Kodin saanut koira: VESSELI (Team Corgimix)

Syntymäaika: 4/2016
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romania (OneVet, Cornelia Stan)
Kokoarvio:

 

20.8.2016
Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan persoonallisen näköisiä, hauskoja, leikkisiä ja tahtovat kovasti luottaa ihmiseen. Töppisperheen taustoista tiedämme vähän. Ne on tuotu hoitolaan Rosiorin kunnalliselta tarhalta pentujen ollessa aivan vastasyntyneitä. Todennäköisesti emo Vivi on hylätty kodistaan sen tultua tiineeksi tai olleessan lähellä pentujen syntymää, kuten yleistä Romaniassa on ja niin tie on vienyt kunnalliselle tarhalle.

Pennut Verner, Valton, Vesseli sekä Valdi ja Veea ovat nyt kasvaneet noin neljän kuukauden ikään ja nyt niiden elämässä alkaa uusi tärkeä vaihe, omien kotien etsiminen. Pennuissa on pieniä luonne-eroja, riehakkaasta varovaisempaan, mutta yleisesti ottaen he kaikki ovat uteliaita, leikkisiä, kilttejä ja mielettömän suloisia.

Verner, Valton, Vesseli, Valdi ja Veea ovat tällä hetkellä noin 35 cm korkeita ja painavat noin 8 kiloa. Aikuisena ne tulevat olemaan emonsa tapaan corgimaisen jykeviä ja suht matalajalkaisia, noin 40-45 cm korkeita ja painoarvio aikuisiälle on noin 15-20 kiloa.

Vesseli on porukan toiseksi isoin. Alkuun se suhtautuu ihmisiin hieman kainostellen, mutta antaa kuitenkin ottaa itsensä syliin ja käsitellä. Vaikka sylissäolo jännittääkin, sen häntä vispaa koko ajan. Vesseli seurailee mielellään muiden touhuja aavistuksen mietteliään oloisena ja on muutenkin sisaruksiaan rauhallisempi.

17.11.2016
Marraskuu toi Vesselille mukanaan hetkellisen ripauksen kaivattua maustetta arkiseen olemiseen, kun se sai vieraakseen Kulkurien aktiivit. Neljästä vielä kotiaan odottavasta pennusta suloinen Vesseli vastaanotti suomalaisen yhdistyskomitean hiukan ujostelleen, mutta samaan aikaan se vinkui ja vikisi innosta ja ilosta. Saadessaan huomiota se rohkaistui ajattelemaan, että nämä ovatkin ihan kivoja ihmisiä. Vesseli tarvitsee hieman omaa tilaa, jotta saa edetä omaan tahtiinsa. Koko pentue sai herkkuja ja Veea osasi hienosti jakaa herkut sisarustensa kanssa. Koko pentue tulee hyvin toimeen toistensa kanssa. Koiralasten olisi jo korkea aika päästä omiin koteihinsa itsenäistymään ja kotikoiran saloja opettelemaan.

Lisätty video ja kuvia marraskuulta.

3.12.2016
Ja niin vain Vesselin matka kohti ikiomaa loppuelämän kotia alkoi, kun se varattiin omaan kotiinsa Suomeen.

17.12.2016
Kulkurilento toi tänään omiin koteihinsa monta onnekasta koiraa, joista Vesseli oli yksi. Se saa tänään painaa päänsä omalle pehmeälle pedille ikioman perheensä suojissa. Onnea matkaanne, Vesseli ja perhe.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Vesseli saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna (mikäli sen fysiikka sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vesseli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Vesseli tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Vesselin yhteyshenkilö: Maarit Auranen

Team Corgimix marraskuussa 2016:

Pennut ja emo Vivi elokuussa 2016:

Elokuu 2016:

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: