Veera Nuri

 

 

 

 

 

Markkinointimateriaalit

veera.nuri (ät) kulkurit.fi

 

 

 

 

 

 

Olen Veera, eläinoikeusmielinen ja seikkailunhaluinen valokuvaajan alku ja asun tällä hetkellä Romaniassa. Teen eläinsuojelutyötä käytännössä, käyn auttamassa muun muassa Glinan tarhalla ja Rosiorissa, sekä olen vahvasti mukana Carpe-projektissa. Lisäksi kotonani on hoidossa vaihteleva määrä koiria. Kulkureissa olen yksi markkinointimateriaalien tekijöistä ja sen lisäksi kuvaan koiria Romaniassa.

Omaan laumaani kuuluu tällä hetkellä eläkeikää lähestyvä labradoriherra Oiva, sekarotuinen kodinvaihtaja Burma ja romanialainen rescue Chip. Oiva on ensimmäinen koirani ja ollut aivan täydellinen siihen tehtävään, kärsivällinen ohjeistaja koirien maailmaan. Burman kanssa ilmeni aivan uudenlaisia haasteita, joista yritän ottaa opikseni. Uskon, että jokaiselta kohtaamaltaan eläimeltä voi oppia jotain ja aivan erityisen paljon niiltä, joiden kanssa viettää aikaa päivittäin.

Olen kiinnostunut koirien luonnonmukaisesta ruokinnasta ja hoidosta ja niiden vaikutuksesta eläimen hyvinvointiin ja terveyteen pitkällä tähtäimellä. Myös koirien laumakäyttäytyminen ja elekielen pienet nyanssit ovat hyvin kiinnostavia, toivon oppivani niistäkin vielä paljon lisää.

Rescuetyössä uskon sterilointien ja paikallisten asenteisiin vaikuttamisen tärkeyteen. Muutos täytyy tehdä rakenteellisella tasolla, jotta se voi olla pysyvää. Unelmani on elinaikanani nähdä kulkukoiraton Romania.

 

www.veeranuri.com




 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.