Kodin saanut koira: SUPER MARIO

Syntymäaika: 9/2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

07.01.2017
Onevetin entinen eläinlääkäri on löytänyt Marion elokuun loppupuolella kadulta ja koska hän ei voinut itse pitää koiraa, hän toi sen Onevetin tarhalle turvaan. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Onevetissa adoptio-ohjelman koirat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi klinikan lääkärit tarkastavat koirat kliinisesti ja tarpeen mukaan tekevät lisätutkimuksia.

Hurmaava ja hyväntuulinen Super Mario on luonteeltaan kunnon pikkukoira, se on vilkas vipeltäjä, jolla ei juurikaan ole itsesuojeluvaistoa. Tarhalla pikkuinen painelee menemään pitkin pihaa huolettomana ja on aina mukana siellä missä tapahtuu. Kuten videolla näkyy, Mario on kastroitu juuri ennen videon kuvaamista, jolloin haava on hieman häirinnyt sitä, mutta vipeltämiseen se ei vaikuta. Tarhan piha on täynnä mesoavia pentuja, mutta Mario se vain vipeltää menemään hyväntuulisena ja iloisena sinne sun tänne yhtään häiriintymättä. Suloinen Mario on hyvin kiltti ja sympaattinen ja se viihtyy ihmisen lähellä ja antaa käsitellä itseään hyvin.

Tarhalla Mario ei juurikaan hauku, mutta käytös voi toki muuttua kotiutumisen myötä. Super Mariolla on arvion mukaan painoa noin 5,5 kg ja säkäkorkeutta noin 30 cm. Pienen koon vuoksi Marioo ei suositella ensisijaisesti perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Mariolla on todettu patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno molemmissa takajaloissa ja polvet on operoitu  joulukuun alkupuolella. Toipuminen on edennyt suunnitellusti ja Marion liikkuminen ja jalkojen käyttö on koko ajan yhä parempaa. Onevetin työntekijöiden mukaan Mario vaikuttaa siltä kuin se olisi koko ajan redbullin vaikutuksen alaisena, joten edes leikkaus ei tämän pikkuisen vilpeltäjän menoa hidasta.

18.06.2018
Mario lensi omaan kotiinsa Suomeen 16.6.

09.06.2018
Pikkuinen Mario on tänään varattu omaan kotiin! Valtavasti onnea Mariolle ja sen tulevalle perheelle <3

13.04.2018
Herttaisen Marion kodin etsintä jatkuu. Marion polvet on leikattu luksaation vuoksi uudelleen helmikuussa ja nyt toipumisajan jälkeen polvilumpiot eivät enää luksoidu ja Mario on toipunut leikkauksesta hyvin. Ihana Super Mario on todella mutkaton pikkukoira, joka tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Se suorastaan rakastaa ihmiseltä saatua huomiota ja saadessaan rapsutuksia, se kipeää syliin ja pienen ajan kuluttua kellahtaa selälleen nauttimaan masurapsutuksista. Marioo silittäessä tuntuu kuin koko muun maailman vilinä ja meteli unohtuisi. Super Mario on nimensä mukaisesti määrätietoinen vipeltäjä, joka vipeltää pitkin tarhan pihaa aivan kuin se olisi ajoittain redbullin vaikutuksen alaisena. Mario on siis uudesta leikkauksesta huolimatta edelleen oma hupsu ja hauska itsensä. Super Mario tulee vaatimaan tulevassa kodissa reilusti liikuntaa ja aktivitteetteja, sohvaperunaksi siitä ei ole. Vaikka pikkuinen nauttii yli kaiken rapsutuksista ja sylissä olemisesta, Mario ei pitkiä aikoja sylissä viihdy, sillä maailmassa riittää niin paljon tutkittavaa pikkuiselle Mariolle.

31.03.2018
Marion molemmat polvet on leikattu uudelleen helmikuussa. Polvet ovat leikkauksien vuoksi hieman turvonneet, joten tilannetta ja toipumista seuraillaan edelleen.

05.02.2018
Mariolla on leikkauksesta huolimatta todettu uudelleen polvilumpion sijoiltaanmenoa, joten polvien tilannetta pohditaan enemmän leikanneen ortopedin kanssa.

20.01.2018
Mario on saanut useita kotiehdokkaita, joten pikkuisesta ei tällä hetkellä oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos kaikille.

_____________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Super Mario saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Super Mario on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Super Marion yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: