Helmi Pesonen

helmi_pesonen

 

 

 

Neuvonantaja eläinkoulutuksen alalla

helmi.pesonen (ät) kulkurit.fi
050 574 6527

 

 

 

 

 

Hei,

olen Helmi ja toimin Kulkureissa koirien kotihoitajana ja lisäksi autan koirien käyttäytymiseen liittyvissä asioissa.
Asun Tampereen lähellä maaseudulla neljän rescuekoirani ja kissojen, vuohien ja hevosten kanssa.

Ensimmäinen oma koirani tuli minulle suomalaiselta löytökoiratarhalta 19 vuotta sitten. Olin tet-harjoittelussa tarhalla ja sieltä tarttui mukaani sakemannimix Sefi ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kaikki koirani ovat tulleet aikuisina kodinvaihtajina Suomesta tai ulkomailta. Joukkoon on mahtunut monenlaista koiratyyppiä.

Sydäntäni lähellä ovat erityisesti vanhat koirat sekä erilaisista käytösongelmista kärsivät koirat. Tällaisten koirien kanssa eläminen ja työskentely on hyvin palkitsevaa, opettavaista ja hauskaa.

Olen ammatiltani eläintenkouluttaja ja työskennellyt eläinten kouluttamisen parissa vuodesta 2002. Työskentelen Koiruuksien Klubi -nimisessä yrityksessä ja yhteistyö Kulkureiden kanssa alkoi, kun suunnittelimme yhdessä Kulkurista kotikoiraksi -verkkokurssin. Nykyisin työni ohella opiskelen Belgiassa yliopistossa eläinten käyttäytymistä ja valmistun 2018. Eläinten parissa työskentely on minun juttuni ja vapaaehtoistyö Kulkureissa sopii siihen hyvin.

Pidän Kulkureiden tavasta tehdä asioita avoimesti, ammattitaitoisesti ja kestävästi. Olen ylpeänä ja iloisena mukana kehittämässä toimintaa ja tekemässä maailmasta parempaa paikkaa koirille.

 

Share



 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.