Kodin saanut kissa: PIRRE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

image
PIRRE

* n. 2 v

* naaras

* steriloitu

* Suomessa

 

 

 

Pirre on vanhan ihmisen pihapiiristä Hämeestä loukutettu, noin kahden vuoden ikäinen tyttökissa. Vaikka Pirrellä ei ole ollut liikoja ihmistuttavuuksia pentuiässä, se rakastaa silityksiä ja rapsutuksia. Pirre sopisi parhaiten rauhalliseen kotiin, jossa se saisi tarvitsemaansa huomiota ja juttukaverin, sillä tyttö intoutuu välillä kovastikin juttelemaan.  Pirre ei välitä muista kissoista, joten paras tilanne olisi, jos se saisi elää perheen ainoana prinsessana ja silmäteränä.

Tällä hetkellä Pirre on pyöreässä kunnossa, eli uuden kodin tulisi sitoutua tarjoamaan kissalle terveellistä ruokaa ja tarkkailemaan sen ruokamääriä, jotta paino-ongelmat saadaan kuntoon. Kunhan neidin painoa saadaan alaspäin, Pirre varmasti innostuisi myös leikkimään. Nyt hiiri- ja palloleikit ovat jääneet vähemmälle, ja virikkeet olleet hyvinkin rajallisia. Pirren lempipaikka on hoitopaikan rappuset, jossa se pääsee hyvin tähystelemään valtakuntaansa.

Pirre voidaan mahdollisuuksien mukaan sijoittaa myös samaan kotiin Mörkö-kissan kanssa, jonka kanssa se on asunut kotihoidossa jo pidemmän aikaa.

Suomalainen kotia etsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja ainakin kertaalleen rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun.

29.3.2015 Kuulumisia kotihoidosta                                                                                        Molemmat kissat Pirre ja Mörkö olivat aluksi tosi arkoja. Ensimmäinen kuukausi meni visusti sängyn alla eikä kumpaakaan päässyt lähestymään, kun juoksivat heti karkuun. Nyt molemmat ovat reipastuneet tosi paljon ja nukkuvat jo näkösällä sekä tulevat rapsuteltaviksikin.                                 Pirre varsinkin on seurallinen ja antaa silitellä rauhassa. Pirre ei pidä hoitopaikan muista kissoista eikä tule varsinkaan nuoremman vähän reviiritietoisemman kissan kanssa toimeen ollenkaan. Pirre olisi turvallisinta sijoittaa kotiin missä ei ole muita kissoja. Kissat ovat sen verran arkoja ja stressaantuvia, että kotiutuisivat parhaiten jos uudessa kodissa ei olisi muita eläimiä eikä pieniä lapsia. Ensisijaisesti etsimme kissoille yhteistä kotia. Mörkö on tosi kiintynyt Pirreen ja saa siitä niin paljon turvaa ja muutenkin näyttävät viihtyvän hyvin yhdessä, vaikka Pirre ei muista kissoista välitäkään.

22.5.2015 kuulumisia kotihoidosta                                                                                                   Pirre on symppis pikku pullukka. Hieman on onneksi jo laihtunutkin mutta vielä on tavoitteeseen  matkaa. Pirre ei oikein ymmärrä leikin päälle ja on muutenkin vähän verkkainen toimissaan ja liikkeissään. Pirreä ja Mörköä selvästi rauhoittaa, kun heillä on oma tila ja reviiri. Molemmat ovat reippaita ja uteliaita mikä on hyvä edistymisen merkki. Kissoille etsitään ensisijaisesti yhteistä kotia, jossa ei olisi muita eläimiä eikä pieniä lapsia.

12.6.2015 kuulumisia kotihoidosta                                                                                                      Pirre on innostunut vähän leikkimään, kun oikeanlainen kiinnostava lelu on löytynyt. Pirre ei edelleenkään tule toimeen muiden, kun Mörön kanssa ja pysytteleekin omassa huoneessa.

19.7.2015 Pirre muutti omaan kotiin.          

Varaajana toimi Leila

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: