Kodin saanut koira: TAFI (ent.Taffy P) (Suomessa)

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Suomessa (Pk-seutu)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

Päivitetty 16.10.2019
Tafi on lähtöisin Romaniasta ja se tuli Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen omaan kotiin. Romanialainen eläinsuojelija Roxana Deissima löysi Tafin erään kerrostalon takaa Bukarestissa. Siellä Tafi oli seurannut jokaista ihmistä ja selvästi se oli hieman häkeltynyt. Todennäköisesti Tafi oli hylätty sinne jonkun ihmisen toimesta. Tafi oli pentu tuolloin ja pääsi Roxanan tuttavan luokse kotihoitoon. Suomeen Tafi pääsi lentämään tammikuussa 2015 ja se pääsi aloittamaan uuden elämänsä oman perheen parissa.

Huhtikuussa 2019 Tafi palasi adoptio-ohjelmaan uutta kotia etsimään. Syy tähän oli, että Tafi stressasi kovasti nykyisessä ympäristössään. Tafi on herkkä, pieni koira, joka ahdistuu perheen tämän hetkisestä elämäntilanteesta ja on sen etujen mukaista, että se pääsee toisenlaiseen ympäristöön jossa neitokaiselle riittää aikaa ja huomiota.

Tafi on ollut jo aika kauan kotihoidossa. Se on hieno koira, mutta jostain syystä se on edelleen sitä omaa kotia vailla. Tafin hoitoperhe ovat parhaillaan syyslomalla ja Tafikin pääsi hieman lomailemaan tänä aikana toisen kotihoitajan luokse. Tässä Tafin syyslomaterveiset:

“Tafi syyslomalla: Kaunis, supikoiranaamainen Tafi on pienehkö tyttö. Painoa on vain 10-kiloa eikä korkeuttakaan kovin paljoa. Tafia hieman sisätiloissa jännittävät uudet koirat, jouta syysloman hoitopaikassa on 5 kappaletta. Ulkona sen sijaan toisten koirien ohittaminen sujuu kivasti. Tafi kulkee hihnassa nätisti, ei vedä, ja kuuntelee mitä ihminen juttelee. Sisästiloissa Tafia hieman itkettää, kun paikka on vieras. Omassa, tutussa hoitopaikassa on kuuleman mukaan ihan rauhallinen. Sisäsiisti Tafi on ollut, lähes 10h yönkin ajan. Ensimmäinen yö meni hieman itkiessä, mutta tutussa kotihoidossa nukkuu yöt aivan rauhassa. Lomahoitoperheen teini-ikäinen tytär on kaikkein eniten Tafin mieleen, ja tätä liehitellään häntä suuressa kaaressa heiluen ja seurataan minne vaan tytär keksii kulkea. Tafi on hieman haukkuherkkä, ilmoittaa sisälle tulijoista. Lisäksi lähtee ilolla mukaan perheen toisen koiran haukkuun. Kerrostaloon Tafista ei siis olisi asujaksi, saattaisi kommentoida rapusta kuuluvia ääniä naapureiden mieliksi.”

Tafi on reagoinut hieman uuteen ympäristöön siten, että se on haukkunut enemmän yksinollessaan. Tämäkin on nyt parin päivän päästä rauhoittunut joten todennäköisesti Tafin haukkuminen on puhtaasti sellaista vieraan paikan haukkumista, kun hän ei vielä tiedä oikein uskaltaako luottaa paikkaan ja onko hän täysin turvassa siellä. Reipas pieni hän on kyllä osoittautunut olevan ja tulee ihmisten kanssa hyvin juttuun, vaikka tilapäisen hoitopaikan ihmiset olivatkin hänelle uusia tuttavuuksia.

Muiden koirien kanssa Tafi tulee aika usein toimeen, mutta isoja koiria hän hieman pelkää. Tosin oman kotihoitoperheen koirakaveriin Tafi on tottunut hyvin, vaikka tämä onkin isompi kaveri.

Tafia ei ensisijaisesti luovuteta lapsiperheeseen vaan etsinnässä on aikuiskoti, mieluusti omakoti- tai rivitalosta. Tafi on mutkaton, iloinen hännäheiluttaja, josta joku onnekas saa itselleen täydellisen sohvanvaltaajaan sekä lenkkeilykaverin. Tafi ei ole kovin iso koira, vaan säkäkorkeus on noin 40-45cm ja painoa sillä on max 10kg.

Päivitykset

9.11.2019
Tafi on löytänyt oman uuden kotinsa <3  ! Kovasti onnea niin perheelle kuin myös Tafille, ihania yhteisiä hetkiä teille!

Ja Tafin hoitoperheelle suuren suuret kiitokset kaikesta mitä Tafille annoitte ja miten häntä hoiditte <3 !

16.10.2019
Tafi on parhaillaan syyslomalla omasta hoitokodistaan. Jännän alun jälkeen typy on alkanut rentoutumaan 🙂

28.9.2019
Tafin terveiset syyskuun lopulta: “Toukokuusta asti olen kotihoidossa asustellut. Mulla on täällä ollut ihan kivaa kun täällä on tuo koira kaverikin. Silti se oma koti ois kuitenkin kiva. Mielellään sellainen missä mun omat ihmiset veis mut välillä metsään sieniretkelle tai muuten vaan sinne uusia tuoksuja taistelemaan. Terkuin Tafi”

28.7.2019
Tafi ottaa jokaisen vastaantulevan ihmisen iloisesti vastaan ja menee häntä heiluen tervehtimään. Autoilu sujuu myös hienosti Tafilta, hän hyppää mielellään autoon ja matkustaa siinä rauhallisesti. Tafi kulkee hyvin hihnassa mutta on tällä hetkellä kokenut tarvetta haukkua kuorma-autoille, busseille ja muille kovaäänisille ajoneuvoille jotka ohittavat heidät lenkillä.

Tafin kotihoitaja kirjoitti tällaiset lomaterveiset: “Tafi on tottelevainen ja sosiaalinen koira, joka rakastaa olla ihmisten lähellä. Se rakastaa lenkkeillä metsässä, hyppii itseään huomattavasti korkeampien kivien päälle ja söisi metsän vaikka tyhjäksi mustikoista.” Tafi on päässyt kesän aikana mökkeilemään ja on nauttinut kovasti siitä kun pääsee liikkumaan paljon metsässä ja luonnossa. Tafi on myös löytänyt lelut ja ilon mitä leikkiminen voi tuoda tullessaan.

27.5.2019
Tafi on asunut hoitopaikassaan nyt reilun viikon verran. Tässä ajassa Tafin stressitaso on jo lähtenyt kiitettävästi laskuun, enää hän ei herätä öisin pissahädän vuoksi ja vatsakin on toiminut hyvin. Tafi on sujahtanut hoitoperheen elämään oikein hienosti ja viettääkin yönsä nukkuessa perheen tyttären jalkopäässä. Tafille vaikuttaa olevan tärkeää saada olla ihmisen kanssa ja ihmisen lähellä ja tällöin hän on onnensa kukkuloilla ja rauhoittuu kaikin tavoin.

Vaikka Tafi vielä toistaiseksi on ollut erillään hoitoperheen uroksesta heidän ollessaan yksin kotona, kaksikon kemiat on kohdannut kivasti ja Tafi kustui iloisesti uroksen leikkimään yhtenä iltana pihalla. Tämän jälkeen Tafi saikin kunnon ilohepulit, jolloin tyttö kiiti ympäri pihamaata! Tafi vaikuttaa ottavan myös erilläänolon rauhallisesti, eikä hän mitenkään osoita olleensa hätääntynyt tai murheissaan kun perhe on ollut poissa. Vaikka hän ilahtuu kylläkin kovasti kun he tulevat takaisin kotiin. Ilmeisesti Tafi on nyt löytämässä hyvän tasapainon elämäänsä, hän saa olla lähellä ja tietää ihmisten tulevan takaisin työpäivän jälkeen joten hän pystyy myös olemaan rauhallisin mielin yksinollessaan.

21.4.2019
Tafi palaa kotia hakevaksi koiraksi. Kun Kulkureiden aktiivit kävivät vierailulla Tafin entisessä kotipaikassa, tulee Tafi vierailijoita ulos vastaan. Se heiluttaa häntää tulijoille jo kaukaa ja tulee iloisesti ja mutkattomasti tervehtimään. Tafi rakastaa huomiota, rapustuksia ja kehuja ja lähtee kävelylle sille tuntemattoman ihmisen kanssa iloisesti häntä puolelta toiselle viuhuen. Kävelyllä oltaessa Tafia vastaan kävelee toinen koira, jonka Tafi ohittaa kauniisti, lainkaan tätä huomioimatta.

Tafi on asunut kotikoirana jo useamman vuoden ja kotikoirana oleminen on sille tuttua. Tafi osaa tehdä tarpeensa ulos, mutta tällä hetkellä sen virtsaamisen tarve on tihentynyt ja yöllä voi käydä vahinkoja, ellei Tafi pääse ulos riittävän tiheästi. Terveydellisiä syitä on tutkittu laajasi, eikä mitään fyysistä vikaa ole tytöstä löytynyt. Luultavasti virtsailu liittyy tämän hetkiseen kroonistuneeseen stressitilaan ja onkin mahdollista, että vaiva väistyy, kun Tafi pääsee tasaamaan stressitasojaan. Tafin vatsa reagoi myös herkästi esimerkiksi ruokamerkin muutokseen, tämäkin toki saattaa olla osittain stressitasoista johtuvaa. Yksinolo Tafilla sujuu, mutta tulee muistaa, että ympäristönvaihdos voi ainakin hetkellisesti tuoda takapakkia sekä sisäsiisteyteen, että yksinolemiseen. Nykyisessä kodissa Tafilla on koirakaverit aina seuranaan, joten täysin yksin tyttö ei ole joutunut olemaan. Tafi kuitenkin voisi viihtyä myös ainoana koirana, sillä se ei tälläkään hetkellä tukeudu perheen koirakavereihin, vaan jää syrjään ja hakeutuu itse omiin oloihinsa.

Tafi haukkuu takapihallaan aidan toisella puolella olevalle koiralle, sekä omistajan kertoman mukaan myös ohikulkijoille ajoittain. Asia on varmasti työstettävissä, mutta tulevan kodin tulee varautua siihen, että Tafi voi etenkin kotiutumisvaiheessa reagoida ääniin tai ulkona liikkujiin. Tafille suotuisa asumismuoto olisi omakotitalo tai rivitalo ja se luovutetaan ainoastaan erittäin harkinnanvaraisesti kerrostaloon.

Tafi on entiselle perheelleen rakas, eikä luopumispäätös ollut helppo, mutta koiran hyvinvoinnin kannalta on tällä hetkellä parasta, että tyttö pääsee muuttamaan sille sopivampaan ympäristöön.

5.3.2015
Taffy P on saanut itselleen suomalaisen nimen ja on tätä nykyä Tafi. Se on välittömällä ja iloisella olemuksellaan hurmannut paitsi perheensä, myös kaikki, jotka sen tapaavat. Näin ihania kuulumisia saimme kodilta:

“Hyvin ja hauskasti meillä menee! Tafi naurattaa lähes joka päivä myös vieraita ihmisiä ulkona ollessamme, jos joku vain alkaa jutella sille kiemurtelee ja luikertelee se aivan onnesta soikeana. Samoin sillä on kunnon “sopraano-haukku”, kun se tahtoisi mennä johonkin lähinnä toisen koiran luo. Siinä on korvissa pitelemistä, niin kimeä haukku on noissa tilanteissa. Kaikki siis toimii kuin rasvattu, ei vahinkoja sisälle, on hiljaa yksin ollessaan, on kaikille ystävällinen ja avoin eikä missään tilanteessa arka, on hyvä ruokahalu ja ripuleita ei ole ollut sen alkupäivien jälkeen. Turkki kiiltää ja koira on kaikin puolin onnellisen oloinen. Aivan ihana rakkaus-pakkaus.

Tafi on käynyt muuten koirapuistoilemassa ja siitä tuleekin aivan hurja tyttö, kun sattuu sopivan rajuja kavereita. Eräs paikalle saapuva nainen sanoit, että hän katseli kauempaa, että tuo loikkiva otus taitaa olla fretti, kun Tafi veteli hepuleissa toisten koirien yli kaaressa :)) Niin valtavan ihana tämä tytteli on, että ollaan aivan hurmiossa tytön kanssa tästä edelleen joka päivä. Yhtään ihanampaa koiraa ei olisi voinut saada!!! Katselemme nyt keväällä sopivaa pentujen koulutuskurssia, mihin menisimme Tafin kanssa opettelemaan kontaktia ja kuuntelemista myös toisten koirien läsnä ollessa.”

Tafin kuvakavalkadiin lisätty myös muutama kuva kotoa. Lämmintä jatkoa Tafille ja perheelle.

30.1.2015
Muutaman mutkan kautta Taffy P saapui tänään perheensä luokse ja on nyt ihan oikea kotikoira. Onnea Taffy P ja perhe!

29.12.2014
Taffy P:n kuluva vuosi päättyy ja uusi alkaa parhaalla mahdollisella tavalla, sillä se on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

4.12.2014
Neitosen kuvagalleriaa on täydennetty jälleen muutamalla uudella kuvalla.

20.11.2014
Romanialainen eläinsuojelija Roxana Deissima löysi Taffy P:n bukarestilaisen kerrostalon takaa lymyilemästä. Hämmentyneenä se seurasi jokaista siellä liikkuvaa ihmistä, mistä saattoi päätellä sen olevan ihmisen sinne hylkäämä. Tällä hetkellä tyttönen on kotihoidossa Roxanan tuttavalla, mutta tuttava on sanonut, ettei pidä sitä enää kauaa, jolloin se joutuu tarhalle. Vaikka Taffy P tarhalla onkin turvassa rankkureilta ja pahoinpitelyiltä, se ei ole pienen, ihmisystävällisen koiran paikka olla ja elää. Tämän hetkinen hoitopaikka sijaitsee kerrostalossa ja asuminen siellä on sujunut ongelmitta, sillä Taffy P ei ole kova haukkumaan. Se tulee toimeen muiden koirien kanssa ja käyttäytyy muutenkin kuin kuka tahansa hyväntuulinen pentu: se rakastaa leikkiä ja ihmisiä. Kissoja se ei ole tavannut, mutta oikeanlaisella sopeuttamisella sitä saattaisi ajatella kissaperheeseenkin.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Tafi on asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja steriloitu. Lisäksi Tafi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tafin alkuperäisvaraaja oli Maarit Auranen, uuden kodin etsintää hoitaa Mia Takolander.

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: