Kodin saanut koira: VEIKKO

Syntymäaika: 11/2017
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta.
10.2.2018
Kun kevät saapuu Romaniaan, eläinsuojelijan kurkkua kuristaa. Steriloimattomat ja kastroimattomat koirat löytävät toisensa ja lopputuloksena on pentujen suma. Suurin osa kuolee nuorena autojen alle, ihmisen kädestä tai huono ravitsemuksen ja pakkasen aiheuttamiin komplikaatioihin. Osa pennuista on onnekkaita, sillä niiden polut risteävät ystävällisen ja auttamishaluisen ihmisen kanssa. Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani, Clinica Veterinara OneVet ylläpitää koiratarhaa romanialaisessa Cosoban kylässä. Tarhalla asuu noin 350 koiraa, kaikki eri lähtökohdista, mutta muutamaa lukuunottamatta kaikki koirat ovat kodittomia. Cosoban tarhan eläinlääkäri ja tarhan omistaja, Adina Vladut on hyväsydäminen ihminen, joka tekee kaikkensa, jotta sinne hylätyillä pennuilla olisi mahdollisuus parempaan elämään. Hän steriloi huikean määrän narttuja vuodessa ja on siten omalta osaltaan vaikuttamassa pysyvästi Romanian kodittomien koirien populaatioon.  Hiljakkoin tarhalle on eri teitä löytänyt tiensä noin kuusikymmentä pentua. Pennut päätyvät tarhalle kuka mitenkin, hylättynä tai jonkun työntekijöistä löytämänä. Yksitoista niistä asui ensin erillään tarhan takaosan tyhjässä talossa, mutta niiden kasvaessa ne on nyt yhdistetty yhdeksi isoksi laumaksi. Koko vajaa tusina tulee moitteetta toimeen keskenään eikä edes ruoka ole tappelemisen arvoinen asia. Olisi hienoa, että pennut pääsisivät nopeasti omiin koteihinsa opettelemaan kunnon koirakansalaisiksi, ennen kuin niistä tulee arkoja vähäisten ihmiskontaktien myötä.

Yksi näistä pienokaisista on iloinen Veikko. Se on luonteeltaan leikkisä ja touhukas, kuten normaalin pennun kuuluukin. Uudet tilanteet saavat  Veikon hieman hämilleen, mutta nopeasti se rohkaistuu ja tulee muiden koirien seurassa pyörimään ihmisten jalkoihin. Veikko vaikuttaakin kiltiltä koiralta jonka häntä heiluu uusienkin ihmisten seurassa. Se antaa käsitellä itseään ongelmitta. Toisten koirien seurassa Veikko on tullut hyvin toimeen ja toimii pentulaumassa ikätasonsa mukaisesti. Nameista Veikko tykkää ihan erityisen paljon ja vaikuttaa siltä, että se olisi helposti motivoitavissa herkkupalojen avulla vaikka johonkin harrastukseenkin.

Aikuisena Veikosta odotetaan kasvavan noin 45-50cm/ 16kg kokoinen koiruus.

17.4.2018
Iloinen Veikko on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

27.5.2018
Veikko saapui Suomeen 17.5.18

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Veikko tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei katroida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia.

Veikko  saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Veikko on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: