Kodin saanut koira: SAANA (ent.Sini)

Syntymäaika: 9-10/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

 

 

17.1.2016
Pienikokoinen koira synnytti 7 pentua. Tällä kertaa koira oli omistettu koira, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on jonkinlainen koti. Mies joka omistaa koiran antoi kaksi pennuista ystävilleen mutta viisi muuta pentua olivat ns. turhia ja niin ollen hän ajatteli, että heittää ne roskiin.

Rosiori De Veden kaupungissa asuva ja siellä kunnallisen tarhan olosuhteiden paranemisen puolesta taisteleva eläinsuojelija Cornelia Stan sai puhuttua miehen siihen, että pennut saivat pysyä emon kanssa kunnes olivat tarpeeksi isoja syödäkseen itse, muuta kuin rintamaitoa. Mies suostui tähän. Nyt pennut ovat kolmen kuukauden ikäisiä, osa ovat jo adoptoitu tai varattuja.

Sini on yksi näistä pennuista. Sinin huomasi suomalainen eläinystävä ja Sinin kasvettua hieman lisää ja haastettelujen jälkeen Sini tulee nyt sivuillemme suoraan varatuksi koiraksi.

4.3.2016
Sini pääsi lentämään kotiin ja matka jatkui Helsinki-Vantaan lentokentältä yhdessä oman ihmisensä kanssa. Onnellisia yhteisiä hetkiä 🙂

16.3.2016
Suloinen Saana (ent.Sini) palaa kotia etsivien joukkoon, täysin siitä johtumattomista syistä. Saana on tällä hetkellä noin 30-35cm korkea ja painaa viitisen kiloa. Saanan hampaat ovat jo vaihtuneet aikuisen koiran purukalustoon. Neiti tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan saman kokoisten koirien kanssa ja nauttii toisten koirien seurasta. Saana on luonteeltaan reipas, leikkisä ja hellyyden kipeä. Saana ei ole vielä ehtinyt oppimaan sisäsiistiksi, joten uuden kodin tulee olla valmis sitoutumaan Saanaan, sekä opettamaan ja tukemaan Saanaa tämän oppiessa kotikoirana olemisen taitoja.

Saana matkasi 16.3, Hyvinkäälle kotihoitoon.
Mikäli sinulla olisi sopiva koti tarjota Saanalle, ota yhteyttä sähköpostilla ja katsotaan miten etenemme siitä.

19.3.2016
Saana kävi kääntymässä kotihoitopaikassa ja alta aikayksikön sopiva perhe löytyi. Kolmas kerta toden sanoo ja tytön nimeksi tulee Alli. Uudessa perheessä Allilla on paitsi omat ihmiset myös kiva koirakaveri. Onnea yhteiselle taipaleelle <3

——————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Sini tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia.

Sini saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sini on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Saanan yhteyshenkilö on: Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: