Kodin saanut koira: TROOPER (nyk. Roope)

Syntymäaika: Noin 1/2017
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

25.3.2017
Romaniassa koirat ovat monelle kuin ilmaa. Tai sitten ihan maanvaiva. Niitä kohdellaan usein kuin roskaa ja monelle ihmiselle sterilointi on aivan vieras käsite. Kulkurit tekee kovasti työtä paikan päällä, muuttakseen romanialaisten ajatuksia koirista, steriloinnin tärkeydestä ja mahdollistamalla paikallisten ihmisten mahdollisuuksia turvata koiransa pennuttoman elämän, steriloinnin kautta. Satsaamme myös valistukseen paikan päällä, jotta ihmiset oppisivat enemmän eläinten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Maaliskuussa aktiivimme tekivät jälleen reissun Romaniaan ja tältä reissulta myös tämä pieni koirapoika tuli uutena meidän adoptio-ohjelmaan. Se löydettiin yksin pellolta, Kulkurien yhteistyökumppanin, Onevetin koiratarhan ulkopuolelta. Nyt se on selvinnyt kriittisen vaiheen yli ja se on saanut jo kahdet, pian kolmet rokotukset ja se on sisä- ja ulkoloishäädetty. Se on valmis löytämään kotinsa ja perheensä.

Trooper on nyt noin 2 ½ kuukauden ikäinen urospentu, joka arvion mukaan tulee kasvamaan keskikokoiseksi koiraksi. Tämä tarkoittaa suunnilleen 45-55cm kokoista koiraa.

Trooperin luonteesta ei vielä pysty kovin paljon sanomaan koska se on sen verran nuori mutta se on kovin kiinnostunut muista koirista ja ihmisiin suhtautuu kivasti ja iloisesti. Sitä ei olla vielä pidetty muiden koirien parissa, koska rokotusohjelma on ollut kesken. Pian se kuitenkin pääsee temmeltämään muiden kanssa. Ensivaikutelma Trooperista on kuitenkin sellainen, että se on utelias ja reipas pentu.

9.4.2017
Trooper saa tänään iloisia uutisia suloisiin korviinsa, oma koti löytyi ja kunhan pojan rokotusohjelma on saatu päätökseen, se saa lentää oman perheensä pariin!

30.4.2017
Trooperista tuli Roope kun se eilen, 29.4.2017, saapui Suomeen ja omaan kotiin.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Trooper tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen kastrointia.

Trooper saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna (mikäli ikä tämän sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Trooper on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Trooperin yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: