Kodin saanut koira: PETRU

Syntymäaika: 2010
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta

Romaniassa tuhansia koiria päätyy kadulta kunnallisille koiratarhoille, jossa niitä usein kohdellaan kyseenalaisesti, tai niiden päivät päätetetään raaoin keinoin. Petru-koira on ollut onnekas, sillä paikalliset eläinsuojelijat ovat pelastaneet sen Bragadirun tappotarhalta kesällä 2014, ja se pääsi Onevet-klinikalle suojaan.  Samassa häkissä Petrun kanssa asui samalta tarhalta talteen otettu Mila-koira, joka muutti omaan kotiinsa Suomeen vuoden 2016 lopussa.

Kulkurit tapasivat Petrun ensimmäisen kerran toukokuussa 2014. Huomio kiinnittyi Petruun, kun se ulvoi häkissä saadakseen ihmiset huomaamaan itsensä. Petru on pippurinen tapaus. Se ei juuri välitä muista koirista, mutta on hyvin ystävällinen ihmisille. Kun sitä lähestyi, se rimpuili ja yritti päästä irti otteesta. Kun muut häkin koirat pidettiin hiukan loitommalla, se rauhoittui ja ja antoi käsitellä. Se kuitenkin tulee muiden koirien kanssa hyvin toimeen. Elokuussa 2014 Petru siirtyi Oneveista Glinan tarhalle.

Petru on kooltaan noin 55 cm korkea, ja painoa on tällä hetkellä n. 20 kg. Petrulle hihnakävely ja sisäsiisteys saattavat olla täysin uusia asioita, joten uuden perheen tulisi olla valmis panostamaan näiden harjoitteluun.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

04.02.2018
Maailman valloittavin Petru lensi omaan kotiinsa Suomeen lauantaina 27.01 ja on saanut jo viikon verran nautiskella Suomi-koiran elämästä.

01.01.2018
Jokainen vuosi ansaitsee arvoisensa lopun ja vuosi 2017 todellakin sai sellaisen. Petru, koira joka on sisäisesti ja ulkoisesti niin mahdottoman kaunis, on odottanut kotiaan jo vuosia. Monet meistä ovatkin seuranneet Petrun matkaa ja ihmetelleet, miten vieläkään ei ole Petrun vuoro, Nyt saan kuitenkin kunnian kirjoittaa tämän tekstin sydän onnesta ja kiitollisuudesta pakahtuen ja ilmoittaa seuraavan ilouutisen: Petru on varattu! Pojan ei tarvitse nähdä enää seuraavaa Romanian talvea, sen tassut eivät tule enää paleltumaan, eikä sen tarvitse kauheilla kesän helteillä yrittää kaivaa itselleen kuoppaa, mihin pääsisi edes hetkeksi viilentymään. Petrun maailmassa kaikki tulee olemaan hyvin. Petru on matkalla kotiin  <3

1.9.2017
Petru on yhtä täydellinen, kuin aina ennenkin. Petrulle tuli juuri kolme vuotta Glinan tarhalla odottelua täyteen, ja kärsivällisesti se vartoo edelleen sen oman kotinsa löytymistä. Petrun turkki ja iho on pysynyt hyvässä kunnossa, ja koira näyttää suorastaan upealta. Petrun häkkikaveri Amanda karkasi eräs päivä häkistä, kun häkin ovi oli jäänyt auki, mutta Petru ei poistunut kotikolosta mihinkään! Se odotti ovenraossa häntä vispaten ja pää ulkopuolella kurkkien kun tarhalla työskentelevä Veera kantoi Amandaa takaisin. Kultaisen kiltti Petru on sopeutunut tarhaelämään jopa surullisen hyvin, vaikka se ansaitsisi niin paljon enemmän. Petrulle lisätty uusia kuvia.

16.6.2017
Petrulle lisätty videoita tarhalla vietettyjen vuosien varrelta.

8.5.2017

Petru sai vieraita Suomesta toukokuun alussa, kun Kulkurit vierailivat taas Glinan tarhalla. Petru on sitä mieltä, että ihmisen kanssa touhuaminen on ihan parasta hommaa! Romaniassa päivät alkavat olla jo todella lämpimiä. Tällä kertaa Petru ei jaksanut pomppia kuten tavallisesti – kuumuus taisi olla vienyt suurimman energian. Ruokailutilanteessa Petru vastaa naapurinrouvan irvistelyyn irvistelemällä takaisin, mutta muuten se on sama suloinen itsensä kuin ennenkin. Edelleen on täysin käsittämätöntä, ettei suorastaan tapella siitä, kuka Petrun itselleen saa. Niin suloinen ja rakastettava on tämä herra.

 

23.3.2017
Kulkurit tapasivat ihanan Petrun taas maaliskuussa 2017. Koira on edelleen yhtä upea ja kultainen, kuin aina ennenkin. Koska aimpi kämppis Mila pääsi jo omaan kotiinsa Suomeen, jakaa Petru häkkinsä nyt sivuillamme kotia etsivän Amandinan kanssa, ja koirat tulevat keskenään toimeen todella hyvin. Petru antaa Amandinalle kohteliaasti tilaa, mutta tulee kyllä tervehtimään vieraita iloisesti puskien syliin ja mahdollisimman lähelle ihmistä, kun tilaisuus huomion saamiseen tarjoutuu. Petru vaikuttaa hyvin tasapainoiselta koiralta, eikä se tällä kertaa kohella niin paljon, kuin usein aiemmilla kerroilla, kun tarhalla ollaan vierailtu.

Petrulla oli turkin ja ihon kanssa aiemmin ongelmia, mutta tarhalla työskentelevän Veeran antama hoito on tehnyt tehtävänsä, ja nyt turkki on upeassa kunnossa, ja Petrusta tuleekin mieleen pörröinen nallekarhu. Petru oli syksyllä esillä Kulkurien facebookissa, mutta runsaasta huomiosta huolimatta ei pojalle tullut ainuttakaan kotitarjousta. Jokohan nyt olisi Petrun vuoro?

2016
Petru on talven 2015-2016 aikana käsinyt sekä sikaripunkin että sienitaudin aiheuttamista ihovaivoista, joita kylmä ja kostea sää ovat pahentaneet. Näiden seurauksena sen turkkiin on tullut paljaita läiskiä. Petrua on kuitenkin lääkitty, ja iho olikin lähtenyt hyvin parantumaan.

Petrua turkin läikät eivät haitanneet. Se nautti täysin siemauksin huomiosta ja rapsutuksista, joita se sai häkissä alkuvuodesta vierailleilta Kulkureiden naisilta. Nappuloista Petru ei juuri välittänyt, mutta suostui kuitenkin ottamaan niitä vierailijoiden mieliksi. Petru on hyvin ihmisrakas koira, joka kaipaa läheisyyttä. Häkissä vierailtaessa se yritti taas puskea syliin istumaan ja tehdä kaikkensa, että se pääsisi lähelle ihmistä.

Alkukesällä tarhalla vierailleet Kulkurien ihmiset kuvailivat Petrua näin:
“Petru on sarjassamme täydelliset koirat. Heti vieraita saadessaan Petru alkaa höseltää onnellisesti ympäriinsä. Koira on luonteeltaan todella kultainen, mutta innostaan huolimatta ei ole mitenkään vaativa, ja rauhoittuukin nopeasti, kun huomaa että rapsutuksia on kyllä tulossa. Petru antaa kiltisti rapsutteluvuoron myös häkkikaverille, eikä ole mustasukkainen huomiosta, vaan odottaa omaa vuoroaan sivussa. Petru on todella kiltin ja tasapainoisen oloinen koira. Petrun iho on parantunut todella hyvin. Turkki on jo paremman näköinen, ja ihottumaa on enää aavistuksen verran kainaloiden seudulla.” Mitäköhän tuleva kesä tuo tullessaan Petrun elämään?

Heinäkuussa 2016 Petru oli Kulkurieita vastassa innoissaan hyppien metrin ilmaan! Petru on oikein rakastava ja rakastettava hassuttelija. Sen huomiosta aivan pähkinöinä, mutta tarpeen tullen myös rauhoittuu. Glinan tarhalla koirista päivittäin huolehtiva Veera Nuri kertoi, että Petru on hyvin herkkä, ja sen kohdalla on huolehditava tarkasti, että loishäädöt tulee annettua, ettei sen turkki pääse huononemaan. Voimme vain kuvitella, kuinka upea turkista tulisi, jos koira saisi asua sisätiloissa, ja se saisi hyvää ruokaa ja puhtaat elintilat. Vierailumme aikana Veera antoi Petrulle pistoksen, joka auttaa iho-ongelmien parantumiseen, ja Petru antoi nätisti laittaa pistoksen, vaikkei se siitä hauskaa ollutkaan. Pistoksen jälkeen se kuitenkin innostui taas leikkimään kanssamme, eikä jäänyt sen kummemmin tapahtumaan miettimään. Petrun turkki alkaa olla jo paremmassa kunnossa, mutta edelleen siinä on jälkiä sikaripunkin aiheuttamasta karvanlähdöstä.

Marrakuun alussa Petru sai taas vieraita Suomesta, kun Kulkurit vierailivat Glinan tarhalla. Petrusta oli kuoriutunut melkoinen komistus! Aiemmat ongelmat turkin ja ihon kanssa olivat nyt menneisyyttä, ja turkki oli hienossa kunnossa; paksu ja upea. Petru näytti muutenkin siltä, että sen olo on mukavampi, ja koira vaikutti silmin nähden todella iloiselta. Vierailijoista Petru oli aivan innoissaan. Hurmaava poika, ja luonteeltaan supersosiaalinen ja huolettoman oloinen.

2014-2015
Kulkurit tapasivat energisen Petrun Onevet-hoitolassa Romanian reissulla vielä seitsemän kertaa vuosien 2014-2015 aikana. Joka kerta, kun Petrusta yritettiin ottaa kuvia, se yritti pyöriä hyrrän lailla tai pomppia, niin että kuvaaminen oli miltei mahdotonta! Elokuussa 2014 Petru siirtyi Onevetista Glinan tarhalle, jossa se jakoi alkuun häkkinsä muutaman muun koiran kanssa.

Petru antaa käsitellä itseään, ja sen hampaat ovat hyvässä kunnossa. Aiemmin Petrun iäksi oli ihan alunperin arvioitu 6-7 vuotta, mutta hampaiden ja nuoren olemuksen perusteella koira onkin ehkä vain 3-4-vuotias. Petrun takahampaista löytyi pikkuisen hammaskiveä, mutta koiran hampaat ovat muuten yllättävän hyvässä kunnossa.

Glinan tarhalla miltei vuoden oltuaan Petru on oppinut jo rauhoittumaan, kun sitä käsitellään. Kun olimme häkin ulkopuolella, se vinkui ja aneli tulemaan lähemmäs, toiveena saada edes hiukan huomiota. Kun häkkiin meni sisälle, koira sekosi onnesta, ja se tuli välittömästi lähelle ja nojautui vasten rapsuteltavaksi. Petru nauttii rapsutuksista ja mutta välillä sen on vaikea rauhoittua paikoilleen ja se kaipaa selkeästi toimintaa ja ihmisen kanssa touhuamista.

Petru ääntelee ja hyörii ympäriinsä, sillä selvästi on enemmän energiaa, kuin mitä se pystyy häkissä ollessaan purkamaan. Hetken häärättyään ympäriinsä, se malttoi kuitenkin taas asettua hiukan ja rauhoittua rapsuteltavaksi. Petru on leikkisä ja ihmiset ovat parasta, mitä se tietää. Huomasi, että koira oli todella onnellinen, kun sai vieraita häkkiinsä! Vaikka Petru alkuun sähläsikin innoissaan, suhtautui se vierailijoihin hyvin kohteliaasti. Se myös odotteli kohteliaasti sivummalla, kun häkkikaveria rapsuteltiin.

Petru on erittäin iloinen ja hyväntuulinen, mutta ehkä aavistuksen hermostuneen oloinen koira. Sen paikka ei ole häkissä, vaan jossakin, missä se pääsee kirmaamaan, leikkimään ja purkamaan energiaansa mm. aivotyöskentelyllä. Petrun hampaat ovat hyvässä kunnossa, ja rakenteeltaan koira on siro ja kevyt.

Petrun karva oli talven jäljiltä hiukan kauhtuneen näköinen, ja iho on joistakin kohdista hiukan kärsinyt. Hyvälaatuisella ruoalla ja hoidolla karvan saisi varmasti taas kiiltämään ja ihon palautumaan ennalleen.

Ihmisiin Petru suhtautuu hyvin ystävällisesti. Se nauttii rapsuista ja haluaa huomiota. Petrun tulevassa kodissa voisi olla tasapainoinen koira kaverina, tai sen voisi kuvitella viihtyvän hyvin myös ainoana koirana perheessä, jossa sen aktivoinnista ja riitävästä liikuttamisesta huolehditaan.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Petru saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kotiutuvan koiran omistajan oppaaseen sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Petrun yhteyshenkilö on Nora Anttila

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: