PAPA KARLA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

7/2013

PAPA KARLA

* n. 6-7v

* uros

* Virossa

 

 

 

 

 

9.2.2013

Vasta tarhalle päätynyt, jo aikuisessa iässä oleva Papa Karla haukkuu kovasti häkissään. Sen on selkeästi hyvin hämmentynyt ja haluaisi ihmisen tulevan luokseen, turvakseen. Kovin iloinen herra on hämmennyksestä huolimatta ja haluaakin halata heti kun häkkiin menee sisälle. Remmin sai laittaa hienosti kaulaan.

Papa ei selvästikään ole tottunut remmiin, sillä ihmeissään se meni vähän matkaa eteenpäin, mutta kun remmi loppui, jäi se odottamaan. Ja taas vähän eteenpäin, mutta remmin kiristyessä jäi odottamaan. Hyvän hajun perässä Papa meni remmi kireällä, ei kuitenkaan vetänyt kovasti, mutta tämäkin otti jo herran kurkkuun sen verran, että köhiä piti. Uskoisin, että Papa hoksaa nopeastikin remmissä kulkemisen jalon taidon, kun sille se osataan opettaa!

Papa on luonteeltaan todella mukava ja reipas ilopilleri. Se aivan kuin hymyilee koko ajan ja häntä heiluu taukoamatta. Ilmeisesti Papa on asunut jonkun pihan perällä koko ikänsä, sillä kauempana kulkeneet autot olivat suuren ihmetyksen arvoisia. Niitä piti korvat höröllään, aivan liikkumatta tuijottaa niin kauan kun niitä näkyi. Ihmisten kulkiessa ohi alkoi Papa hieman haukkua, tosin todella hyväntahtoisesti ja iloisesti. Sillä ei varmaankaan ole ollut paljoakaan ihmiskontakteja, mutta silti sen mielestä ihmiset on tosi ihania!

Kuten kuvista näkyy, on Papalla ollut jonkinasteista iho-ongelmaa. Tämän seurauksena mm. herran niskassa ja kyljissä on kaljuja alueita. Myös naamassa on karvattomia kohtia, jotka näyttävät myös hieman arvilta. Eläinlääkäri on tarkastanut karvattomat kohdat ja todennut ne vaarattomiksi. Voi kuitenkin olla, ettei näille alueille kasva enää koskaan karvaa.

Kodin tulee ottaa huomioon jonkin ruoka-aineallergian mahdollisuus sekä sisäsiisteyden mahdollinen puuttuminen. Myös remmissä kulkemiseen täytyy jonkun verran panostaa ja valjaat voisivat olla pantaa paremmat ottaen huomioon herran köhimisen remmin kiristyessä. Myös tuleviin vanhuuden vaivoihin tulee varautua, vaikkakin Papa on tällä hetkellä todella reipas ja liikkuu ihan terveen oloisesti. Papa on noin 50cm korkea ja turhan laihassa kunnossa.

 

29.5.2013

Papa Karla haukkuu jälleen häkissään ja on selkeästi ilosta halkeamaisillaan kun ihminen lähestyy sitä remmin kanssa. Viereisessä häkissä oleva nuori iso uros räyhää Papalle, joka kyllä haukkuu takakisin mutta ihmisen tullessa kohdalle se keskittyy ihmiseen ja lenkille lähtöön. Häkistä ulos tullessa yhdenkään koiran rähinät eivät Papaa enää häiritse, sillä se on päässyt pois häkistään, ihmisen kanssa, ja se on Papalle tärkeintä!

Papa ei edelleenkään vedä kovasti remmissään, mutta sen verran kireällä remmi käy että köhiä täytyy. Papan karvat ovat kasvaneet kaljuille alueille jo melkein kokonaan takaisin, liekö ollut iho-oireet stressin aiheuttamia. Papan paksu turkki on jo vähän takussa ja toivomme Papan pääsevän trimmaajan käsittelyyn ennen kesän helteitä.

Papa tykkäsi kovasti narttukoirasta, jonka se tapasi tarhan ulkopuolella. Narttu ei ollut yhtä myötämielinen Papaa kohtaan vaan meinasi napsasta ukkoa tosissaan naamasta. Papa ei tästä hermostunut, olisi vain halunnut mennä tutustumaan ja näyttämään että hän on ihan kiva tyyppi! Myös kissatesti meni todella hyvin Papan osalta, ne kiinnostivat hieman, mutta sähisevää kissaa ei Papa halunnut lähestyä. Papaa voisi siis harkita jopa kissakotiin ja narttukoiran kaveriksi.

 

1.8.2013

Kulkurien ihmisiä vieraili Rakveren tarhalla heinäkuussa. Papa oli vierailijoiden mielestä hyvin miellyttävä ja ystävällinen koira. Hyvin energisen ja vauhdikkaan lenkin aloituksen jälkeen Papa oli rauhoittunut varsin pian ja oli muutenkin ollut ikäisekseen todella reipas ja virkeä tapaus! Lisätty kuvia.

br

12.9.2013

Papa Karla on jouduttu nukuttamaan ikiuneen iho-ongelan pahentua. Eläinlääkäri arvioi vaivan parantumattomaksi ja tarttuvaksi.

 

Varaajana toimi Nea.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: