Kodin saanut koira: TAR

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:

 

15.11.2015
Tarin tarina on romanialaisittain yleinen. Se on päätynyt tarhalle monien mutkien kautta, eikä kukaan oikeastaan tiedä mistä, tai miten se päätyi turvaan. Tar on ollut Murguilla kauan ja asui aluksi Andan luona Frumusanissa. Sittemmin tämä kaunis musta muutti Sintestin tarhalle, jossa se odottelee omaa kotia.

Tar on luonteeltaan todella iloinen ja sosiaalinen koiraneiti, joka tervehtii reippaana ja iloisena vieraitaan. Tar nauttii hellyydestä ja janoaa rapsutuksia ja herkkuja, muttei tungeksi taikka vaadi. Se osaa rauhoittaa itsensä ja tulee erinomaisesti juttuun muiden koirien kanssa. Ruoasta pitävä Tar on tuhdissa kunnossa ja tarvitseekin tarkkailua ruokavalionsa suhteen.

Tarin strategiset mitat ovat n. 55-60cm ja 25-30kg.

28.1.2016
Yhdistyksemme aktiivit tapasivat Tarin tarhavierailullaan. Se on edelleen aktiivinen ja kovasti huomiosta nauttiva reipas pullukka. Tar on sen tavanneiden ihmisten mukaan todella kaunis koira, jolle kuvat eivät tee lainkaan oikeutta. Vierailun aikana Tar ei haukkunut kertaakaan, ei edes ihmisten jalkautuessa autosta sen häkin edessä. Ja vaikka Tar on hiukan ylipainoinen, jaksaa se silti touhottaa ja leikkiä. Tar on hyväntuulinen koira, pirteä, muttei ylivilkas sählä ja se osasi myös nätisti rauhoittua rapsuteltavaksi. Uusi video ja kuvia lisätty!

28.4.2016
Maaliskuisella Romanian reissullaan aktiivimme tapasivat myös Tarin. Tämä hymyileväinen tyttönen on edelleen aivan yhtä mahtava pakkaus, joka ilahtuu valtavasti sitä tervehtimään tulleista vieraista ja janoaa hellyyttä läheisyyttä. Tar vaikuttaa myös huomattavasti ikäistään aktiivisemmalta ja energisemmältä koiralta, joka rakastaa ihan kaikkia. Lempeäsilmäinen ja diplomaattinen Tar tulee erinomaisesti toimeen myös muiden koirien kanssa.

8.8.2016
Lempeä ja hempeä Tar vastaanottaa vieraansa hiukan pidättäytyvästi, mutta häntä heiluen hamuten samalla päättäväisesti, mutta kohteliaalla otteella herkkuja vieraidensa taskuista. Tar on perso ruualle ja se näkyy. Daamista on kehkeytynyt tarhalla melkoinen pullukka, mikä vaatiikin tulevalta kodilta itsekuria ja päättäväisyyttä, jotta koiraneiti saadaan palautettua takaisin oikeisiin mittoihinsa. Tar osaa katsoa kauniisti ja syvälle silmiin hypnotisoidessaan ihmistä ojentamaan herkkujen täyteisen kätensä… Ainakin tällä hetkellä Tarista lähtee paljon karvaa (kuten kuvista näkyy) ja sen hampaisiin on muodostunut jonkin verran hammaskiveä. Tar antaa käsitellä itseään vaivatta ja se on edelleen ok muiden koirien kanssa.

22.12.2016
Pulleva Tar on solakoitunut sitten viime näkemän. Tämä musta ja sellainen ihan tavallisen näköinen koira hukkuu helposti persoonallisemman ulkomuodon omaavien kotia etsivien joukkoon. Tällaiset tavikset eivät vaan erotu. Tar on koira joka pitäisi tavata ja jonka 110% rakkaudesta pitäisi päästä kokemaan edes pieni osa, Tar hurmaa jokaisen ja tekee sen aina uudelleen ja uudelleen. Tar on säilyttänyt stressaavista tarhaolosuhteista huolimatta iloisuutensa ja kiinnostuksensa kaikkea ympärillä olevaa kohtaan. Se on utelias, energinen ja äärimmäisen symppis tapaus. Tar reagoi tapahtumiin ja ääniin, muttei juurikaan haukkumalla ja seuraa ihmistä kuin hai laivaa sekä hakee hienosti kontaktia. Aivan ihana ja mahtava pakkaus, jolle soisi pian paitsi paikan sohvalta, myös mahdollisesti meneväistäkin seuraa. Tämä tyttö kun tykkäisi niin koti-ilta köllöttelyistä kuin reippaista ulkotoimistakin.

2.1.2017
Vuosi vaihtui iloisten uutisten saattelemana kun saimme tiedon, että Tar on adoptoitu Ranskaan. Hyvää elämää, Tar! <3

—————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tar saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tar on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Lilli Lanér.


Voit katsoa Tarista tammikuussa 2016 kuvatun videon tästä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: