Kodin saanut koira: PIA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Pia_paakuvaPIA

* arvioitu syntymäaika 01.06.2014

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

02.06.2015
Kulkurit järjestivät toukokuussa alkavan sterilointikampanjan Romaniassa, Rosiori De Veden kaupungissa. Samaan aikaan eräs nainen oli löytänyt kolme pientä koiraa tehdasalueelta hylättynä pahvilaatikosta. Nainen toimitti löydetyt koirat tähän tapahtumaan ja yksi näistä koirista oli Pia.

Myös Pia steriloitiin tässä Kulkureiden järjestämässä tapahtumassa, yhdistyksen tärkeän yhteistyökumppanin Dr. Aurelian toimesta. Steriloinnin jälkeen heräämössä Pia lakkasi hengittämästä, jolloin Dr. Aurelia kiiruhti paikalle ja ryhtyi elvyttämään. Kaikki seurasivat henkeä pidätellen tapahtumia ja usko tämän pienen koiran selviytymisestä hiipui. Uskomatonta, mutta ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen, pieni Pia alkoi jälleen hengittämään. Nyt Pia voi hyvin ja odottaa omaa kotiaan Onevetin hoitolassa.

Pia on luonteeltaan hyvin herttainen,miellyttävä ja ihmisrakas. Odottaessa omaa sterilointivuoroaan, tämä suloinen tyttö käyttäytyi rauhallisesti, mutta kotioloissa Pia varmasti reipastuu hyvinkin pian. Toivuttuaan steriloinnista, Pia siirrettiin yksittäiseen huoneeseen muiden koirakavereiden kanssa, jolloin tytöstä paljastui myös tomera ja touhukas puoli. Pahvilaatikkoon hylätty koirakolmikko eli Pia, Libby ja Selina olivat toistensa lähellä tai kiinni toisissaan koko päivän ajan. Olisi siis erittäin mieluisaa, jos Pian tulevassa kodissa asuisi pienokaiselle jo valmiiksi koirakaveri.

Pialla on painoa noin 3 kg. Tämä viehättävä pieni tyttö etsii kotia, jossa ymmärretään, että pienikin koira tarvitsee liikuntaa, huolenpitoa ja aikaa. Piaa ei hänen pienestä koosta johtuen suositella perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

12.06.2015
Pia on saanut useita potentiaalisia kotiehdokkaita, joiden joukosta pikkuisen loppuelämän koti varmasti löytyy. Tällä hetkellä Piasta ei siis oteta enempää kyselyitä vastaan.

13.06.2015
Pia on varattu omaan rakastavaan kotiin Suomeen!

27.06.2015
Pia saapui viime yönä Suomeen ikiomaan kotiinsa!

04.07.2015
Pia on ollut Suomessa omassa kodissaan nyt noin viikon ja iloksemme saimme kuulumisia Pian, jota kutsutaan nykyään nimellä Muru, omistajalta. Tässä hieman Pian tarinaa:

Olin miettinyt uuden koiran ottamista pitkään, työkaverit antoivat vinkin Kulkureitten sivuille, koska sen olin päättänyt, että jos otan koiran otan kodittoman jolle voin tarjota maan päällisen paratiisin hänen loppu elämäkseen. Ja niinpä näin PIAN kuvan Kulkureitten sivuilla, soitin heti Sariannalle ja siitä alkoi yhteydenpitomme, sähköpostilla ja puhelimella. Pialle olisi ollut muitakin hyviä koteja tarjolla, mutta viimeinen puhelumme lauantai-iltana13.6 (olin tullut juuri uimasta ja saunan kuistilla täynnä itikoita) ratkaisi sen, että Sarianna soitti hetken päästä uudelleen ja kertoi ilouutisen että saisin Pian omakseni, ja itkuksihan se meni, uskomaton tunne, muistan vieläkin. Minulla ei ole lapsia, joten voitte kuvitella, koirat ja kissat ovat olleet 30 v. lapsiani. Asun maaseudulla Leppävirralla omakotitalossa Kallaveden rannalla. Ei ole katuvaloja, mutta ei myöskään autojen meteliä. Ympärillämme on kukkaketoja ja tallustelemme hiekkateitä.

Pian lensi Amsterdamista Helsinki-Vantaan lentokentälle 26.6. klo 00.05. Lähdettiin kotoa Leppävirralta ajelemaan 16.30, matka meni hyvin, ajoin eka kertaa Helsinkiin. Hakumiehinä oli kaksoissisareni ja miesystäväni. Kentällä kaikki oli järjestetty Kulkureiden puolesta erinomaisesti ja ammattitaidolla, saimme siellä ennen lennon saapumista todella hyvät ohjeet miten menetellä. Koiria tuli Suomeen 6 kpl samalla lennolla, joten meitähän oli iso porukka odottamassa pienokaisia kotiin. Pia luovutettiin ensimmäisenä ja voi sitä taivaallista tunnetta kun sain hänet syliini, itkuhan siinä taas tuli ja tuntui heti, että nyt sain oman lapseni kotiin. Pia oli heti reipas tyttö ja nälkä oli hirmuinen, onneksi ystävälläni oli taskussa makupaloja jotka tekivät kauppansa, omat olivat unohtuneet autoon, jaettiin makupaloja toisten hakijoiden kanssa. Nakinpalat joita myös saimme pistivät pikku Pian pään ihan pyörälle ja kinkku on vieläkin suurinta suurinta herkkua. Pia oli ehkä porukan virkein kakara, jotenkin tuntui, että ei hetkeäkään vierastanut tai pelännyt sen jälkeen kun pääsi lentohäkistä syliini. Valokuvia luovutustilanteesta on kymmeniä ja ne ovat ihania muistoja. Tulomatka meni siskoni sylissä nukkuessa takapenkillä , pissillä käytiin välillä taukopaikoilla ja kotona oltiin aamulla 6.45. Ajoin myös tulomatkan (800 km yht.) eikä väsyttänyt yhtään.

Kotiutuminen alkoi välittömästi, matkaväsymystä oli, mutta se korjaantui nukkumalla. Ruokahalu on kyllä vieläkin käsittämätön, on pakko vähän rajoittaa, vaikka ei millään raaskisi, onneksi Sarianna varoitti tästä herkuttelusta jo aikaisemmin, ettei vyötärölle kerry mahottomia makkaroita. Yksin olo kotona jo muutamaksi minuutiksi onnistuu, mutta kova on läheisyyden kaipuu ja hätä mihin katosimme. Pitäis kai alkaa totutella yksinkin olemaan, jotta pystyisi loman jälkeen töihin lähtemään. Autoja vielä pikkuinen pelkää ja myöskin vieraita ihmisiä, etenkin miehiä, ei voi tietää mitä aiemmin hänen elämässään on tapahtunut.

Muru (Pian kutsumanimi) on muuttunut kyllä ihan eri tytöksi, turkki on harjaamalla parantunut, etutukkaa vähän leikattiin, ettei silmillä hössötä. On kyllä aivan taivaallinen rakkaus-pakkaus, osaa olla niin hellyttävä kuin vaan pikku koira voi, varsinkin unisena aamulla ja illalla tukka pystyssä. Alkuun nukuin 3 yötä hänen sängyn vieressä lattialla mutta nyt nukutaan sängyssä ja voi sitä ihanuutta, välillä voi vilkaista että missäs ollaan, mutta sitten taas huokaisee ja kellahtaa selälleen ja nukahtaa. Hänellä on muuten vatsassa valkea ihan sydämen muotoinen kuvio jonka huomasin heti ensimmäisenä aamuna kotona, uskon, että se on merkki jostain ihmeellisestä…..

Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja meillä on pitkän pitkä yhteinen taival. Rakkautta ja huolenpitoa ja hän saa ainakin täydestä sydämestä jokaiselta meiltä läheisiltä.

Suuri kiitos Murun uudelle omistajalle kuulumisista! <3

Lisätty myös kuvia lentokentältä sekä kotoa.

Pian kodinetsinnässä auttoi  Sarianna.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: