Päivitetty 25.08.2018

Kodin saanut koira: RAINBOW (nyk. Lucy)


Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (OneVet/ Ioana Bodea)
steriloitu

 

Perustiedot ja taustat
Päivitetty 20.12.17

Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 400 koirasta. Ioanan apu on korvaamatonta, sillä perushoitotoimenpiteiden ohessa hän käyttää aikaa mm. totuttaen koiria hihnassa kävelyyn ja sosialistaen arkajalkoja. Ioanalla on OneVetissa myös joitakin omia koiria, jotka hän on pelastanut ja joille hän koettaa löytyy oman kodin kansainvälisen adoption kautta. Yksi Ioanan suojateista on nuori Rainbow. Tämä tyttönen on löydetty Popesti Leordeni nimisestä paikasta. Sillä oli 7 sisarusta joista 6 olivat jo menehtyneet Ioanan löytäessä pentueen. Myös Rainbown sisko kuoli automatkalla Cosobaan OneVetin  tarhalle. Rainbow on ainoa joka selvisi. Parvo on yleinen löytöpentujen kuolinsyy ja Rainbowkin testattiin parvon varalta. Testi oli kuitenkin negatiivinen eikä tietoa pentujen kuolinsyystä ole. Rainbow on ollut koko tarhalla oloaikansa täysin terve.

Rainbow on tarhaolosuihteissa ujo, mutta utelias tyttö. Uusiin tilanteisiin ja ihmisiin se suhtautuu varauksella ja ja seurailee tilanteita mielellään aluksi hieman sivummalta. Tuttujen ihmisten parissa Rainbow on luottavaisempi. Se pääsee toisinaan juoksemaan vapaaksi häkkinsä ulkopuolelle ja hengailee tällöin mielellään ihmisten läheisyydessä heidän touhujaan seuraillen. Kutsusta tyttö tulee takaisin häkkiinsä. Myös muiden koirien kanssa Rainbow käyttäytyy ongelmitta. Tarhaolosuhteissa se ei juurikaan hauku.

Rainbow tulee tarvitsemaan tulevassa kodissa aikaa ja ymmärrystä ujon koiran sielunelämää kohtaan. Etsimmekin tytölle rauhallista kotia, jossa olisi jo hieman koirakokemusta ennestään. Reipas koirakaveri uudessa kodissa olille hyväksi.

Rainbown on noin 50cm korkea ja painaa noin  16-18kg.

Päivitykset

25.8.2018
Rainbow saapui tänään omaan kotiinsa. Onnea ja iloa yhteiseen elämään!

20.7.2018
Rainbow on varattu.

28.4.2018
Lisätty uusia videoita Rainbown ja kissan tutustumisesta.

17.3.2018
Aktiivimme tapasivat Rainbown toissa viikolla ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun se muutti yhteen Neelan kanssa. Rainbow vaikuttaa todellakin menneen paljon parempaan suuntaan. Ennen neiti ei ole juurikaan uskoltautunut vieraan läheisyyteen mutta nyt se tulee nopeasti haistelemaan vieraat ja hakemaan nameja. Kameraakin Rainbow uskaltaa käydä reippaasti tutkimassa. Koppiinsa Rainbow ei juurikaan pakene, vaan käy siellä lähinnä kääntymässä. Melko nopeasti Rainbow kuitenkin väsyy olemaan reipas ja muuttuu vetäytyväisemmäksi. Aivan ihana koira, joka tulee vaatimaan paljon ymmärrystä tulevalta omistajaltaan, mutta ei ole lainkaan toivoton tapaus.

Lisätty kuvia ja video.

8.2.2017
Saimme kuulumisia Cosobasta. Rainbow ja Baby Panda asuvat nykyisin uusien koirakavereiden kanssa ja tämä on tehnyt hyvää molemmille. Tytöt ovat reipastuneet tasapainoisempien kavereiden kanssa. Etenkin Rainbow on entistä rohkeampi kun se voi tukeutua itsevarmempaan koiraan. Reipas aikuinen koirakaveri olisikin aivan ehdoton Rainbown omassa kodissa.

20.12.2017
Tapasimme Rainbown vieraillessamme OneVetissa  viime kuussa. Meitä vieraita se jännitti aluksi kun menimme tytön häkkiin ja meni turvaan koppiinsa Panda-kaverinsa kanssa. Rainbown käytöksessä huokuu kuitenkin uteliaisuus ihmisiä kohtaan ja se varmasti reipastuisi omassa kodissa positiivisten kokemusten kautta. Tuuttuun Ioanaan Rainbow luottaa. Vierailumme aikana Rainbow pääsi juoksemaan tarhan pihalle ja seuraili Ioanaa välillä kavereiden kanssa painiksi pistäen.

18.9.2017
Kulkurien aktiivit tapasivat Rainbow toistamiseen syyskuun alusa. Rainbow on edelleen arka pentu, joka tarvitsee ehdottomasti osaavan kodin. Nähdessään aktiivit se piiloutui koppiinsa, eikä tullut sieltä ennen kuin Ioana kävi houkuttelemassa sen nameilla ulos. Rainbow ei ole kuitenkaan mikään mahdoton tapaus, mutta tulee tarvitsemaan aikaa ja kärsivällisyyttä, niinkuin arat koirat yleensäkin tarvitsevat. Tyttö vaikuttaa luonteeltaan todella lempeältä ja pehmeältä tyypiltä, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekkään. Tarhaolosuhteissa Rainbow ei hauku, vaikka muut koirat sen ympärillä haukkuvat.


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Rainbow saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rainbow on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

17.07.2018

Rainbow varattiin tänään vihdoinkin omaan kotiinNeitiä odottaa tulevassa kodissaan Suomessa myös Romaniasta adoptoitu Azor poika.

Yhteyshenkilö: Jenni Huuskonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa