Kodin saanut koira: PIKKU-TÖPÖ

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

29.1.2016
Kulkurien aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla 13.1.2016 ja tapasivat siellä tämän ihastuttavan pienen koiran. Pikku-Töpöksi nimetyn koiran menneisyydestä ei ole mitään muuta tietoa kuin, että se oli joutunut tarhalle noin 3 kuukautta sitten. Pikku-Töpö on erittäin onnekas päästessään Rosiorin tarhalle, sillä toisin kuin muut Romanian kunnalliset tarhat, ei Rosiorin tarha ole ns. tappotarha, vaan siellä koirista pitää huolta eläinsuojelija Cornelia Stan. Cornelian valtavasta työmäärästä huolimatta ei tämäkään tarha ole silti asukeilleen mikään miellyttävä paikka, vaan niin Pikku-Töpö, kuin muutkin koira kyyhöttävät siellä joko liekaan kiinnitettynä tai häkissään. Nyt olisikin Pikku-Töpön aika päästä pois tarhalta ikiomaan kotiin.

Pikku-Töpö on luonteeltaan erittäin iloinen ja sosiaalinen pieni koira, joka rakastaa rapsutuksia yli kaiken. Kulkurien aktiivit kertoivat, että se osaa hienosti odottaa vieraiden saapumista luokseen eli siitä löytyy myös kärsivällinen puoli. Vieraiden tullessa rapsuttamaan Pikku-Töpöä nakersi se hieman ihmisten käsiä pentumaisen hellästi. Kokonaisuutena Pikku-Töpö on hurmaava ja energinen kaveri, joka olisi varmasti onnellisimmillaan aktiivisessa kodissa. Pikku-Töpö haukkuu jonkun verran tarhaolosuhteissa.

Kooltaan Pikku-Töpö on nimensä mukaisesti pieni. Korkeutta sillä on noin 30 cm ja painoa noin 9 kg. Pikku-Töpön etujalat ovat romanialaiseen tyyliin ns. “rokokoo-jalat” eli vinkurat, mutta tämä ei hidasta sen menoa lainkaan. Tulevan omistajan on kuitenkin syytä pitää huolta Pikku-Töpön oikeanlaisesta ruokinnasta ja riittävästä liikunnasta, ettei etujalkoja rasittavaa ylipainoa pääsisi kertymään missään vaiheessa. Pikku-Töpöllä on toisella puolella tuplakulmahampaat.

31.3.2016
Tapasimme Pikku-Töpön Rosiorin tarhalla 17.3.2016. Pikku-Töpö kävi kierroksilla ihmisten saapuessa tarhalle ja se vaati huomiota reippaasti haukkumalla. Pikku-Töpö nauttii suuresti ihmisen huomiosta ja edelleen hammastelee tervehtiessään ihmisiä. Pienestä koostaan huolimatta Pikku-Töpössä on reilusti luonnetta ja energiaa ja tulevan kodin onkin hyvä tiedostaa, ettei se sovellu vain sohvan koristeeksi vaan vaatii runsaasti tekemistä ja aktivointia. Muita koiria Pikku-Töpö yrittää tarhalla myös hieman komentaa, mutta toisaalta leikkii innoissaan naapurikopin isomman koiran kanssa sen mitä koirien kaulassa olevat ketjut mahdollistavat. Lisätty uusia kuvia Pikku-Töpölle.

26.5.2016
Kulkurien aktiivit tapasivat Pikku-Töpön Romaniassa toukokuussa ja kertoivat sen olevan kiltti ja ystävällinen pieni koira, joka rakastaa juosta ja leikkiä. Vieraiden ihmisten ollessa paikalla Pikku-Töpö vaikuttaa melko rauhalliselta, mutta tarhan työntekijä kertoo Pikku-Töpön olevan muuten vauhdikas ja energinen. Pikku-Töpö on siirtynyt odottamaan oman kodin löytymistä OneVetin hoitolaan pois Rosiorin tarhalta. Lisätty uusia kuvia Pikku-Töpöstä.

25.7.2016
Kulkurien aktiivit tapasivat Pikku-Töpön heinäkuussa Onevetissä, jossa se tuttuun tapaansa toivotti vieraat tervetulleiksi erittäin kovaäänisesti. Tämä pieni herra jakaa tällä hetkellä häkkinsä toisen Rosiorin tarhalta lähtöisin olevan koiran, Stinan, kanssa. Töpö tulee hienosti toimeen narttukoirien kanssa, mutta toisten urosten kanssa kähinöitä voi syntyä. Tästä johtuen emme luovuta Pikku-Töpöä uroskoiran kaveriksi. Pikku-Töpö antaa vieraiden nätisti katsoa hampaansa ja sillä onkin jonkin verran hammaskiveä. Tällä hetkellä Pikku-Töpö on myös hieman pulleassa kunnossa ja sen olisikin jo hyvä päästä ikiomaan kotiin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja aktiviteettejä.

27.9.2016
Pikku-Töpö odottaa edelleen Onevetin tarhalla ikioman kodin löytymistä. Tämä pieni pallero on luonteeltaan iloinen ja innokas, mutta syliin nostaminen sitä hieman jännittää. Pikku-Töpö antaa kuitenkin käsitellä itseään nätisti. Pikku-Töpöstä huomaa kuinka se nauttii silityksistä ja ihmisen läheisyydestä. Lisätty uusia kuvia Pikku-Töpölle.

11.11.2016
Marraskuussa Onevetin tarhalla vierailleille Kulkurien aktiiveille kerrottiin, että tarhalle tulevat uudet koirat laitetaan nykyään usein ensimmäisenä samaan häkkiin Pikku-Töpön kanssa johtuen siitä, että Pikku-Töpö tulee niin hienosti toimeen kaikkien kanssa. Pikku-Töpöllä on siis tätänykyä tärkeä rooli uusien koirien totuttamisessa tarhaelämään. Kulkurien aktiivien sanoin “Pikku-Töpö on kuin nelitassuinen mielialalääke, joka on loputtoman hyväntuulinen ja positiivinen ilmestys”. Tämä pieni kaveri on myös kova leikkimään ja sopisi monenlaiseen kotiin tuomaa iloa ympärilleen.

7.12.2016
Vihdoin koitti Pikku-Töpön vuoro ja se on nyt varattu ikiomaan kotiin Suomeen!

8.1.2017
Pikku-Töpö on saapunut omaan kotiin Suomeen! Onnea Pikku-Töpö ja perhe!

—————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pikku-Töpö saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pikku-Töpö on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Niina Laaksonen

Video nro1  7/2017

Video nro2 7/2016

Video nro3 7/2016

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: