Kodin saanut koira: SULO

Syntymäaika: 2006-2007
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

7.2.2016
Romanian kaduilla elävistä koirista suurin osa on aivan yhtä ihmisrakkaita ja kesyjä kuin kotioloissa kasvaneet koirat. Päätyminen kodittomaksi on niille todella pelottavaa ja hämmentävää ja monille niistä selviytyminen omillaan on erittäin vaikeaa. Siksi monet niistä jäävätkin elämään lähelle ihmisasutusta huolimatta liikenteestä ja muista kaupungin vaaroista. Toisinaan näitä koiria kohtaa onni ja jokin tehdas tai muu yritys alkaa ruokkia niitä. Näin koirat jäävät asumaan tehtaan pihalle ja toimivat näin tietämättään alueen vahtikoirina.
Sulo ja sen neljä ystävää elivät tehdasalueen vahtikoirina. Koirista pidettiin suhteellisen hyvää huolta ja ne voivat alueella hyvin. Tehdas kuitenkin myytiin ja uusi omistaja soitti ensitöikseen rankkureille, jotta nämä hakisivat koirat pois. Onneksi yksi tehtaan työntekijöistä tunsi Kulkurien yhteistyötarhaa Suflete Dragia ylläpitävän Anda Murgun. Anda haki heti tilanteesta kuultuaan nämä viisi herrasmiestä turvaan Sintestin tarhalle, jossa ne ovat nyt saaneet rauhassa reipastua ja sosiaalistua.

Sulo on juuri sellainen rauhallinen ja tasapainoinen koira, josta näkee, että se on nähnyt ja kokenut paljon. Sen koko olemus huokuu lempeyttä ja sitä Sulo jakaakin aivan kaikille. Se on suuri pakkaus täynnä rakkautta. Sulo lähestyy kaikkia ihmisvieraita lempeän rauhallisesti. Se haluaa ehdottomasti päästä lähelle ja rapsuteltavaksi, mutta malttaa aina käyttäytyä kohteliaasti. Sulo on äärimmäisen kiltti ja jotenkin herkän oloinen, mutta toisaalta se ei hätkähdä oikeastaan mistään. Huolimatta tarhan hälystä ja muiden koirien haukunnasta se ei hermostu tai säikähdä. Sulo onkin kaikin puolin täydellisen oloinen koira. Se ei juurikaan hauku, se ei riehu tai ole liian arka ja se tulee todella erinomaisesti toimeen aivan kaikkien kanssa.

Nyt sympaattiselta ja ihmisrakkaalta Sulolta puuttuu vain se ikioma koti, johon se pääsisi nauttimaan loppuelämästään ilman huolia.

Sulo on noin 55 cm korkea ja painaa noin 26-28 kiloa. Se on hieman pyöreässä kunnossa, mutta pääsee varmasti takaisin ihanteellisiin mittoihin kunhan se saa kotona säännöllistä liikuntaa ja terveellisempää ruokaa.

22.3.2016
Sulo on edelleen oma ihana itsensä. Maaliskuussa Sintestissä vierailleet aktiivimme menettivät tälle sympaattiselle herrasmiehelle sydämensä täysin. Rauhalliseen ja tasapainoiseen tyyliinsä Sulo vastaanotti vierailijat suurella rakkaudella. Se ei hosu turhia eikä komentele tai vaadi mitään huomionkaipuustaan huolimatta. Sulo vain on, toiveikkaasti vierellä, jos joku vaikka sattuisi sitä hetken rapsuttamaan. Mahtavan luonteensa vuoksi Sulo sopisi varmasti esimerkiksi ensimmäiseksi koiraksi tai kerrostaloon.

Sulolla on hieman hammaskiveä ja kotona olisi varmasti hyvä päästä hammashuoltoon.

15.5.2016
Herttainen vanhamies Sulo ei ole muuttunut miksikään, vaikka se on jälleen viettänyt pari sateista kuukautta tarhalla. Se on edelleen oma kultainen ja rauhallinen itsensä. Se tulee kohteliaasti tervehtimään tulijoita ja pysyttelee koko ajan ihmisten lähellä vaikka antaakin tilaa muille, innokkaammille häkkikavereilleen. Ihmisten huomio on edelleen sille kaikkein tärkeintä ja Sulo tuntuukin olevan onnellisimmillaan silloin, kun se saa painautua ihmisen syliin. Sulo on todella helpon oloinen koira. Se on kaikille ystävällinen eikä hauku juuri ollenkaan.

8.6.2016
Sympaattinen Sulo on löytänyt kodin Ranskasta.

______________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sulo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sulo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: