Päivitetty 17.06.2016

Kodin saanut koira: ALEXIS A


Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa
steriloitu

 

03.11.2015
Kulkurien aktiivit matkasivat jälleen Romaniaan tapaamaan yhteistyökumppaneita ja heidän huomassaan olevia koiria. Ensimmäisenä matkapäivänä reissulaiset ajoivat Sintestin tarhalle, jota ylläpitää monelle tutuksi tulleet Alina ja Anda Murgu.
Sintestin tarhalla asuu myös koirista huolehtiva perhe, johon kuuluu 12- vuotias Alexandra tyttö sekä hänen isänsä. Muutamaa tuntia ennen aktiivien vierailua, tuntematon mies oli antanut Alexis-koiran Alexandralle, hyläten siis tämän pienen chihumix tytön, koska se odotti pentuja. Alexis valikoitui Kulkurien adoptio-ohjelmaan samantien ja nyt tämä herttainen söpöläinen odottaa kovasti omaa kotiaan.

Tästä suuresta ja jännittävästä elämänmuutoksesta huolimatta Alexis on hyvin ystävällinen ja antaa käsitellä itseään hienosti. Alexis nauttii ihmisten läheisyydestä ja turvasta, ja sylissä pikkuinen on tyyni ja rauhallinen.

Alexis painaa noin 3 kg ja säkäkorkeutta tällä pienokaisella on noin 20 cm. Erityisen kaunis Alexis etsii kotia, jossa ymmärretään, että pienikin koira tarvitsee aikaa, huolenpitoa ja liikuntaa. Alexis neidin soisi piakkoin päästä rauhallisiin kotioloihin, jossa se tulee varmasti reipastumaan nopeasti. Alexis-tyttöä ei hänen pienestä koosta ja herkästä luonteesta johtuen suositella perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Alexis A saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Alexis A on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

05.11.2015
Alexis on saanut useita potentiaalisia kotiehdokkaita, joiden joukosta pikkuisen loppuelämän koti varmasti löytyy. Tällä hetkellä Alexis neidistä ei siis oteta enempää kyselyitä vastaan.

09.11.2015
Alexis neitiä on kohdannut onnenpäivä ja pikkuista odottaa aivan täydellinen koti Suomessa! Alexis A on varattu omaan kotiin. <3

04.03.2016
Ihana Alexis A on lentänyt tänään omaan kotiinsa Suomeen!

Alexis neidin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.