Kodin saanut koira: TYYNE (nyk. Selma)

Syntymäaika: 4/2017
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet, Cosoba)
Kokoarvio:

Perustiedot
Tyyne on löydetty pentuna tarhan portilta, se oli sidottu ketjulla portin ulkopuolelle, josta sitten tarhan työntekijä sen löysi tullessaan töihin. Tämä oli Tyynen onni, sillä se olisi monien muiden pentujen tavoin voinut päätyä myös metsään tai ojan pohjalle. Nyt se saa mahdollisuuden parempaan elämään ja pääsee etsimään omaa kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Aikuistuttuaan Tyyne kasvaa todennäköisesti keskikokoiseksi koiraksi.Ulkomuodossa on ripaus labradorinnoutajaa, joten mahdollisesti myös kooltaan kasvaa labradorinnoutajan kokoiseksi.

2.9.2017
Tyyne varattiin tänään omaan kotiin 🙂

22.8.2017
Tyyne on kasvanut huimaa vauhtia! Tytölle lisätty muutama uusi kuva.

8.8.2017
Tyyne on tällä hetkellä noin 5kk narttupentu, ja odottaa sen oman kodin löytymistä Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin tarhalla, Cosobassa. Se on iloinen ja riehakas, mutta rauhoittuu rapsutuksille ja selkeästi nauttii saamastaan huomiosta.

Tyyne on energinen ja touhukas pentu, joka tulee tarvitsemaan rakkauden lisäksi selkeitä ja rajoja sekä kärsivällistä koulutusta, kuten jokainen pentu.

_________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Tyyne tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.

Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tyyne saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tyyne on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Tyynen yhteyshenkilö on Mia Takolander 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: