Päivitetty 15.04.2018

Enkelikoira: SUMMER (nyk. Sani)


Syntymäaika: 8/2015
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
ei steriloitu

 

19.4.2016
Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Tuntemattomasta syystä myös pikkuinen Summer-tyttö löytyi 5 sisaruksensa kanssa hylättynä Rosiorin kaupungin kadulta. Vaihtoehtona olisi ollut pentueen päätyminen kunnalliselle koiratarhalle. Rosiorin tarha on karu paikka, eikä sovellu millään muota pentukoirien asuinpaikaksi. Niinpä paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan päätti sijoittaa pentueen eläinlääkäriasema OneVetin Cosoban kylässä sijaitsevalle koirasuojalle. Kulkureiden aktiivit vierailivat Cosobassa maaliskuussa 2016 jolloin he tapasivat ensi kerran Summerin sisaruksineen. Yksi pennuista on jo adoptoitu, mutta muiden (Elaine, Evelyn, Jayden, Summer, Amelia) on aika aloittaa kodinetsintä Suomesta osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Summer  on luonteeltaan iloinen ja leikkisä koiralapsi, kuten normaalin pennun kuuluukin. Pentulaumassa se toimii kehitystasonsa mukaisesti. Vieriden ihmisten Summer antaa hyvin käsitellä itseään. Summer on pentueen isoin tyttö. Maaliskuussa se painoi tasan 10kg.  Aikuisena näistä pennuista odotetaan tulevan keskikokoisia.  Summerin odotettu aikuispaino on noin 17-20kg.

26.5.2016
Aktiivimme tapasivat tämän ihanan sisarusparven toukokuun matkallaan ja Summer oli aivan normaali ja iloinen pentu, joka häntä vispaten halusi päästä tutustumaan vieraisiin.

6.7.2016
Nelikko odottelee edelleen kotiaan OneVetin Cosoban tarhalla, jossa aktiivimme vierailivat pari päivää sitten. Summer tervehti heinäkuisia vieraitaan iloisesti ja pomppi innoissaan päästäkseen mahdollisimman pian vieraiden rapsutettavaksi. Summer tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, joten sillä voisi hyvinkin olla koirakaveri kotona odottamassa, joskin se aivan varmasti nauttisi olostaan myös perheen ainoana koirana.

Lisätty pari kuvaa innokkaasta koiratytöstä.

28.9.2016
Summer on villi ja iloinen hyppytyttö. Se on leikkisä ja energinen koirakaunotar, joka kaivaa ja hyppii häkkiä vasten, kun ihminen lähestyy. Se kirputtaa söpön ystävällisesti sormia, koska on niin innoissaan, mutta se osaa kuitenkin rauhoittua syliin rapsuteltavaksi. Missä on tämän upean tytön koti?

Lisätty kuvia.

14.11.2016
Summer odottaa edelleen kotiaan OneVetin Cosoban tarhassa ja onkin suoranainen ihme, ettei näin kaunis ja hienoluonteinen koira ole vieläkään saanut omaa kotia. Saadessaan vieraita se meinaa revetä liitoksistaan, niin onnellinen ja innoissaan se on. Kun sen into vyöryy yli, se alkaa haukkumaan, mikä tulevan kodin tulee tiedostaa ja se käyttää ääntään myös huomion pyytämisessä. Vaikka se onkin riemuissaan, sitä myös hiukan jännittää, joten se tarvitsee kodin, joka ymmärtää, että koiran sosiaalistaminen tulee vaatimaan aikaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä. Ulkoisesta vilkkaudestaan huolimatta Summerissa on jotain sisäistä rauhaa, jopa jonkinlaista seesteisyyttä.

Lisätty pari kuvaa ja video marraskuulta.

20.11.2016
Tänään Summerin elämä kodittomana koirana päättyi, kun se varattiin omaan kotiin Suomeen.

10.12.2016
Kulkurilento toi tänään mukanaan prinsessan, jota koko ihmisperhe odotti malttamattomana. Se sai uuden, suomalaisen nimen, Sani ja se saa tästälähin nukkua sisällä ikiomien ihmistensä suojassa. Onnea matkaan, Sani ja perhe.

15.4.2018
Sani on matkannut sateenkaarisillalle. Kulkurit ottaa osaa perheen suureen suruun kiitollisena siitä, että Sani sai olla oleellinen osa heidän perhettään.

“Niin arka ja elämälle hauras, pieni varovainen Sani-neiti valtasi perheemme sydämet puolitoista vuotta sitten. Pahanhajuisesta pienestä arkajalasta kuoriutui perheellemme rakas kaunotar.
Pieni koira käpertyneenä sängylle. Lähestyn. Korvat kääntyvät taakse, lempeät silmät, kippurahäntä vipattaa. Nuolet varpaat, käsivarret ja ojentaudut kylkeeni nukkumaan. Huokaiset tyytyväisenä käteni silittäessä turkkiasi. Tässä ja nyt, kaikki on hyvin.
Rakastit omaa perhettäsi, sinulle maailmasta tuli vain meidän perheen kokoinen. Enempää et sinne halunnut etkä huolinut. Sinulle oli vain me. Rakastit meitä ehdoitta, olit iloinen, leikkisä, viisas ja ennen kaikkea tavattoman onnellinen meistä. Hymyilit meille ja annoit kaiken koiranrakkautesi kippurahäntäsi pyöriessä niin, että koko pieni koiranruumiisi heilui sen voimasta.
Sinusta ja kultsistamme Annabellistä tuli heti parhaat kaverit. Leikitte päivät pitkät, jaoitte kaiken – olkikasat, kavionpalat, kissaleikit, metsälenkit ja ruokakipot. Kertaakaan en nähnyt riitaa välillänne. Nyt Annabelle katselee ympärilleen häntä heiluen ja odottaa sinun laukkaavan jostain nurkan takaa. Et tule vaikka se kuinka odottaa. Lopulta häntä seisahtuu ja se käy huokaisten makuulle. Mekin huokaisemme. Ilopillerimme on poissa.
Teit kanssani töitä joka päivä, yli vuoden ajan. Ruokit kissat, hevoset, siivosit karsinat. Vahdit lapset koulubussiin, takaisin sisälle kahville, sitten hevoset ulos. Naapuri menee lenkille ajokoiran kanssa, se täytyy vahtia. Ja kotimetsä. Sinun metsäsi, maailman paras paikka. Sinne piti päästä, usein.
Nyt nukut kotimetsässä ikiunta ja meidän on sinua niin kovin ikävä. En lakaise lattiaa, koska siinä on vielä sinun karvojasi. Tyttäreni ei vaihda lakanaa, koska siinä on vielä sinun tuoksusi. Niin rakas sinä meille olet.
Olit.
Olit kanssamme niin lyhyen ajan. Hetken aikaa saimme olla onnellisia sinun onnestasi. Sillä sinä olit onnellinen, niin onnellinen kuin osasit olla. Nukuimme yhtenä myttynä ja päivät touhusimme yhdessä, illat vietit lasten kanssa. Meillä et ollut koskaan yksin. Sinä sait oman laumasi, Annabellen ja meidät – oman perheesi. Peloistasi et koskaan päässyt ja lopulta suojelit meitä kaikelta. Sinun omaa laumaasi et olisi jakanut kenenkään kanssa.
Enää sinun ei tarvitse pelätä. Kukaan ei vie meitä pois eikä tee meille pahaa. Sinulla on aina laumasi. Olet aina mukanamme. Me emme unohda sinua koskaan, pikkuinen.
Nuku rauhassa pieni täydellisyys.
Me olemme tässä ja rakastamme sinua, ikuisesti.
Esma, Lida, Georg, Annabelle ja Johan”

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Summer saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Summer on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Summerin yhteyshenkilö: Maarit Auranen

Marraskuu 2016:

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.