Enkelikoira: RALPHA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

RALPHA

RALPHA

 

RALPHA

* n. 2-3 vuotta

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

7.9.2015
Koiria hylätään jatkuvasti Romanian kaduille. Toisia kohtaa onni ja tulevat hyväsydämisen ihmisen löytämäksi. Näin kävi Ralphalle, joka
on löydetty eläinsuojelija Alinan Murgun kodin läheltä, muutama kuukasi sitten, josta Alinan ystävä poimi koiran matkaansa keskellä yötä. Onnekas Ralpha on nyt suojassa Suflete Dragin tarhalla Sintestissä.

Tämä suloinen pörröpää on erittäin sosiaalinen, iloinen vesseli ja tulee toimeen niin lasten, kissojen, kuin koirienkin kanssa. Ralphan ei hauku sisällä joten asumisen muoto voisi olla myös kerrostalo.

Vaikka Ralpha onkin pienikokoinen, tarvitsee hän ulkoilua ja liikuntaa siinä missä isopikin koira, joten ihan sohvaperunaksi ei Ralpha varmastikkaan suostu.

Ralpha on pienikokoinen ja painoa noin 6-7 kg

24.2.2022
Suruksemme ilmoitamme, että Ralphasta on tullut enkelikoira. Ralpha sai nukahtaa ikiuneen läheisten ihmisten ympäröimänä. Kiitos Ralphan omalle perheelle, että annoitte hänelle pitkän ja rakkaudentäyteisen elämän kotikoirana. Näin perhe kertoo Ralphasta:

“Ralpha oli lempeä lapsiperheen koira, joka rakasti lunta, autoilua ja omia ihmisiään. Ralphan nimi muuntui kotona Ralfaksi, Ralluksi ja loppuaikoina papparaiseksi. Olemme onnellisia kun saimme Ralfan perheeseemme. Paljon jäi ihania muistoja, joita vaalimme sydämessämme.”

11.10.2015
Eilen 10.10.2015 Ralpha saapui Suomeen ja omaan kotiin.

20.9.2015
Ralpha on tänään varattu omaan kotiin.

Yhteyshenkilönä toimi Stina

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: