Kodin saanut koira: VALI (nyk. Orvokki)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

10.9.2015

10.9.2015

VALI

* noin 13-14 -vuotias

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

22.9.2015
Tämän ihastuttavan mummokoiran, Valin, tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Valin taustasta tai historiasta ei ole mitään tietoa, sillä se löytyi harhailemasta Bukarestin kaduilta. Valin onneksi Asociatia A Doua Sansan eläinsuojelija Carmen Mandescu löysi sen. Carmen toimitti Valin turvaan, sillä Romanian kaduilla se olisi ollut rankkureiden armoilla ja kiinni jäädessään olisi se joutunut kunnalliselle tappotarhalle. Tällä hetkellä Vali asustaa OneVet-klinikan hoitolassa ja odottaa siellä ikioman kodin löytymistä.

Kulkurien aktiivit tapasivat Valin OneVet-klinikan hoitolassa 10.9.2015. He kertoivat, että Vali jännitti aluksi hieman vieraiden ihmisten kohtaamista ja pysytteli sivussa. Tarkkailtuaan hetken tilannetta ja tuumailtuaan asiaa, tuli se itse pyytämään huomiota ja herkkuja. Herkut ovatkin Valin mieleen, sillä niitä se ahmii innokkaasti ja pitää puolensa nuorempien koirien keskellä namien jaossa. Muuten Vali on hieman nirso ruoan suhteen, sillä hoitolan työntekijöiden mukaan sille kelpaa vain märkäruoka. Tästä huolimatta Valin hampaat ovat sen ikään nähden yllättävän hyvässä kunnosaa.

Vali on hiljainen ja rauhallinen mummokoira, jonka koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Luonteeltaan Vali on lempeä ja kiltti, mutta mummosta löytyy myös jääräpäinen ja oman arvonsa tunteva puoli.  Vali arvostaisi varmasti rauhallista kotia, jossa se saisi nauttia pehmeästä pedistä ja rapsutuksista yllin kyllin. Vali on jo erittäin iäkäs koira eikä sillä välttämättä ole kovin montaa vuotta elämän polkuja kuljettavana. Olisiko sinulla tarjota Valille vanhan katukoiran isoin lahja eli loppuelämän rakastava koti?

Kooltaan Vali on pienikokoinen eli noin 25-30cm korkea ja 6kg painava.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

3.10.2015
Vali on tänään varattu ikiomaan kotiin Suomeen!

8.11.2015
Vali nyk. Orvokki on matkustanut omaan kotiin. Onnea uudelle kodille ja ihania eläkevuosia Orvokille!

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Vali saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vali on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Niinalle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: