Kodin saanut koira: XENJA (Lucky three)

Syntymäaika: 6/2016
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

 

 

07.02.2017
Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani, Mihaela Soare, asustaa äitinsä kanssa vanhassa omakotitalossa  Târgoviștessa ja yhdessä he tekevät kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia koiria ja kissoja. Tällä kertaa Mihaelan hoiviin ovat päässeet onnekkaat Xenja, Xania ja Xara.

Xenja oltiin hylätty siskojensa, Xanian ja Xaran, kanssa Mihaelan kodin läheiselle marketti alueelle. Mihaela ruokki neitokaisia jonkin aikaa, sillä hänellä ei ollut kotona ollenkaan ylinmääräistä tilaa kolmikkoa varten. Muutaman päivän kuluttua eräs alueen asukkaista tuli kertomaan Mihaelalle, että ihmisiä oli alkanut häiritsemään tämä kolmikko ja paikalle oli soitettu dogcatcherit hoitamaan tilanne. Mihaelalla oli talo edelleen täynnä, mutta hän ei voinut muutakaan kuin viedä tytöt kotiinsa, tilanpuutteesta huolimatta. Niin onnekkaat tytöt päätyivät Mihaelan luokse ja nyt niiden on aika alkaa etsiä kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Xenja on siskojensa tapaan luonteeltaan todella reipas, utelias ja kaikin puolin valloittava koiran alku. Se on äärettömän leikkisä, ystävällinen ja lempeä tyttö. Pennulle ominaiseen tapaan Xenja rakastaa suurinpiirtein kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta. Kissat, muut koirat ja etenkin ihmiset ovat sen mielestä aivan paras asia maan päällä. Kaikki uudet tuttavuudet, oli ne sitten ihmisiä tai toisia eläimiä, otetaan innolla vastaan hännän heilutuksen kera. Kaikin puolin Xenja on erittäin pehmeä ja hyvin vastaanottavainen pentu.

Xenja ei juurikaan hauku.

Tyttö on tällä hetkellä 8,5kg painava ja tulee jäämään pieneksi keskikokoiseksi eli noin 45cm korkeaksi ja 10-15kg painavaksi.

24.03.2017
Xenja on varattu <3

05.04.2017
Saapuminen Suomeen otti Xenjalla todella koville, mutta oman perheen kanssa oli hyvä jatkaa matkaa ja päästä kotiin reipastumaan! Onnea Xenja ja perhe!

—————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Xenja saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Xenja on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Xenja tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: