mutta innostuneena. Oliverto saa ensin haisteltavakseen huivin, jossa on ihmisten ja muiden koirien hajuja. Se maistelee ja haistelee huivin huolellisesti, ikään kuin se ottaisi siitä irti kaiken mahdollisen. Kun ihminen vaihtaa häkissä paikkaa, se käy jälleen tarkkaan nenänsä kanssa ihmisen jättämän tuoksun läpi. Kun Olivertolle heittää namin, se käy sen samantien ottamassa parempaan talteen ja haluaa itse päättää, koska tulee ihmisen luokse ja koska ei. Kun ihminen ottaa namin käteen, Oliverto lähtee seuraamaan ihmistä ja jaksaa koko muutaman metrin lenkin keskittyä kädessä olevaan namiin. Se pureskelee ja maistelee namit perusteelllisesti. Olivertossa on jotain ihanan professorimaista poislukien hajamielisyys, sillä sitä siinä ei ole. Sen kerrotaan pari kertaa karanneen häkistään ja aiheuttanut tarhalla polemiikkia juoksemalla ympäriinsä, mutta aina se  on pysynyt tarhalla ja ihmisen lähettyvillä.

Lisätty kuvia ja videoita.

28.8.2017
Oliverto on ollut adoptio-ohjelmassamme jo yli kaksi vuotta. Tänä aikana siitä on kasvanut komea nuori mies. Omassa koiralaumassaan se on vähän äijä ja kertoo helposti muille koirille, kuinka hänen mielestään kuuluu olla. Ihmisen tullessa häkkiin se ei ole enää niin itsevarma. Oliverto tulee haistelemaan vieraita ja on tosi kiinnostunut, Se antaa rapsuttaa, mutta väistää enempiä kosketteluja. Kotioloissa Oliverto reipastuu varmasti nopeasti enempien Tulevan kodin täytyy kuitenkin huomioida pojan tarhatausta ja antaa sille aikaa tottua uusiin asioihin ajan kanssa. Oliverton perheessä olisi hyvä olla jo hieman koirakokemusta ennestään. Kokonaisuutena Oliverto on hauska ja huumorintajuisen oloinen tyyppi, vähän pilke silmäkulmassa sillain hyvällä tavalla. Oliverto on toimelias ja tarvitsee teinipojalle tyypillisesti tekemistä kotona.

Lisätty kuvia ja video.

11.5.2017
Aktiiviemme tavatessa Oliverton hiljattain vaikutti poika aiempaa stressaantuneemmalta. Se piti äitiään ja veljeään kurissa. Oliverto oli näitä säpäkämpi tapaus, mutta ei kuitenkaan missään nimessä mikään öykkäri. Koko ikänsä tarhalla eläneenä nuorena koirana Oliverto on  taatusti turhautunut ja sen olisikin hyvä päästä pian pois tarhalta.

23.3.2017
Tapasimme pitkästä aikaa Oliverton vieraillessamme Glinan tarhalla. Alkuun poika jännitti vieraita, mutta hetken ihmettelyn jälkeen reipastui. Oliverto on hieman ujompi kuin Orly-veljensä, mutta tuli myös itse tekemään tuttavuutta ja antoi nätisti rapsutella ja käsitellä. Se tarvitsee vain enemmän ihmiskontakteja, kuin mitä tarhaolosuhteissa sille pystytään tarjoamaan. Kokonaisuudesssa Oliverto vaikuttaa olevan  tasapainoisen oloinen poika jokatouhottaa veljensä kanssa iloisena menemään. Ei todellakaan mitenkään vaikean ujo ja tulee varmasti reipastumaan uudessa kodissa nopeasti.

7.11.2016
Terveisiä mutaiselta Glinan tarhalta. Oliverto odottaa edelleen omaa kotiaan veljensä ja Olivia-äidin seurassa. Kulkurien aktiivien tavatessa pojan viime viikolla Oliverto vaikutti edelleen samanlaiselta kuin ennenkin. Se on hieman ujo, mikä on luonnollista, sillä se on viettänyt koko elämänsä tarhalla. Pienen tuumailun jälkeen se tulee kuitenkin rapsutuksista ja herkkujen avulla yhteinen sävel vieraiden kanssa löytyy. Oliverto säpsähtää hieman äkkinäisiä liikkeitä, mutta palautuu kuitenkin nopeasti. Oliverto haukkuu melko paljon kun ympärillä on säpinää.

7.7.2016
On kulunut vuosi siitä, kun Oliverto veljensä Orlyn kanssa päätyi Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Pennusta asti tämä poika on odottanut kotiaan Glinan tarhalla. Oliverto on tavallisen näköinen ja kokoinen koira, sellainen joka ei juurikaan kiinnitä huomiota satojen koirien keskellä. Silti ja ehkäpä juuri siksi, Oliverto on koira, joka kaipaisi kipeästi omaa kotia. Kulkurien aktiivit tapasivat nämä hukkapojat jälleen vieraillessaan Glinan tarhalla. Tällä kertaa poika ei jaksanut, liekö helteestä johtuen  juurikaan kiinnostua ihmisistä. Se tuli kyllä moikkaamaan aktiiveja, mutta vetäytyi sitten kauemmaksi. Sitä myös selkeästi epäilytti outojen ihmisten aikeet. Oliverto on kerännyt vartaloonsa hieman ylimääräisiä kesäkiloja, joten oma suomi-bootcamp tulisi tällekin herralle tarpeesen.

11.5.2016
Kulkurien aktiivien tavatessa Oliverton Glinan tarhalla viime viikolla. Poika on luonteeltaan samanlainen kuin ennenkin: hieman ujo, mutta rohkeus vie pian voiton ja se tulee tutustumaan oma-aloitteisesti vieraisiin. Poika reipastuneekin todennäköisesti nopeasti päästyään omaan kotiin. Oliverton veli Olivetto on jo varattu omaan kotiinsa Suomeen. Olisiko nyt Oliverton vuoro?

26.1.2016
Oliverto jatka kodinetsintää aikuisten koirien parissa. Kulkurien aktiivien tavatessa pojan vuoden alussa tuli se reippaasti tutustumaan vieraisiin. Oliverto oli nyt luottavainen ja nameista se piti kovasti. Hetken ihmisten kanssa oltuaan Oliverto poistui koppiinsa vierailun päättymisen merkiksi. Oliverton ei kuultu haukkuvan.

18.11.2015
Tapasimme Oliverton vieraillessamme Glinan tarhalla marraskuun alussa. Oliverto oli nyt aeimpaa vapautuneempi, vaikka hieman jännittikin tilannetta. Poika oli kovin kiinnostunut ihmisistä ja tuli hakemaan herkkuja kädestä. Hetken kuluttua se jo selvästi rentoutui seurassamme. Oliverto tarvitsee uudessa kodissa aikaa ja sosialistamista, mutta rohkaistunee todennäköisesti pian päästessään normaaleihin oloihin.

27.9.2015
Kulkurien edustajien vieraillessa Glinan tarhalla syyskuussa vaikutti Olirveto hieman reppanan oloiselta. Tarha on tällä hetkellä tupaten täynnä ja nuorien koirien joutuessa asumaan samoissa häkeissä vailla tarvittavaa tilaa ja tekemistä, syntyy paljon metakkaa ja rähinöintiä. Oliverto ei näihin rähinöinteihin lähtenyt mukaan, vaan vaikutti siltä, että se halusi pois kaiken riehumisen keskeltä. Vierailun aikana poika istuskeli lähinnä häkin nurkassa ja seurasi sieltä, mitä häkin ulkopuolella tapahtuu. Ihmisiltä Oliverto olisi halunnut kovasti rapsutuksia ja nameja, mutta pahnan pohjimmaisena jäi vahvaluonteisempien pentujen alle. Ihmisten pyöriessä pentuhäkin ympärillä itkeskeli Oliverto häkissään yrittäen tulla huomioiduksi. Oliverto on huomattavasti toisia pentuja hiljaisempi.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Orly saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, kastroituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Orly on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Oliverton yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: