Kodin saanut koira: RED

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

redRED

* Noin 1-2 vuotias

* Uros

* Kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

18.7.2015
Romanian kaduilla elää satoja tuhansia koiria. Kaduille ne ovat joutuneet erinäisistä syistä. Valtaosalla  on joskus ollut oma koti, josta ne on hylätty, osa on näiden koirien jälkeläisiä. Voisi luulla, että tarhalle päätyminen olisi pelastus, mutta valitettavasti näin ei Romaniassa läheskään aina ole. Kunnalliset koiratarhat ovat karuja paikkoja ja niille joutuminen tarkoittaa suurimmalle osalle koirista kuolemaa epäinhimillisellä tavalla. Vain pieni osa tarhoille joutuneista koirista on niin onnekkaita, että löytävät eläinsuojelijoiden turvin tiensä ulos kohti parempaa elämää.

Yksi näistä onnekkaista on Red. Kulkureiden pääyhteistyökumppanin, eläinsuojeluyhdistys Asociatia Suflete Dragin Anda ja Alina Murgu löysivät Redin helmikuussa 2015 kunnalliselta Palladyn tarhalta ja veivät sen turvaan tarhallensa Sintestiin. Kulkureiden edustajien vieraillessa Romaniassa heinäkuussa tapasivat he myös Redin joka hurmasi välittömästi positiivisella elämänasenteellansa. Niinpä poika päätyi etsimään omaa kotiaan Suomesta osana yhdistyksen adoptio-ohjelmaa.

Redin tavanneet kuvaavat poikaa todella sosiaaliseksi, aktiiviseksi ja energiseksi. Paikallaan pitämisestä Red ei hirveästi pitänyt ja sillä oli vielä pentumainen tapa hammastella pehmeästi kättä kun tutkittiin. Tämä nuori leikkisä koira tulee varmasti tarvitsemaan uudessa kodissaan  paljon positiivista koulutusta sekä aktiviteettia. Kotiutumisen jälkeen siitä todennäköisesti voi saada mukavan kaverin johonkin harrastuslajiinkin. Red tulee hyvin toimeen toisten korien kanssa. Tarhalla se ei juurikaan hauku. Korkeutta pojalla on noin noin 50-55cm ja painoa noin 18kg.

14.8.2015
Red on varattu Ranskaan.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Red saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Red on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: