Kodin saanut koira: ROBIN

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

10/2014

10/2014

 

 ROBIN

* 5-6 v

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

13.1.2014

Makkaranmallinen Robin on pelastettu Cornetun kunnalliselta tappotarhalta muutaman muun onnekkaan joukossa. Roxana Deissima vei Robinin hänen omalle tarhalleen, jossa Robin tälläkin hetkellä asustaa.

Robin tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja vaikka Robinin elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista silti se on äärettömän kiltti ja sosiaalinen koira. Uudet ihmiset Robin ottaa vastaan häntä heiluen ja se tulee iloisesti luokse hakemaan rapsutuksia.

Robinille etsitään kotia, jossa ollaan koiran ottamista harkittu tarkkaan ja jossa ymmärretään mitä koira saattaa vaatia. Ihannekoti Robinille olisi varmasti narttukoiran kaverina mutta aivan varmasti Robin pärjäisi myös ainoana koirana.

Robin soveltuu niin omakotitaloon kuin kerrostaloonkin sillä se ei ole kova haukkumaan. Luonteensa puolesta Robin pärjäisi varmasti myös lapsiperheessä kunhan muistetaan että Robinille täytyy aluksi antaa aikaa sopeutua kaikkeen uuteen.

Tulevan kodin tulee muistaa että Robin tuskin on koskaan asunut sisätiloissa saati kävellyt hihnassa, joten näihin asioihin tulevan kodin tulee panostaa. Oppivaisena herrana Robin todennäköisesti oppii hihnakävelyn ja sisäsiisteyden salat nopeasti.

Robin edustaa makkarakoirien komeaa klaania, korkeutta tällä herralla on n. 35cm ja painoa n. 11 kg.

Kaiken kokemansa jälkeen Robin ansaitsisi jo oman kodin ja oman ihmisen, johon luottaa.

30.10.2014

Robin todettiin 8 kuukautta sitten sydänmato positiiviseksi. Nyt Robin on hoidettu ja onkin valmis matkustamaan omaan loppuelämän kotiinsa.

Robin on saanut nämä kuukaudet asua hoitokodissa, jossa se on saanut opetella tärkeitä kotikoiran oppeja. Hihnakävely sujuu tältä herralta jo mallikkaasti ja Robin tuli hienosti toimeen hoitokodin muiden koirien ja kissojen kanssa.

Robin on kerryttänyt elopainoaan myös hoitojakson aikana, joten tulevan kodin tulee olla sitoutunut pistämään Robinin pienelle dieetille, sillä ylipaino tämän mallisella koiralla ei ole ikinä hyväksi.

Nyt Robin on taas Roxana Deissiman tarhalla. Robin ansaitsisi jo kaiken kokemansa jälkeen oman kodin, jossa sitä rakastetaan ehdoitta ja jossa siitä pidetään huolta koko sen loppuelämän ajan.

24.11.2014

Robinille löytyi loppuelämän koti Hollannista.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: