Kodin saanut koira: OREOZ

Syntymäaika: 6/2016
Sukupuoli: uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

27.10.2016
Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Bukarestista. Tarha sijaitsee vuokramaalla, valtavan pellon keskellä, jossa ei ole talvisin suojaa lunta ja hyytävää pakkasta vastaan, eikä kesällä suojaa polttavaa aurinkoa ja kuivuutta vastaan. Tarha on hyvin alkeellinen ja siellä ei mm. voi säilyttää mitään rahanarvoista, sillä ne tulee varastetuksi. Tämä tarha on noin 300 koiran koti ympäri vuoden. Yksi näistä koirista on pieni Oreoz.

Oreoz löydettiin Glinan kylän tien varresta elokuussa. Se poimittiin mukaan ja vietiin turvaan Glinan tarhalle, jossa se tälläkin hetkellä oleilee. Sen epäillään sairastaneen pahamaineisen parvon ja olikin vajaa pari viikkoa paikallisessa kotihoidossa toipilaana.  Oreoz kuitenkin sinnitteli ja toipui koettelemuksesta erittäin hyvin. Se pääsi palaamaan Glinan tarhalle ja asuttaa tällä hetkellä häkkiä suurinpiirtein saman ikäisten urotesten, Astron ja Mitran, kanssa.

Oreoz on näistä alistuvin, mutta ei mitenkään nössö. Pitää puolensa, mutta on viimeiseen asti hyvin sopuisa ja kohtelias poika. Oreoz tykkää koirien lisäksi hirmusesti myös ihmisistä. Se kaivautuu lähelle ja pusuttaa naaman läpikotaisin. Tämä pienokainen on energinen, innokas ja symppis tapaus, niin kuin pennun kuuluukin olla.  Oreozin ollaan kuultu hieman haukkuvan riekkuessaan muiden kanssa.

Oreoz on tällä hetkellä kooltaan 35cm ja painaa noin 6 kg. Se tulee luultavasti jäämään pienikokoiseksi.

03.11.2016
Pieni kultainen Oreoz on aloittanut tänään matkansa kohti Suomea. Oreozin oma perhe on löytänyt sen ja se saa nimensä eteen sen kauneimman sanan: varattu!

09.12.2016
Ihana pusupoika Oreoz (nykyään Ringo) lensi Suomeen oman perheensä luokse 3.12. Onnittelut Ringolle ja perheelle <3

—————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Oreoz  saapuu Suomeen asianmukaisesti kastoituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Oreoz on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Oreoz tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: