Kodin saanut koira: ROSARIA

Syntymäaika: 01/2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

 

 

01.04.2017
Glinan kylä sijaitsee hetken ajomatkan päässä Romanian pääkaupungin Bukarestin keskustasta. Tässä pienessä kylässä sijaitsee yhden Kulkurien pääyhteistyökumppanin, Asociatia A Doua Sansan tarha. Tarha on äärimmäisen huonossa kunnossa ja siksi Kulkureissa päätimme ottaa vakaan askeleen kohti parempaa huomista yhdessä Asociatia A Doua Sansan toisen perustajajäsenen, Carmen Mandescun, kanssa. Tästä sai alkunsa projekti Carpe. Ennen Carpen valmistumista Glinan tarha tarjoaa suojan noin 220 kodittomalla koiralle ja Carmen auttaa niin omia, kuin muitakin koiria, parhaansa mukaan.

Rosarilla oli aikaisemmin oma perhe. Tämä perhe kuitenkin hylkäsi Rosarian kadulle tämän alkaessa odottamaan pentuja. Rosaria joutui opettelemaan selviämään kadulla omillaan ja synnytti siellä myös pennut tähän turvattomaan maailmaan. Onneksi Rosarian ja erään koirarakkaan naisen tiet törmäsivät ja tämä nainen hoiti Rosariaa ja sen pentuja. Kyseinen nainen olisi halunnut adoptoida Rosarian, mutta hänen omat koiransa eivät toivottaneet Rosariaa tervetulleeksi reviirilleen. Katu on kuitenkin liian vaarallinen paikka näin ihmisrakkaalle ja kiltille koiralle. Rosaria oli onnekas ja Carmen sai järjestettyä tyttöselle hoitopaikan toiselta tarhalta.  Nyt sen on aika aloittaa loppuelämän kodin etsintänsä adoptio-ohjelmassamme.

Rosaria on todella tasapainoinen ja täydellisyyttä hipova neiti. Edellisessä kodissa oli pieni tyttölapsi, jonka kanssa Rosaria tuli mainiosti toimeen. Rosaria onkin erittäin ystävällinen ja kohtelias kaikkia ihmisiä ja myös koiria kohtaan. Tyttö ei ole käyttäytynyt muita kohtaan millään tavalla dominoivasti ja sopuisuutensa vuoksi sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin. Tarhaolosuhteet eivät millään tasolla tee hyvää perhe-elämään tottuneelle koiralle ja Rosaria selvästi kaipaakin ihmisten seuraa erittäin kovasti. Rosaria antaa hienosti käsitellä itseään ja olisi kaikin puolin aivan valmis lentämään Suomeen oman perheensä luokse.

Rosaria on noin 55cm korkea ja painaa noin 20kg.

31.05.2017
Kultainen Rosaria tulee saamaan ilouutisia. Tämä äärettömän ihmisrakas koira tulee pian päättämään tarhaelämänsä ja pääsee nauttimaan siitä oikeasta kotikoiran elämästä <3 Onnea Rosaria ja perhe.

31.08.2017
Rosaria lensi omaan Suomeen oman perheensä luokse 28.08. Takana on pitkä odotus, mutta nyt vihdoin uusi elämä voi alkaa.

————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Rosaria saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rosaria on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: