Kodin saanut koira: ROONIA

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

22.7.2015
Romanialainen eläinsuojelija Anda Murgu tapasi Roonian Balladyn kunnallisella tarhalla ja kun kukaan ei tyttöä kaivannut tai halunnut, Anda varasi Roonian ja nouti tämän myöhemmin mukaansa Murgujen ylläpitämälle Sintestin tarhalle.

Kulkureiden aktiivit vierailivat tarhalla heinäkuun alkupuolella ja tapasivat myös Roonian. Tälläkertaa Roonia pakeni koppinsa perukoille ja kurkisteli sieltä turvassa tulokkaita. Tyttö ei varsinaisesti ollut arka, vaan uusi tilanne ihmisineen ja kameroineen jännitti Rooniaa kovasti. Matkalaiset saivat kyllä rapsutella karvapartaa, mutta oli parempi tällä kertaa antaa sen rauhoittua rauhassa, kun kiusata sitä sen enempää.

Vaikka toiset koirat tarhalla haukkuivatkin, Roonia käyttäytyi tältä osin paremmin, eikä yhtynyt kuorolaulantaan. Kaiken kaikkiaan tyttö tuntui varsin tasapainoiselta ja rauhalliselta koiralta. Täytyy kuitenkin muistaa, että Roonialle tulee antaa aikaa kotiutumiseen ja uuden elämäntilanteen hyväksymiseen, onhan tuleva muutos kuitenkin valtava pienen koiran elämässä.

Roonian säkäkorkeus on n. 45 cm ja painoa tytölle on kertynyt 13-14 kg.

19.9.2015
Kulkureiden aktiivit vierailivat jälleen Romanialaisten yhteistyökumppaneidemme luona syyskuussa. Matkalaiset tapasivat myös suloisen Roonia tytön, joka on heidän mielestään hyvin kultainen ja hellyttävä, mutta stressaa selvästi tarhaoloja hyvin paljon.

Roonia ei jännitykseltään ollut kovin kiinnostunut uusista ihmisistä ja se kokikin olonsa turvallisemmaksi pysytellen koppinsa turvissa. Tyttö antoi kuitenkin koskea itseään kun sitä meni rapsuttamaan ja hetken päästä se painautuikin tiivisti rapsuttavaa kättä vasten.

Roonia takapuolessa on tällä hetkellä ihottumaa, jota hoidetaan lääkityksellä.

Roonia tarvitsee elämäänsä kokeneen omistajan, joka osaa antaa sille aikaa, kannustaa ja motivoida sitä eteenpäin askel askeleelta.

16.11.2015
Kulkureiden aktiivit reissasivat tapaamaan Romaniassa asuvia  eläinsuojeluaktiiveja ja tietysti heidän huomassaan olevia koiria.

Hienosti reipastunut Roonia odottelee omaa kotiaan edelleen Sintestin tarhalla. Tällä kertaa tyttö tuli tervehtimään matkalaisia toisten koirien kera. Roonialla on edelleen iho-ongelmia, joita hoidetaan kyllä koko ajan. Matkalaiset huomasivat myös, että Roonian oikeasta takajalasta puuttuu yksi tai kaksi varvasta. Roonia piti hyvin kontaktia ihmiseen ja malttoi odottaa että sai nameja.

25.3.2016
Aktiivien matka Romaniaan maaliskuussa suuntautui myös Roonian asuttamalle tarhalle Sintestissä.

Roonian ulkomuoto on muuttunut samaa tahtia kun tyttö on saanut itseluottamusta lisää. Sillä ei ole  enään iho-ongelmia, vaan ne on saatu hoidettua ja tyttö voi myös tältä osin paremmin.

Roonia on saanut muutamia ylimääräisiä kiloja ja on jopa hieman pulleassa kunnossa. Toisaalta myös pitkät päivät häkissä vietettynä, vähäisen liikunnan kera, keräävät valitettavan nopeasti ylimääräistä massaa.

Roonia on sosiaalinen ja se haluaa ja kaipaa rapsutuksia siinä missä muutkin koirat tarhalla. Yleisluonteeltaan tyttö on rauhallinen ja etenkin pentu koirien kanssa sillä on hyvät hermot.

Roonia odottelee kovasti omaan kotiin pääsyä, jossa sitä kannattaa, etenkin alussa, rohkaista kaikessa uusissa asioissa. Tytöstä kuoriutuu varmasti melkoinen kotikoira, kunhan se saa siihen opastusta ja kannustuksia.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Roonia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä sekä testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Roonia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

5.6.2016
Roonia on saanut kodin muualta Euroopasta.

Harkitut yhteydenotot Kata Miettiselle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: