Enkelikoira: PATE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Pate6

PATE

* arvioitu syntymäaika 01/2014

* uros

 

 

 

 

 

07.04.2014
Pentuja löytyy Romaniassa kaduilta taajaan tahtiin. Jos pennuilla on tuuria ne kohtaavat harhaillessaan hyvän ihmisen ja pääsevät turvaan, jos tuuria ei ole, tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Pipsalla ja Patella oli matkassaan aimo annos tuuria helmikuussa, kun eläinsuojelija Carmen Mandescu yhytti tämän pörröisen kaksikon kadulta. Nyt nämä karvaturrit ovat olleet turvassa OneVet klinikan hoitolassa n. 2 kk.

Pipsa ja Pate ovat arviolta n. 4 kk ikäisiä turrikoita, jotka kasvavat aikuisena keskikokoisen koiran mittoihin. Molemmat ovat jo hyvin reippaita luonteeltaan, mutta aivan riiviöasteella Pipsa ja Pate eivät vielä ole. Painoa molemmilla on arviolta n. 5-6 kiloa. Vieraiden seura hieman jännittää, mutta suhtautuvat kuitenkin ihmisiin uteliaisuudella, kuten pennun kuuluukin. Pentua harkitessa on hyvä muistaa, että sitoutuminen pentuun on pitkäaikaista ja vaatii motivaatiota ja kärsivällisyyttä.

Pipsa ja Pate tulevat hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Ihmiset ovat kaksikon mielestä mukavia ja nuoren ikänsä puolesta tottuisivat varmasti myös kissaperheen elämään. Nuoren ikänsä vuoksi Patea ei kastroida Romaniassa. Huomioithan, että uusi omistaja sitoutuu suorittamaan steriloinnin/kastraation suomessa, jolloin yhdistys osallistuu kustannuksiin 25% hinnasta eläinlääkärinkuittia vastaan.

25.04.2014
Pate on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

01.05.2014
Pate saapui omaan kotiinsa Suomeen 30.04.2014. Onnea Pate ja perhe.

9.10.2017
Pate on jouduttu suureksi murheeksi nukuttamaan ikiuneen lokakuussa 2017 Paten sairastuttua imusolmukesyöpään. Paten elämässä oli paljon vastoinkäymisiä muutenkin, mutta oma perhe tuki ja rakasti sitä loppuun saakka. Osanottomme Patea kaipaamaan jääneille.

Paten kodin etsinnässä auttoi Johanna.

Video maaliskuulta Patesta ja Pipsasta täällä.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: