Projekti Speranta – toivo kuuluu kaikille

16.5.2016

Huhtikuun lopussa saimme jälleen fiilistellä Projekti Sperantan tunnelmissa, kun projektin nimikoira, Speranta, saapui Suomeen omaan kotiin.
Sperantan uudeksi nimeksi tuli Helmi ja sen uusi veli, Väinö, on myös adoptoitu Romaniasta aikoinaan. Alkukankeuden jälkeen Helmillä ja Väinöllä on alkanut yhteiselo sujua ja Helmi reipastuu ja kaunistuu päivä päivältä.
Helmi on yksi niistä konkreettisista esimerkeistä siitä, miten tämä projekti on muuttanut elämiä, niin Ninan luona asuvien koirien, kuin projektin kautta adoptio-ohjelmaan päässeiden koirienkin.

 

Speranta (edessä vas.) ensi kerran tavatessamme Ninan luona 11/2015.

Speranta Ninan luona 11/2015

 

Helmi (ent. Speranta) saapui ihanaan kotiinsa Mandru Luizan (keskellä) saattamana 29.4.2016.

Helmi (ent. Speranta) saapui ihanaan kotiinsa Mandru Luizan (keskellä) saattamana 29.4.2016.

 

Helmi ja Väinö kotona 12.5.2016 <3

Helmi ja Väinö kotona 12.5.2016 <3

 

Maalis- ja huhtikuun aikana Projekti Sperantaan lahjoitettiin 240 euroa. Lahjoitukset on tilitetty Luizalle 15.5. Luiza ostaa alkavan viikon aikana Ninan koirille jälleen ruokaa tällä summalla, kuten niin monta kerta ennenkin.

Ninan koirille saa edelleen lähettää ruokarahaa! Projekti Sperantaa ei päivitetä enää aktiivisesti, mutta seuraamme Ninan koirien tilannetta ja kerromme uusista käänteistä aina kun kerrottavaa on.

Kiitos kaikille projektia tukeneille, teidän avullanne toivo on löytänyt perille ja elämät ovat muuttuneet.

————————————————

Ninan koirille voi lähettää ruokarahaa seuraavilla tiedoilla:

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
salla.honkapaa@kulkurit.fi
040-7556081

 

 

18.3.2016

Terveisiä Projekti Sperantasta!

Vierailimme tänään Ninan luona. Aurinko lämmitti maatalon resuista pihamaata, koiran nappuloita maistelivat niin kissat kuin lehmäkin ja kukko kiekui sielunsa kyllyydestä vanhan auton katolla.
Koirat loikoilivat pitkin poikin mahat täynnä, ilman kirppuja turkissaan, ilman pentuja huolehdittavinaan ja Princess-lehmä seikkaili omilla teillään takapihan puolella.
Nina itse oli yhtä hymyä ja tuntui kuin hänen asenteensa “annetaan hevosen murehtia, hevosella on suurempi pää”, olisi tarttunut meihinkin.

Kulkurien Niinan sanoin, paikka on kuin toisesta maailmasta, ja uskoisin, että tuossa maailmassa heillä kaikilla, Ninalla eläimineen, on tällä hetkellä ihan hyvä olla.

Projektin tiimoilta tarvitsemme vielä apua koirien ruuan turvaamiseen pidemmäksi aikaa ja muutaman kissan sterilointiin, mutta tämänpäiväisen vierailumme jälkeen voimme täydestä sydämestä tuoda kiitokset perille kaikille projektia tukeneille henkilöille – toivo on löytänyt tiensä perille asti <3

 

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
salla.honkapaa@kulkurit.fi
040-7556081

 

 

 

 

11.3.2016

Terveisiä pitkästä aikaa Projekti Sperantasta!

Talven sydän on väistynyt ja tervetullut kevään aurinko alkanut lämmittää myös Gradistean kylää.
Kuluneen kahden kuukauden aikana Projekti Sperantan tiimoilla on tapahtunut jälleen hyviä askeleita eteenpäin, ja huonot uutiset ovat onneksi pienemmässä roolissa.

Tammi- ja helmikuun aikana Projekti Sperantaan on lahjoitettu yhteensä 600 euroa, lämpimät kiitoksemme!

Lahjoitusten turvin olemme pystyneet lähettämään kahden talvikuukauden aikana rahaa koirien ruokaan (400 €) ja mikä ehkä parasta, olemme saaneet ulkoloishäädettyä kaikki Ninan koirat (200 €)! Kirput vaivasivat niitä niin, että osa oli raapinut ihonsa jo rikki ja Onevet-klinikalta ostettujen lääkkeiden ansiosta meni vain kaksi päivää, kun koirat lakkasivat kirputtamasta itseään. Sekä Luiza, että tietenkin Ninan olivat erityisen onnellisia tästä.

Edellisessä päivityksessä kerrotut pennut ovat kaikki muuttaneet Luizan luokse ja osa niistä onkin jo Kulkurien sivuilla adoptio-ohjelmassa, kuten Allie, Carla Sofica, Felice Sofica ja Bigo.
Onnellista kyllä, myös varattujen koirien ja jo kodin saaneidenkin koirien puolelta löytyy Projekti Sperantan kautta uuden elämän saaneita koiria.

Alussa mainitut huonot uutisetkin on lienee kerrottava. Yksi nuori narttukoira on kadonnut ja Nina epäilee sen joutuneen kiinni otetuksi ja tulleen tapetuksi pahantahtoisten ihmisten takia, jotka vihaavat koiria. Nina päätteli sen siitä, että kaksi nuorta urosta juoksivat läheisten peltojen poikki kotiin säikähtäneen oloisina ja toisen koiran takajalasta Nina löysi ansoissa käytettävää vahvaa narua. Ne olivat kuitenkin ilmeisesti pääseet pakenemaan.
Hyvää toisaalta on se, että nyt säännöllisemmän ruuan saannin ansiosta koirat luonnollisesti pysyttelevät herkemmin Ninan maatilan liepeillä ja sanomattakin on selvää, että kun uusia pentuja ei paikkaan enää synny, koiralaumalla on käytettävissään enemmän resursseja ja ne voivat niin ollen paremmin.

Ensi viikolla Kulkurien Salla, Niina ja Taija matkustavat Romaniaan ja tulemme vierailemaan myös Gradisteassa Ninan luona. Odotamme innolla pääsevämme näkemään projektin vaikutukset Ninan luona konkreettisesti ja kertomaan niistä teille!

Ohessa kuvia Ninan luota tammi- ja helmikuun ajalta.

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
salla.honkapaa@kulkurit.fi
040-7556081

———————————————————–

12.1.2016

Talvi on saavuttanut Projekti Sperantan. Gradistean kylän on kertaalleen peittänyt lumi ja pahimmillaan pakkanen on kivunnut kymmeneen pakkasasteeseen. Tänään Luizan kanssa kuulumisia vaihtaessa hän kertoi että lumisade on nyt vaihtunut vesisateeseen ja mutavelliä riittää.

Kylmyyden myötä koirat luonnollisesti syövät enemmän pitääkseen itsensä lämpiminä. Valitettavasti Ninan koirien ruokarahaa on täytynyt venyttää äärimmilleen ja Luiza on välillä vienyt niille leipää tuliaisiksi.

Uudet, projektin varoilla ostetut koirankopit ovat olleet arvossaan ja koirat ovat löytäneet onneksi myös muita lämpimiä paikkoja, kuten Ninan karjalle tarkoiteut heinäpaalit, joiden päällä on kuivaa ja lämmintä.

Kahden emon pentueille kuuluu hyvää ja huonoa.
Ruskean emon, Sofican, neljästä pennusta kaksi on menehtynyt, mutta kaksi jäljelle jäänyttä voivat hyvin. Samoin mustan emon kuudesta pennusta jäljellä on enää neljä. Olosuhteet ovat vaikeat pentujen kasvaa ja voimistua Ninan luona, ja nyt kun pennuilla on ikää rapiat kahdeksan viikkoa, ja ne ovat alkaneet liikkua ja hakea kiinteää ruokaa, syntyy herkästi myös resurssitappeluita, joissa pennuille käy helposti kalpaten. Luiza on seurannut sydän syrjällään tilannetta ja nyt näyttäisi siltä, että ensi viikolla, kun Luizan luota lähtee Suomeen adoptioon kaksi koiraa, pennut pääsevät muutamaan Luizan luokse. Näin konkreettisesti adoptio pelastaa usein muidenkin kuin sen yhden kodin löytäneen koiran elämän.
Sofica ja musta emo ovat viimeiset Ninan luona asuvista nartuista, joita ei ole vielä steriloitu, koska ne ovat imettäneet vielä pentujaan. Pentujen lähtiessä emoille varataan välittömästi sterilointiajat ja varmistetaan ettei Ninan luokse synny enää yhtäkään uutta pentua.

 

Mustan emon pennut

Mustan emon pennut

 

Sofica ja sen pennut

Sofica ja sen pennut

 

Sitten lahjoitusuutisiin.

Joulukuun aikana Projekti Sperantaan lahjoitettiin yhteensä 868 euroa. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille!

Tasattuamme viime kuun aikana syntyneen vajeen, jäi käytettäväksi 825 euroa. Keskusteltuamme Luizan kanssa päätimme käyttää varat seuraavalla tavalla:

– Speranta-koiran sydänmato-hoito 600 euroa
– Sofican ja mustan nartun steriloinnit 50 euroa
– Koirien ruokaan 175 euroa

Sovittuamme asiasta Luiza lähti siltä istumalta ostamaan koiranruokaa ja vei sitä tänään Ninan koirille. Vastaanotto oli riemullinen, kuten aina. Nyt koirilla on taas muutamaksi viikoksi ruokaa. Tammikuun lahjoituksista toivomme voivamme käyttää suurimman osan ruokaan, jotta sillä selvittäisiin pahimman talven yli Ninan luona.

Loppuun vielä kaikista onnellisimmat kuulumiset. Speranta-koiran, projektin nimikoiran, sydänmadon hoitoon tarvittavat varat ovat nyt koossa ja hoidot voidaan aloittaa. Speranta voi hyvin Luizan tarkassa huomassa ja toivomme että kevääseen mennessä Speranta on valmis adoptio-ohjelmaan.

Speranta kiittää kaikkia auttajiaan!

Projekti Speranta jatkuu. Projektin tavoite on hyvin pitkälle täyttynyt, ja jatkossa keskitymme turvaamaan Ninan koirille ruokaa ja valitsemme potentiaalisia aikuisia koiria hiljalleen adoptio-ohjelmaan. Ruoka on kuitenkin tällä hetkellä ensisijainen prioriteettimme, sillä ilman projektin varoja Ninan koirat eivät saa juurikaan syödäkseen.

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
salla.honkapaa@kulkurit.fi
040-7556081

 

 

15.12.2015

Terveisiä Gradisteasta! Luiza on ollut jälleen ahkera ja projektin tiimoilta on kertynyt paljon kerrottavaa.

Onevetissa steriloidut nartut ovat palanneet Ninan luokse. Kaikki toipuivat operaatioista hyvin, eikä komplikaatioita ilmaantunut. Ninan luona ne asettuivat arkisiin rutiineihinsa vaivattomasti, nyt vain erona on se, etteivät ne enää synnytä lisää pentuja alkeellisiin oloihin.

Luiza käy Ninan luona 2-3 kertaa viikossa ja ostaa aina mennessään projektin lahjoituksilla ostettua ruokaa. Luiza onkin varsin tervetullut vieras niin Ninan kuin koirienkin puolesta ja koirat juoksevat häntä vastaan jo pitkälle kärrypolkua pitkin.

 

Luizan tilaamat, lahjoituksillanne ostetut hienot koirankopit ovat myös saapuneet ja viety Ninan luokse. Koppeihin on laitettu kuivaa olkea lämmikkeeksi ja koirat ovat alkaneet jo ottaa niitä omakseen ensikummastelun jälkeen. Lahjoituistilanteesta riippuen koppeja on mahdollista tilata  lisääkin vielä ennen talven saapumista Romaniaan. Yhden kopin hinta on 158 euroa.

Kopit juuri saapuneena

Kopit juuri saapuneena

 

Ensimmäiset Ninan luota Luizalle muuttaneet pennut ovat myös pääseet adoptio-ohjelmaan. Rockyyn, Azoriin ja Billyyn voit tutustua sivuillamme paremmin.
Pian myös projektin nimeä kantava lempeäsilmäinen, kiltti ja kaunis Speranta-koira on valmis adoptio-ohjelmaan, mutta Speranta tarvitsee vielä apuamme. Speranta todettiin testeissä sydänmato-positiiviseksi ja sen hoito Immiticide-nimisellä tehokkaalla lääkkeellä kustantaa yhteensä noin 600 €.

Speranta <3

Speranta <3

 

Viimeiset Ninan luona kasvamassa olevat pennut ovat nyt noin kuuden viikon ikäisiä. Kaiken kaikkiaan kahdella nartulla olevia pentuja on kymmenen kappaletta. Pennut imevät vielä emojaan, joten narttuja ei ole voitu vielä steriloida, mutta se tapahtuu heti kun pennut ovat riittävän isoja. Pian pennut tarvitsevat myös matokuurit ja sitten ensimmäiset rokotukset, sekä vahvistavaa penturuokaa, jotta ne selviävät karuissa oloissa. Toivomme Luizan luota vapautuvan tilaa piakkoin, jotta pennut pääsisivät jossain vaiheessa hänen luokseen ja sitä myöden adoptio-ohjelmaan.

 

Loppuun projektin talouskatsaus.
Ajalla 15.10-30.11 lahjoituksia on kertynyt 2352, 86 euroa ja vastaavasti projektiin on käytetty varoja 2397, 67 euroa. Suuri kiitos kaikille projektiin osallistuneille!

Olemme pääseet projektissa jo pitkälle teidän avullanne. Toivo on muuttunut konkreettisestii sterioinneiksi, ruuaksi, koirankopeiksi ja eläinlääkärin avuksi. Vielä on kuitenkin tehtävää ja projekti Speranta tarvitsee apuanne yhä!

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

 

19.11.2015

Projekti Sperantassa on paljon kerrottavaa. Uutiset ovat sekä hyviä että huonoja. Sasha, iäkkäämpi rottweiler-sekoitus, joka vietiin hoitoon viikkoja sitten ensimmäisenä Projekti Sperantan koirista ja jonka kunto oli siinä vaiheessa erittäin huono, on nukahtanut ikiuneen OneVet-klinikalla. Sen toipuminen oli jo viime päivityksen aikaan kohtalaista: verikokeet paranivat koko ajan ja Sasha oli kiinni elämässä. Kuitenkin eräänä iltana OneVetin työntekijän mennessä ruokkimaan Sashaa, hän löysi sen pois nukkuneena.

SperantaRIPOlemme pahoillamme Sasha, ettemme löytäneet ja pystyneet auttamaan sinua aiemmin.

Onneksi voimme kertoa myös paljon iloisempia uutisia. Vier Pfotenin arvostettu eläinlääkäri Rosu Ovidiu vastasi avunpyyntöömme, ja eilen hän matkasi Gradisteaan tainnutusaseen kanssa. Hänen avullaan Ninan luota saatiin nukutettua ja kuljetettua Bukarestiin seitsemän narttua steriloitavaksi! Näistä nartuista ainakin kaksi oli jo tiineenä, joten apu tuli kreivin aikaan.

Tämä on käänteentekevä kohta koko projektissa. Ninan luona ei enää kahta imettävää emoa lukuunottamatta ole lisääntymisiässä olevia narttuja. Kierre tullaan katkaisemaan. Ninan luokse ei enää synny holtittomasti uusia koiria.

SperantaRosuOvidiu

 

 

 

Olemme erittäin onnellisia ja kiitollisia Dr. Ovidiun työpanoksesta!

 

SperantaSterlization

Olemme Luizan kanssa myös edenneet talveen varautumisessa. Luiza on tilannut kolme suurta ja erittäin laadukasta eristettyä koirankoppia, joihin kuhunkin mahtuu kaksi suurta tai useampi pienempi koira. Kokeilemme ensin näillä kopeilla, miten koirat ottavat ne vastaan. Jos suosiota on, kuten uskomme, tilamme niitä lisää – mikäli projektin varat sen sallivat. Koppien saavuttua järjestämme niihin paksun kerroksen olkea, joka pysyy hyvin kuivana. Näin koirilla on pakkasten aikaan varsin hyvä lämmin paikka olla.

Ninan luona on siis vielä kaksi narttua, joilla molemmilla on imetysikäiset pennut. Toinen nartuista on tuonut nyt pennut Ninan navetan sivurakennukseen.

Sperantakollaasipennut

 

Kun pennut lakkaavat imemästä ja sitä mukaa kun Luizalla on mahdollisuuksia ottaa niitä luokseen, voimme aloittaa niiden adoptio-ohjelmaan ottamisen.

 

Sperantaruoka

 

Viime matkallamme vietyä ruokaa on vielä jäljellä ja se riittää ensi viikkoon saakka. Olemme tänään lähettäneet Luizalle 135 euroa lisää ruokaa varten.

 

 

Projektin kuluja:

  • Sashan hoito Onevetissa, noin 150 euroa
  • Kolme koirankoppia+kuljetus 497 euroa
  • Dr. Ovidiun palkka 226 euroa
  • Ruokaan 135 euroa * 2
  • Steriloinnit Onevetissa noin 350 euroa

Yhteensä projektissa on tähän mennessä käytetty siis noin 1 500 euroa.

Projekti etenee hienosti ja merkittäviä askeleita on jo otettu. Kiitos kaikki Ninaa ja hänen koiriaan tukeneet ihmiset. Olette upeita! Tämä projekti todella osoittaa, että toivoa on.

Seuraavaksi jatkamme töitä steriloitujen narttujen palautuksella Ninan luokse sekä alamme viedä uroksia yksi tai kaksi kerrallaan kastroitavaksi. Samalla toivomme että Nina ja Luiza saavat sosiaalistettua pieniä pentuja niin, että niitä voidaan tarjota aikanaan adoptioon. Emot täytyy myös saada steriloitua heti, kun ne lakkaavat imettämästä pentujaan.

Ruoka-apua tarvitaan myös edelleen ja toiveenamme on myös saada ulko- ja sisäloishäädöt annettua koirille.

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

 

12238110_1087245824619083_6422695076977360370_o

11.11.2015 

Projekti Speranta jatkaa kulkuaan. Viime viikkoisen Gradistean vierailumme jälkeen haluamme entistä enemmän saada konkreettista apua Nina-rouvalle ja hänen eläinlaumalleen.

Samassa kylässä vaikuttava eläinsuojeija Mandru Luiza on korvaamaton linkki Projekti Sperantan mahdollistamisessa.

Luizalla on nyt luonaan pentuja Ninan luota varttumassa turvallisesti. Ne löytyvät pian jo Kulkurien adoptio-ohjelmasta saatuaan rokotusohjelmansa hyvälle mallille.

Lauantaina Luiza otti luokseen Ninan luota myös yhden aikuisen nartun, surullisen oloisen laihan koiran. Tyttö sai nimekseen Speranta, projektin nimen mukaan. Speranta tarkoittaa toivoa.

 

Speranta_marraskuu

Luiza Mandrun luona asuva narttukoira ja Rocky-pentu

Speranta_marraskuu2Speranta_marraskuu2

 

 

 

 

 

 

Lauantaina myös Luizan mies Stefan vei yhden tiineistä nartuista steriloitavaksi Onevetiin. Musta-valkopilkullinen narttu palautuu toivuttuaan Ninan luokse.

Speranta_marraskuu3

Viikonloppuna steriloitu koira

Olemme parin viikon ajan yrittäneet saada paikalle tainnutusaseen omaavaa eläinlääkäriä, jotta saisimme arimmat nartut nukutettua ja steriloitavaksi. Etenkin yksi musta, arahko tiine narttu on tuottanut päänvaivaa, sillä Luizan yrityksistä huolimatta se ei ole antanut kiinni. Nyt mustaa narttua ei ole näkynyt pariin päivään ja pelkäämme, että se on mennyt johonkin suojaisaan paikkaan synnyttämään pentunsa.

Viet Pfoftenin Rosu Ovidiu on mahdollisesti kykeneväinen saapumaan Gradisteaan ensi viikolla tainnuttamaan loput nartut, mutta todennäköisesti tämän yhden mustan nartun kohdalla myöhästyimme. Loput nartut eivät vaikuta vielä tiineiltä, joten niiden kohdalla ehdimme vielä toimia.

Luiza käy Ninan luona suunnilleen joka toinen päivä. Hänellä on vielä toistaiseksi meidän viemäämme ruokaa koirille tallessa. Sovimme, että kun se loppuu, Luiza ostaa lisää ruokaa ja vie sitä vähän kerrallaan Ninan koirille. Suuria eriä emme uskalla viedä kerralla paikalle, ettei Ninan pojista kellekään tule mieleen myydä ruokasäkkejä eteenpäin. Köyhyys voi ajaa ihmiset tekemään asioita, joista hekään eivät ole ylpeitä.

Parhaillaan mietimme Luizan kanssa talveen varautumista. Olemme suunnitelleet ostavamme projektin lahjoituksilla muutamia isoja koirankoppeja ja hankkivamme niihin olkea lämmikkeeksi. Kerromme asian etenemisestä pian.

Sasha, rottweiler-mix narttu on edelleen OneVetissa toipumassa vakavasta aliravitsemuksesta. Se voi hiljalleen päivä päivältä paremmin, ja sen veriarvot ovat pysyneet kohtalaisina.

Ja sitten lahjoitusuutisia!

15. – 31.10.2015 välisenä aikana projektiin on lahjoitettu huimat 1 641 euroa. Suuret kiitoksemme kaikille lahjoittajille! Tällä summalla saadaan tehtyä jo paljon hyvää.

 

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

 

11951472_1084755884868077_6633971425029522195_o

5.11.2015

Tänään pääsimme vierailemaan Projekti Sperantan kohteessa, Nina-rouvan kodissa, yhdessä Mandru ja Stefan Luizan kanssa.

Viemisinä meillä oli paljon lämmintä vaatetta ja kenkiä Ninalle sekä ruokapaketti herkuilla höystettynä. Nina tuntui ilahtuvan tuliaisistamme aidosti.

ninalle_tuliaisia_marraskuu_2015

Vastassa meitä oli noin 25 nälkäistä koiraa. Pennut Luiza on ottanut luokseen, jotta niillä olisi mahdollisuus selvitä. Luizan esimerkillisessä hoivassa pennut voivat hyvin.

 

DSC_2594

Ninan koirat saavat kuulemma päivittäin yhteensä yhden kilon ruokaa. Ruokaa katosi siis nopeasti parempiin suihin, kun kumosimme säkin koirien eteen.

Osa koirista oli hyvin laihoja ja heikkokuntoisia, mutta osa voi hieman paremmin.

Kaiken keskellä sujahteli myös muutamia kissoja – pentujakin oli muutama. Kissat eivät kuulemma yleensä ehdi kasvaa aikuisiksi, koska koirat saattavat jahdata ja tappaa ne.

Valitettavasti narttujen sterilointiin saaminen on osoittanut odotettua vaikeammaksi, koska osa koirista ei päästä ainakaan vieraita ihmisiä ihan lähelleen, kun taas koirista on kuitenkin kesyjä sylikoiria. Kevyen painostuksen jälkeen saimme sovittua, että lauantaina Hra Mandru saapuu paikalle Ninan pojan ollessa kotona, koska hän kuulemma saa hyvin koirat kiinni. Silloin on tarkoitus viedä ensimmäiset nartut steriloitavaksi.

Vanhan, ränsistyneen maatalon pihalla elää myös kanoja, kukko, sikoja, possuja ja lehmä nimeltä Prinsessa. Tunnelma on sekalainen, mutta yllättävän riidaton. Possut, kissat ja koirat söivät kaikki samasta kasasta tuomiamme ruokia.

Nina on hyvin sydämellinen ja kiitollinen avustamme. Hän näytti meille edesmenneen miehensä valokuvaa ja maistatti meillä itse juuri myyntiin keittämäänsä vodkaa. Siitä hän saa sesonkiaikana pieniä lisätuloja. Kuulimme, että Ninan poika antaa äidilleen noin 20 euroa kuukaudessa koirien ruokia varten. Sillä pärjää noin viikon jos ruokaa antaa hyvin säästeliäästi. Nina tuntuu välittävän koiristaan ja muista eläimistään. Hän pitää niistä niin hyvää huolta kuin näissä olosuhteissa pystyy.

Nina vei meidät katsomaan läheistä järveä, joka aukeaa aivan hänen takapihansa läheltä. Hän kertoi kuinka joskus yksi narttukoira menee uimaan ja ajaa kaloja kohti rantaa, missä muut koirat sitten ovat vastassa nappaamassa niitä kiinni. Fiksut koirat keksivät keinoja. Järven rannalla pennut painivat ja leikkivät ruohikossa saatuaan virtaa ruuasta. Elämä on niille siinä hetkessä.

Kaiken kaikkiaan tilanne ei ole toivoton. Koirilla voisi olla romanialaisittain ihan kohtuulliset oltavat, kunhan niiden lisääntyminen saadaan pysähtymään, niille saadaan järjestettyä säännöllisesti ja riittävästi ruokaa- Lisäksi koirat on madotettava sekä ulkoloishäädettävä. Talveksi niille voisi järjestää koirankoppeja ja olkea lämmikkeeksi (tutustu eettiseen lahjakorttiin: lämpöä talveen >). Osa koirista olisi myös tulevaisuudessa adoptoitavissa.

Toivoa siis on, mutta Nina tarvitsee apuamme.

 

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

.—————————————————

 

projekti_speranta_2

23.10.2015

Projektia kohtasi henkinen takaisku, sillä sen yhdyshenkilöä eläinsuojelija Mandru Luizaa kohtasi valtava suru hänen menetettyään yllättäen yhden pennuistaan. Luiza otti menetyksen raskaasti, sillä pentua olisi odottanut rakastava koti Suomessa. Pentu ei kuitenkaan ehtinyt saada mahdollisuutta parempaan elämään. Tämän johdosta Projekti Sperantassa on kuluneen viikon ajan hieman vedetty henkeä, mutta surusta huolimatta raskasta työtä on vain jatkettava.

Edellisessä päivityksessä kerroimme vanhasta luurangonlaihasta nartusta, joka vaikutti olevan lähes sokea. Projektin koirista se tarvitsi eläinlääkäriä kaikista akuuteimmin. Koira on nimeltään Sasha,  ja se pääsi sunnuntaina OneVet-klinikalle hoitoon. Saimme raportin klinikalta, jonka mukaan Sasha on vakavasti aliravittu: se painaa 17 kiloa (normaalipaino n. 25-30 kg. Lisäksi koira kärsii anemiasta. Mikä yllättävintä, Sasha ei ole sokea, vaan sen silmät ovat niin tulehtuneet, ettei se näe sen takia. Tämän kaiken lisäksi Sasha on sydänmato-positiivinen. Hoidettavaa siis riittää, mutta verikokeiden mukaan Sashalla on kaikki mahdollisuudet toipua.

Tällä hetkellä Sasha on hoidossa OneVet-klinikalla, missä se saa rauhassa vahvistua ja levätä. Sashan silmiä hoidetaan ja koira käy läpi rokotusohjelman saaden ulko- ja sisäloishäädöt. Vasta tämän jälkeen se voidaan steriloida ja sydänmato-hoidot aloittaa. Sashan hoidosta aiheutuu kustannuksia OneVetin hoitolapaikasta, verikokeista, ultra- ja röntgenkuvista, ruuasta ja vitamiineista sekä silmien hoidosta. Jokainen lahjoitus on siis erittäin tervetullut!

Jo ensimmäisissä kuvissa esiintynyt surkean pelokas ja suorastaan shokissa oleva pieni pentu on asunut Luizan luona nyt noin viikon. Alkuun pentu pelkäsi niin, että se tärisi, kun siihen päin katsoi.
Saatuaan hieman aikaa, hyvää ruokaa ja hellyyttä, se alkaa rentoutua ja osoittaa taas tervettä kiinnostusta ympäristöstään. Pennulla taitaa olla vielä mahdollisuuksia tulla normaaliksi ja sosiaaliseksi koiraksi.

Luiza on jaksanut vierailla vanhan rouvan luona, ja hän on tuonut mukanaan kuivaruokaa koirille.
Aikuisien narttujen steriloitavaksi vienti tapahtuu toivon mukaan piakkoin. Tämän jälkeen voimme taas ottaa projektissa askeleita eteenpäin.

 

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.

————————————————————

 

Fish3615.10.2015

Speranta on romaniaa ja tarkoittaa toivoa.

Uuden projektimme tarkoitus on viedä toivoa sitä suuresti tarvitseville ja konkreettisesti muuttaa elämiä paremmaksi niiden puolesta, ketkä eivät siihen pysty itse vaikuttamaan.

 

Lähtötilanne:

Ystävämme ja yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Mandru Luiza asuu maaseudulla Gradistean kylässä Romaniassa, tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Luizalla ja hänen aviomiehellään on jatkuvasti kodissaan ja pihassaan noin 30-40 koditonta koiraa. Yhteistyö Luizan kanssa on aina ollut sujuvaa, ja he ovat malliesimerkki romanialaisista eläinsuojelijoista, jotka ymmärtävät omat resurssinsa, eivätkä koskaan ylitä niitä riskeeraten koiriensa hyvinvointia.

Luiza on pidemmän aikaa ollut tietoinen samassa kylässä asuvasta rouvasta ja hänen hoivissaan olevista koirista, mutta vasta viime viikonloppuna Luiza meni paikan päälle katsomaan tilannetta omin silmin. Hän on kuullut ja nähnyt rouvan koirien kulkevan pelloilla ja kukkuloilla päivisin etsimässä ruokaa. Ne etsivät roskien seasta mädäntyneitä kalanpäitä ja käyvät hautausmaalla syömässä kynttilöitä nälkäänsä.

 

 

Kun Luizan pääsi rouvan luokse, näky ei ollut kaunis. Talon pihamaalla asuu noin 25-30 koiraa, joista pentuja on alle kymmenen. Aikuisia narttuja on noin viisi kappaletta ja loput ovat aikuisia uroksia. Nartut ovat todennäköisesti tiineitä. Kaikki koirat enemmän tai vähemmän laihoja, takkuisia ja useilla on silmä- tai iho-oireita puutteellisesta ravinnosta ja ulkona sään armoilla elämisestä johtuen.

Kaiken kaikkiaan koirien yleiskunto on huono. Erityisesti pienet pennut ovat silminnähden surkeassa kunnossa. Voi vain arvailla kuinka moni pennuista on menehtynyt jo aikoja sitten. Koirien joukossa on myös muita vanhempi narttukoira, joka on lähes sokea. Se on erityisen huonossa kunnossa.

Fish15

Tämä vanha narttukoira on melkein kokonaan sokeutunut

Koirat omistava rouva ei ole paha ihminen. Hän tekee parhaansa ja tuntuu välittävän koirista. Tilanne on kuitenkin ryöstäytynyt käsistä hänen jäätyään leskeksi noin vuosi sitten. Rouvan ainoa tulonlähde ovat kolme laihaa lehmää, joiden maitoa rouva myy sekä pieni kanalauma, joiden munista saa hieman lisätuloja. Koirien ruokaan, saati niiden sterilointiin tai muuhun eläinlääkärin apuun ei ole yksinkertaisesti ollut varaa.

Rouva ei ole haalinut kaikkia eläimiä itselleen, vaan osa on esimerkiksi heitetty hänen pihalleen aidan yli ja osa on seurannut häntä kadulta kotiin. Rouva ei ole raaskinut heittää niitä pois. Koirat ovat ajan myötä tietenkin lisääntyneet keskenään. Kierre on valmis.

Paikan päällä Luiza huomasi, että moni koirista muistuttaa monia hänen löytämiään ja hänelle tuotuja huonokuntoisia pentuja. Mainitessaan asiasta Luiza sai tietää, että ne tosiaankin ovat olleet lähtöisin tästä paikasta. Rouva on tiennyt Luizan auttavan eläimiä, ja hän on jättänyt pentuja Luizan löydettäväksi. Rouva on myös pyytänyt ihmisiä viemään niitä Luizalle. Hän ei ole uskaltanut kysyä Luizalta suoraan asiaa peläten tulevansa torjutuksi ja jäävänsä pulaan koirien kanssa. Romaniassa eläinten auttajia ei moni katso hyvällä.

Projektin suunnitelma:

Kuultuamme tilanteesta Luizalta, päätimme välittömästi, että jotain täytyy tehdä. Tilanne on huono, mutta tilanteen voi vielä katkaista ja muutoksia tehdä. Aikuiset nartut synnyttävät jatkuvasti uusia pentuja ja pian populaatiota ei enää lasketa kymmenissä vaan sadoissa.

Otimme yhteyttä vakituiseen yhteistyötahoomme, eläinlääkäriklinikka OneVetiin ja pyysimme yhteistyöapua. OneVetin uskomaton henkilökunta lupasi tehdä kaikkensa auttaakseen.

Ensimmäinen askel on viedä kaikki aikuiset nartut steriloitavaksi. Myös vanha, lähes sokea narttu täytyy saada eläinlääkärin luokse. Sen tila täytyy selvittää, ja se tarvitsee apua ainakin pahoin erittäviin silmiinsä. Kaikki koirat tarvitsevat matolääkitykset ja ulkoloishäädöt sekä ravitsevaa ruokaa.

 

 

Jatkossa urokset tullaan myös kastroimaan ja tarvittaessa paikalle voidaan järjestää esimerkiksi koirankoppeja ja olkea lämmikkeeksi talvea varalle.

Ensi lauantaina OneVet-klinikan työntekijä saapuu Gradisteaan Luizan avuksi arvioimaan tilannetta paikan päällä ja kuljettamaan koiria Bukarestiin sterilointeihin ja tutkittaviksi. Suurin osa koirista vaikuttaa suhteellisen reippailta ja ihmisille sosiaalisilta. Tulevaisuudessa toivomme voivamme auttaa rouvaa myös adoptio-ohjelman avulla.

Luiza on ottanut luokseen ensiapuna neljä pientä pentua, jotka olivat niin huonossa kunnossa, etteivät ne olisi selvinneet kauaa. Seuraamme niiden tilannetta. Myös nämä pennut tarvitsevat hyvää penturuokaa ja lisävitamiineja sekä rokotukset ja madotukset muiden tärkeiden asioiden joukossa.

 

 

Haluamme osoittaa myös rouvalle apua, sillä hänen tarkoitusperänsä ovat olleet hyvät, ja hän on mielihyvin suostunut kaikkeen yhteistyöhön. Rouva antaa ilomielin koiransa steriloitavaksi ja kastroitavaksi. Hän myös on halukas luopumaan suuresta osasta, jos niillä on mahdollisuus päästä adoptoitavaksi Suomeen.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla Kulkurien aktiivt matkustavat Romaniaan. Aktiivit tulevat vierailemaan myös tässä paikassa ja viemään lahjoitukset perille.

 

Seuraamme projektia säännöllisesti Kulkurien Facebookissa ja kotisivuilla.

————————————————————

Lähetä toivoa, osallistu projektiin!

Rescueyhdistys Kulkurit ry lahjoitustili: Nordea, IBAN: FI73 1029 3000 3566 41

Huom. Käytäthän viitenumeroa 125516

 

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Salla Honkapää
salla.honkapaa@kulkurit.fi
puh. 040 755 6081

 

Voit lukea lisää Luizasta täältä >
sekä Hobo Dogs meets IVANAHelsinki -blogista >

————————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.