Päivitetty 29.04.2018

Kotia etsivä koira: AMOS O (Oanas Stars)


Syntymäaika: 6/2015
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
kastroidaan

 

Perustiedot ja taustat:

(Päivitetty 29.4.2018)
Myös kesäkuussa 2015 tähän maailmaan syntyi lukemattomia pentuja kaduille, kodittomiksi koiriksi. Eräs pentue löydettiin emonsa Stelan kanssa, pentujen ollessaan kovin nuoria. Emo oli synnyttänyt kuusi pentua yhden pikaruokalan alle ja sieltä koko perhe pääsi turvaan Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin hoitolaan Cosobassa erään Onevetin vapaaehtoistyöntekijän, Oanan, toimesta. Elämä ei ole kohdellut emoa hellästi ja tämä kaunokainen onkin kovin ujo ja varovainen. Oana tekeekin töitä emon kanssa sosiaalistamalla tätä pikkuhiljaa toiveena osoittaa tytölle, että kaikki ihmiset eivät ole pahoja. Mikäli Stela edistyy, on mahdollista, että tyttö tulee adoptio-ohjelmaan etsimään sitä omaa kotiaan, koirakokeneen perheen luota.

Star O, Amos O, Chloe O, Cleopatra, Bertie, Dulcinea tulivat  Kulkurien adoptio-ohjelmaan 26.2.2016, etsimään sitä omaa kotiaan jossa voivat rauhassa ja pienin askelin, omistajan turvallisella tuella aloittaa tämän suuren maailman tutkimista ja asioiden oppimista ja oivaltamista. Amos on siskonsa Dulcinean kanssa sairastanut penikkataudin elo-syyskuun vaihteessa. Amokselle ei jäänyt mitään oireita sairaudesta vaan poika toipui hyvin.

Olemme Amoksen kanssa erityisen tarkkoja ja se tulee ehdottomasti tarvitsemaan rauhallisen ja osaavan kodin, joka on valmis pitkäjänteisesti tukea ja harjoitella Amoksen kanssa kaikkia asioita, hitaasti edeten. Amosilla tulisi olla tilaa ja aikaa, aikaa, aikaa. Sitä ei tulla luovuttamaan kotiin jossa ei ole koirakokemusta, eikä myöskään lapsiperheeseen. Myös asuinalueen suhteen olemme erittäin tarkkoja Amosin suhteen. Tasapainoisesta ja rohkeammasta koirakaverista olisi varmaan hyötyä Amosille mutta pienistä koirista se ei perusta.

Kokoa Amoksella on noin 50cm, 17kg.

Päivitykset

29.4.2018
Kesälämmöt saapuvat Romaniaan ja se tarkoittaa koirille läkähdyttäviä päiviä. Cosoban tarhalla koirat vilvoittelevat vesiastioissa ja hakeutumalla mahdollisuuksien mukaan varjoon. Amos pysyttelee mielellään häkissään joka on sille turvasatama mutta kyllä se tykkää myös käydä pyörähtämässä leikkialueella myös hetkittäin. Amos on saanut uuden asuinkaverin, Sofie nartusta, jonka kanssa se tulee hyvin toimeen.

22.3.2018
Amos on nyt yksin häkissään. Alkuun vieraan tullessa se pakenee koppiinsa ja ignooraa vieraan täysin, luultavasti, koska ei tiedä miten vieraaseen pitäisi suhtautua. Hetken päästä alkaa jo haistelemaan vieraan hajuja ja napsimaan maahan heitettyjä nameja. Välillä Amos melkein unohtaa jännittää, ja se tajuaa kyllä nopeasti mistä nameja saa ja odottaa niitä vieraalta. Amos kaipaa omia rutiineitaan, vaikka vierailija on häkissä ja Amosta jännittää, menee se silti omia tuttuja reittejään pienessä häkissä, välillä katselee ulos, sitten menee koppiin. Vieraan lähdettyä Amos haistelee paikat todella tarkasti. Amosissa on potentiaalia kotikoiraksi, kunhan se saa tulevassa kodissa paljon aikaa ja omaa tilaa. Amos varmasti arvostaisi rutiineja ja sitä, että asiat toistuvat siten, että se voi ennakoida asioita.

26.2.2016-2.12.2017
Amoksen ja koko muun Oana´s Stars pentueen elämän alkutaival ei tosiaan ollut mitenkään ruusuinen. Emo Stela on kokenut ties mitä ja sen epävarmuus ihmisten suhteen on myös leimautunut sen pentuihin. Amos on pienenä sairastanut penikkataudin siskonsa Dulcinean tavoin mutta poika toipui siitä ilman mitään pysyviä oireita. Amos on koko tarhallaolon ajan ollut kovin varovainen ihmisten suhteen ja nuorempana se jopa juoksi ihmistä karkuun. Amos olisi tarvinnut pienestä saakka paljon positiivisia kokemuksia ja sosiaalisia harjoituksia ihmisten kanssa mutta tarhaolosuhteet eivät valitettavasti mahdollista tällaista. Joihinkin koiriin tämä vaikuttaa enemmän kuin toisiin ja Amos on tästä kyllä kärsinyt. Amos hyväksyy Ioana Bodean ja antaa hänen rapsuttaa mutta ei kuitenkaan ole täysin varma siitä miten pitäisi suhtautua asiaan. Amos ei ikäänkuin rentoudu vielä lainkaan tällaisissa tilanteissa. On ollut aikoja jolloin Amos on otettu hetkellisesti pois sivuilta seuratakseen tilannetta ja arvioida sitä, voisiko Amos muuttaa omaan kotiin Suomeen, pois tarhalta. Kestäisikö se sen? Amos on herkkä koira, se on utelias ja kiinnostunut ympäristöstä. Se hyötyy kovasti siitä, että saa esim ihmisen käyttämän huivin haisteltavaksi, ennenkuin yrittää tehdä lähempää tuttavuutta tämän kanssa. Tarhaolosuhteet eivät ole Amosille antoisat, ne stressaavat herkkää koiraa paljon eivätkö edesauta reipastumista missään muodossa. Uskomme, että Amos kestäisi muuton mutta se tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja ymmärrystä.

Amos on jakanut häkkinsä nuoren narttukoiran kanssa mutta tämäkin oli ujonpuoleinen eikä siten tukenut Amosta oikein mitenkään. Rohkeammasta, tasapainoisesta koirakaverista sen sijaan olisi todennäköisesti paljonkin hyötyä Amosille. Pienemmistä koirista Amos ei perusta.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Amos saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, kastroituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Amos on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Amoksen yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa