Nora Anttila

Nora Anttila 3

 

 

Koirien varaukset

nora.anttila (ät) kulkurit.fi
044 523 1409 (ma-pe klo: 19-22)

Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostilla.
Also in English.

 

 

 

 

 

Hei! Minun nimeni on Nora ja olen syntynyt vuonna -95. Olen kotoisin Harjavallasta, mutta 18-vuotiaana muutin Helsinkiin opiskelemaan parturi-kampaajaksi. Koulusta valmistuin vuoden 2016 alussa ja nykyään olen vakituisessa työsuhteessa Malmilla.

Kiinnostukseni juuret rescuetoimintaan ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseen maailmanlaajuisesti, johtavat jo lapsuudesta. Olen aina ollut todella eläinrakas ja jo nuorella iällä ilmoitin vanhemmille, että haluan adoptoida koiran. Vanhempani eivät vielä silloin näyttäneet vihreää valoa unelmilleni ja hyvä niin. Sain kuitenkin ensimmäisen koirani ollessani 13 vuotias ja tästä asti meillä on aina ollut koiria. Kyseisen koiran tarina kuitenkin päättyi surullisesti ja noin kolmen yhteisen vuoden jälkeen jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen ja antamaan toisen puoliskoni lentää sateenkaarisillan valoisammalle puolelle. Näiden vuosien aikana olen kuitenkin oppinut hurjasti ja kasvanut sekä ihmisenä että koiranomistajana, kiitos vanhempieni. Nyt koen olevani minulle uskottuun tehtävään valmiimpi kuin koskaan.

Matkallani tähän pisteeseen olen ollut tekemisissä jos jonkinlaisten koirien kanssa. Urosten ja narttujen, pienten ja isojen, paljon sairastavien ja terveiden, rohkeiden ja arkojen, erittäin vahva luonteisten sekä todella miellyttämishaluisten kanssa ja hetkeäkään en vaihtaisi pois. Olen ollut myös niin onnekas, että olen saanut olla seuraamassa ongelmakoirakouluttajan työtä ja oppinut tästäkin paljon. Olenkin positiivisen kouluttamisen puolestapuhuja ja vastustan vahvasti koiran pakottamista, ja pelon tai kivun kautta kouluttamista missä tahansa tilanteessa. Mielestäni on äärettömän mielenkiintoista oppia ymmärtämään koiran pienimpiäkin eleitä ja ohjastaa koiraa toimimaan oikein tämän tietotaidon pohjalta.

Suuri toiveeni omasta rescuesta täyttyi kesäkuussa 2015, kun puolen vuoden odotuksen jälkeen Kulkureiden kautta tullut seniori Tita, lensi Suomeen. Tällä hetkellä asustammekin Titan kanssa Vantaan Hakunilassa nauttien touhukkaista eläkepäivistä ja panostaen parhaaseen mahdolliseen elämänlaatuun, minkä seniori iällä voi saavuttaa.

Tarinani Kulkureiden aktiivina alkoi siitä, kun Titaa pyydettiin pr-koiraksi. Samalla ilmottauduin itse myös vapaaehtoiseksi avustamaan tapahtumissa. Melkein samantien minulle tarjottiinkin paikkaa koiravaraajana sekä mahdollisuutta lentokenttä hommiin eli olla vastaanottamassa uusiin perheisiin saapuvia koiria. Tartuin tilaisuuten äärettömän innoissani. Toivon, että nuorena ja uutena aktiivina pystyn tuomaan Kulkureihin uusia näkökulmia, metodeja ja edesauttamaan rakentavaa ja positiivista ilmapiiriä. Ihmisten valistaminen ja koirien steriloinnit ovat lähellä sydäntäni, sillä näillä saadaan se todellinen muutos aikaan kohdemaassa.

Äärettömän suuret kiitokset siis vanhemmilleni ja kulkureille, jotta olen saavuttanut ensimmäisen osan tavoitteestani ja pääsen tosissani vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja eläinten tulevaisuuteen. Tästä eteenpäin siis pienin askelin ja suurin unelmin!

 




 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.