Kodin saanut koira: VALERIE B (Bond-pentue)

Syntymäaika: 8/2017
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romania (Carpe)
Kokoarvio:

 


Perustiedot ja tausta:
 

BOND-pentue hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla 2017. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, joilla ei olleet silmätkään vielä auenneet. Hoitoa ja huolenpitoa seitsemän pientä koiralasta tarvitsivat siis pikaisesti.

Jokaisella eläinsuojelijalla on kädet täynnä töitä ja hoidettavia koiria paljon, ja koska äidinmaidonvastiketta on annettava useasti päivässä, ei seitsemän pennun sijoittaminen ole helppoa. Ne saatiin kuitenkin jaettuan kahteen hoitoperheeseen. Pentujen kasvaessa sen verran, että pulloruokinta jäi, siirtyivät kaikki pennut romaniassa asuvan aktiivimme Veera Nurin luokse.

Alkutaival ei ole ollut helppo näillä pennuilla, niin kuin se ei ole  suurimmalle osalle romaniassa syntyvälle koiralle. Daniel pentu kuoli, muiden jatkaessa taistelua sairauksia suolistoloisia ja parvoa vastaan.

Bond-pentueen vahvistuessa,  siirtyivät ne marraskuun 2017 lopulla Veeran luota Carpen tarhalle.

Pennut, James B, Roger, Valerie B, Bondi, Fatima ja Lazen ovat iloisia, sosiaalisia ja reippaita, tottuneet ihmisiin sekä elämään ympärillään. Käsittelytilanteet saa koirat jännittämään hetkellisesti, mutta peruspentujen tavoin, asia on hetkessä unohtunut ja ovat saman tien jo toisaalla tutkimassa uusia mielenkiintoisempia asioita.

Energiatasoltaan pentue ei ole korkeinta sorttia, vaan omaavat myös leppoisan luonteen, jossa on mukavan letkeä ja rento tyyli -pentumaiseen tapaan tietenkin.

Valerie B innostuu kaikesta ja on äärettömän iloinen touhottaja. Siellä missä tapahtuu, on Valeriekin mukana. Ja vaikka Valerie onkin pienin, niin on myös sitkeä ja pippurisin ja onkin veljensä Rogerin tavoin pitämässä järjestystä yllä. Leikin tiimellyksessä, veljet saavat tuntea niskassaan Valerien hampaat ja leikki sekä riehuminen voi taas alkaa.

Valerie B on noin 50-55 cm.
(12/2017 oli noin 40-45cm/10-15kg)

 

2.6.2018
Valerie B on matkustanut omaan kotiin. Onnea kodille!

29.4.2018
Valerie B on varattu.

26.3.2018
Valerie on jälleen kasvanut ja on kuten veljensä Roger, isokokoinen ja kovin pentumainen. Tarhalla tuttujen asioiden keskellä ja arjesta poiketen, on viihdyttävää, kun tarhalle saapuu vieraita ja ihmiset ovatkin nameja kiinnostavampia. Valerie ja Roger saa monenlaiselta koiralta ja ihmiseltä tuoksuvan huivin, jonka kanssa intoutuvat leikkimään. Varmasti koirakaverit ja leikit toimivat kodissakin, siihen päälle vähän jyrsimistä ja uusien asioiden opettelua, niin tyytyväisen kotikoiran resepti on valmis. Roger- veljensä kanssa kunnon Tiuhti ja Viuhti.

5.2.2018
Carpen tarhalle on tullut jotain uutta ja jännittävää, nimittäin koirankoppeja ja myös Veera on paikalla ja tästäkös Lazen, Roger ja Valerie B ovat kovin mielissään. Videolta voi tuon iloisen tapahtuman katsoa ja samalla ihastella kauniita ja iloisia koiria. Suuremmin ei muutoksia koirissa ole tapahtunut, kuin että ovat jo kovasti kasvaneet ja se, kuinka isoksi pentue  loppuviimein kasvaa, jää nähtäväksi.

10.12.2017
Bond-pentue tuli Kulkurien sivuille etsimään kotiaan.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Valerie tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Valerie saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Valerie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski  

 

5.2.2018 – Veeran kimpussa hääräävät Lazen, Roger ja Valerie B

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/carperescueshelter/videos/1984706881817572/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: