Kodin saanut koira: SORAYA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

Soraya 02/15

Soraya 02/15

 

SORAYA

* Noin 5-6vuotias

* Narttu

* Steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

18.3.2014
Kulkureiden toinen pääyhteistyökumppani Romaniassa on Anda ja Alina Murgun ylläpitämä yhdistys Asociatia Suflete Dragi (Kind Souls). Heidän hoivissaan elää ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Yksi Murgujen suojateista on arviolta 5-6 vuotias Soraya. Sorayan elämän alkuvaiheista ei ole mitään tietoa. Marraskuussa 2014 se oli kuitenkin, syystä tai toisesta, päätynyt Oltenitan kunnalliselle tarhalle. Tarhalla sitä olisi odottanut lähes varma kuolema, mutta onneksi Murgut ehtivät apuun. He saivat Sorayan ulos tarhalta ja siitä lähtien se on asunut Andan kotona Frumusanissa yhdessä noin 20 muun koiran kanssa. Nyt tämän jo keski-ikään ehtineen rouvan olisi aika löytää oma kotinsa Suomesta, Kulkureiden adoptio-ohjelman kautta.

Anda Murgu kertoo Sorayan olevan luonteeltaan rauhallinen. Se ei leiki muiden korien kanssa, mutta sietää niitä kyllä ympärillään. Soraya pärjäisi todennäköisesti hyvin ainoana koirana, mutta koirakaverikaan samassa perheessä ei ole mahdoton yhtälö. Ihmisistä Soraya pitää ja on sosiaalinen. Rouva ei turhia hauku, joten tuleva koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Soraya on noin 35cm korkea ja painoa sillä on noin 10kg.

16.4.2015
Soraya on löytänyt kotinsa toisaalta.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Soraya saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Soraya on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: