Kodin saanut koira: ROMEO ( nyk. ROBI )

Syntymäaika: 4/2015
Sukupuoli: uros
Kastroitu
Sijainti: Romania ( Luiza Mandru )
Kokoarvio:

20.7.2016
Romeo on löydetty metsän reunasta, samasta paikasta mistä niin monet muutkin koirat. Kyseinen paikka on yleinen koirien, varsinkin pentujen hylkämiseen, ja koska se on vilkas liikenteisen tien reunassa, siellä koirat joutuvat varomaan ja pelkäämään alituisesti niin yliajamisia kuin ihmisten heittelemiä roskapusseja koirien päälle. Onneksi ystävämme ja yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Luiza Mandru haki Romeon turvaan luokseen.

Romeo noin 1-1,5-vuotias, hyvin veikeä poika. Romeo häärää ja touhuaa mielellään niin ihmisten kuin muiden koirien kanssa. Romeo pitää pentujen kanssa leikkimisestä, eikä arastele itseään isompiakaan koiria. Päinvastoin Romeo ei taida ymmärtää kokoaan vaan isottelee reippaasti itseään isommille uroksille kuin napoleon konsanaan. Siitä syystä Romeota ei suositella uroksen kaveriksi tulevaan kotiinsa.

Kooltaan tämä hurmuri on 5-6kg ja korkeutta n. 30-40cm.

23.8.2016
Romeo ( nyk. Robi ) matkusti ikiomaan kotiinsa 22.8.2016

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Romeo  saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Romeo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Romeon yhteyshenkilö: Anne Huhtala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: