Kodin saanut koira: PITICU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Piticu profiili

PITICU

* n. 6-vuotias

* uros

* kastroitu

* Romaniassa.

 

 

 

2.7.2014
Piticu on hurmaava koiraherra, joka asustaa Anda Murgun tarhalla Jilavassa. Sillä on kaunis hulmuava turkki ja mahtava luonne. Piticu löytyi pentuna, ja on asunut siitä lähtien virikkeettömällä tarhalla muiden koirien kanssa. Piticua ikä ei näytä ainakaan painavan, kuten alla olevasta videosta voi huomata. Piticu jakaa häkkinsä myös sivullamme kotia etsivien Ljuzerin ja Tighin kanssa

Luonteeltaan Piticu on touhukas, reipas, hauska  ja eläväinen. Vieraita ihmisiä se jännittää hiukan, eikä uskalla heti tulla tutustumaan lähemmin. Araksi sitä ei kuitenkaan voi sanoa, vaan ennemminkin ujoksi. Tulevan omistajan olisi hyvä antaa Piticulle rauhassa aikaa tutustua uusiin asioihin. Kulkureiden tavatessa Piticu toukokuussa, se alun säntäilyn jälkeen uskaltautui kuitenkin lopulta tulla rapsuteltavaksi.

Piticu suhtautuu muihin tarhan koiriin enimmäkseen nöyrästi, ja välttelee konflikteja.  Se tulee toimeen häkissään myös hiukan vanhemman uroskoiran kanssa, mutta tyttökoira kaverina tulevassa kodissa voisi olla varmempi valinta. Pehmeäluonteisia uroskoiria Piticu saattaa pyrkiä dominoimaan. Piticu viihtyisi varmasti myös ainoana koirana, kunhan sen tuleva koti keksisi herralle riittävästi aktiivista tekemistä. Tarhalla ollessaan se ei juuri hauku.

Kooltaan Piticu on noin 35 cm korkuinen ja se painaa noin 12-15 kg. Ruumiinrankenteeltaan se on hiukan makkaramallinen. Piticu on kastroitu.

Vaikka kyse on jo aikuisesta koirasta, tulee koiran kasvatus vaatimaan rajoja, koulutusta ja ymmärrystä koiran aktivoinnista, sekä siitä miten energian saa purettua luvalliseen tekemiseen.  Motivaatio ja omat resurssit tulee punnita tarkasti, sillä koiraan sitoudutaan seuraavaksi jopa 10 vuodeksi. Piticun tulevan perheen tulisi olla valmis opettamaan sille alusta lähtien kotikoiran oppeja hihnakävelystä sisäsiisteyteen.  Myös pitkän turkin hoitamisesta on huolehdittava.

Piticu saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

27.7.2014
Piticu on varattu omaan kotiinsa Ranskaan!

Kodin etsimisessä auttoi Evi.
Video: Vauhdikas Piticu vilahtaa Ljuzerin videon alussa ja lopussa, kuvattu 29.5.2014

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: