Kodin saanut koira: SPOTIE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

8.9.2015

8.9.2015

SPOTIE

* uros

* arvioitu syntymäaika 7/2014

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

16.7.2015
Sintestin tarhan ylläpitäjä, Asociata Suflete Dragi on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Sen ovat perustaneet äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu. Monen ihmisen tahdonvoimalla, hyväsydämisyydellä ja silkalla peräänantamattomuudella Suflete Dragin koirille rakennettiin uusi Sintestin tarha vanhojen Frumusanin ja Jilavan tarhojen tilalle. Sintestin vaiheista voit lukea Kulkurien sivuilta.

Uutta Sintestin tarhaa asuttaa myös Spotie. Andan kotipaikassa Frumusanissa naapuri oli tuonut Andalle koiran, joka ei pystynyt hengittämään kunnolla. Spotie pääsi lääkäriin, jossa siltä operoitiin kysta tai vastaava. Vaivan pitäisi nyt olla menneen talven lumia eikä aiheuttaa enää tulevaisuudessa ongelmia.

Spotie on leikkisä, sosiaalinen ja lempeä koira, joka innoissaan vähän pomppii ihmistä päin. Spotie on hieman valikoiva koiraseuransa suhteen, joten se saattaisi arvostaa kodin ainoan koiran asemaa. Ihmisen kanssa Spotiella ei ole ongelmia, se antaa käsitellä itseään ongelmitta.

Spotie on kooltaan noin 48- senttinen ja se painaa noin 15-20 kiloa.

22.9.2015
Syyskuun edetessä puoliväliin, pakkasivat aktiivimme jälleen reppunsa ja suuntasivat kohti Romaniaa. Reissun aikana he kävivät myös Sintestin tarhalla ja tapasivat iloisen Spotien. Aktiivimme kertovat Spotien olevan todella energinen koira, joka hyppi ja pomppi ilosta seuraa saadessaan. Sillä on hassu tapa hammastaa ihmistä takapuolesta, kun se hakee huomiota. Kodin tulee tarvittaessa positiivisen vahvistamisen keinoin opettaa Spotie tästä tavasta pois. Spotiesta tulisi varmasti loistava harrastuskaveri, joten ihan pelkästään sohvaköllijäksi koirapojasta ei ole. Se on iloinen, sosiaalinen ja hyväntahtoinen veijari, jolle ihmisen huomio on maailmassa kaikkein tärkeintä.

Lisätty myös kuvia.

10.11.2015
Spotie on saanut kodin Romaniasta. Onnea matkaan, Spotie.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Spotie saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Spotie  on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Spotien yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Spotiesta löytyy video myös täältä.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: