Kodin saanut koira: ANISA (Black Family)

Syntymäaika: Noin 2/2016
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

24.2.2020

One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat siellä oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne usein turvaan erityisesti pieniä pentuja. Suurin osa tarhan koirista on kuitenkin löydetty jostakin tarhan läheisyydestä tai hylätty tarhalle pentuina jonkun paikallisen toimesta.

Black Familyn kuusi pentua olivat eläneet koko nuoren elämänsä Onevetin tarhalla. Kuten usein käy, niiden tavallisen ulkonäön ja hieman ujon luonteen vuoksi ne sivuutettiin pitkään, kun uusia koiria ehdotettiin adoptio-ohjelmaan. Sisaruksista SislaMaire, Noona, Odele ja Penne pääsivät sivuillemme jo aiemmin, ja löysivät myös ikiomat kotinsa. Black Familyn viimeinen jäsen, Anisa, tarvitsi hieman pidemmän ajan reipastuakseen, ja niinpä se pääsi etsimään kotiaan muita myöhemmin – ja etsii sitä edelleen.

Anisa on kultainen ja kiltti tyttö. Se on luonteeltaan hyvin pehmeä ja edelleen melko ujo ja hieman varovainen, ainakin tarhaoloissa. Se tulee innokkaasti haistelemaan myös vieraita, mutta menee välillä koppiin hakemaan turvaa. Sen pitkä häntä heiluu kuitenkin koko ajan iloisesti, vaikka tilanne jännittää. Ihmiset kiinnostavat sitä kyllä kovasti, mutta Anisa seurailee ihmisiä mieluummin kauempaa. Namit sille kyllä kelpaavat ja niiden avulla se onkin helppo houkutella tutustumaan myös vieraisiin. Se on tarhalla hyvin huomaamaton, kaunis musta varjo.

Anisa varattiin jo kertaalleen omaan kotiin, mutta juuri ennen lentoa sillä todettiin sydänmato. Sen varaus peruuntui, ja nyt Anisa odottaa uutta onnenpotkua. Sydänmato on kuitenkin täysin hoidettavissa oleva loinen, mutta melko kalliiden kustannusten vuoksi tehokas, kolmen kuukauden mittainen hoito aloitetaan vasta, kun tyttö varataan uudelleen. Siihen asti sydänmatotartunnan pahenemista estetään kuukausittaisella Advocate-lääkkeellä. Voit lukea lisää sydänmadosta ja sen hoidosta täältä.

Anisa on melko ujo ja tuleekin tarvitsemaan kodiltaan paljon tukea ja aikaa uuden elämänsä oppimisessa. Pohjimmiltaan se on kuitenkin äärimmäisen lempeä ja ystävällinen, ja kaiken ujoutensa alla selvästi huomionkipeä tyttö. Anisa etsii koirakokenutta, lempeää ja rauhallista kotia, jolla on aikaa ja halua opettaa tytölle, että maailma on varsin mukiinmenevä paikka, ja ihmisen kosketus tuntuu ihanalta.

Kooltaan Anisa on noin 50-55 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa. Tällä hetkellä Anisa on melko hoikassa kunnossa.

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

19.9.2020

Upea Anisa on matkustanut vihdoin tänään ikiomaan kotiinsa. Onnea elämäänne, Anisa ja perhe!

25.6.2020

Kauniilla Anisalla on tänään onnenpäivä: se saa nimensä eteen sanan “varattu”, sillä oma ihminen odottaa tyttöä jo kotiin!

24.2.2020

Lisätty kuvia, video ja Anisan kuulumisia joulukuulta.

Joulukuun reissulla aktiivimme tapasivat myös kauniin Anisan. Tyttö on valtavan innoissaan vierailijoista. Kun saavumme Anisan häkkiin, se pomppii ja steppailee innoissaan.  Anisa hakee nameja kädestä, mutta jännittää ja käy välillä kauempana hiukan hakemassa happea. Se ei anna meidän koskea itseensä, eikä myöskään tarhaa ylläpitävä Adina koske tyttöä. Adina antaa Anisalle kuitenkin ulkoloishäädön vierailun aikana, ja tällöin Anisa antaa Adinan koskea ja käsitellä itseään, tosin hieman jähmettyen. Anisa ei juuri hauku vierailun aikana, mutta hieman rentoutuessaan päästää innostus- ja komennushaukkuja, kun haluaa nameja lisää. Hyvin namimotivoitavissa, mikä on koulutuksen kannalta hyvin lupaavaa. Tyttö on innostunut ja pomppiva jännittäjä, joka on kuitenkin kiinnostunut ihmisistä ja menossa mukana iloisesti. Todella kaunis koira!

8.12.2019
Anisa palaa sivuille etsimään omaa kotia. Anisalla todettiin lentovalmisteluita tehtäessä sydänmato, ja varaus peruuntui.

13.9.2019
Pitkän odotuksen jälkeen Anisa on nyt varattu omaan kotiin.

4.8.2019
Kauniin Anisan elämä on ennallaan, jälleen se on iloinen ja ilahtuu vierailijoista, hieman se haukkuu, mutta tulee reippaasti tutkimaan mitä vieraat puuhavat. Anisa antaa tuttujen ja myös vieraiden koskettaa itseään, mutta mieluiten pitää oman tilansa. 

26.5.2019
Kulkurien toukouisen reissun aktiivit kertovat Koben kotiuduttua Anisan asuvan adoptio- ohjelmaamme uutena tulevan nartun kanssa. Kaverikoira on Anisaa ujompi ja liekö se näkyy Anisassakin, mutta tyttöä jännittää vierailu melko paljon. Se on innokas ja innnostunut, mutta perääntyy herkästi ja säpsyy jonkin verran. Anisa on hiukan ylikierroksilla ja se steppailee ympäriinsä vieraiden ollessa sen häkissä Se tulee syömään namia kädestä ja ottaa sitten itselleen tauon perääntymällä ja ottamalla tilaa. Sitten se palaa takaisin namien luo. Häkin ulkopuolisen aidan taakse ilmestyy kesken vierailun tarhan miestyöntekijä, joka nojaa aitaan. Anisa ja koirakaveri kumpikin perääntyvät pelokkaan näköisinä kauemmas miehestä. Ne eivät kumpikaan kuitenkaan hauku ja tilanteen mentyä ohi, lähtee Anisa liikkeelle entiseen tapaan. Anisa on herkkä koira, joten se etsii koirakokenutta ja osaavaa kotia.

Lisätty kuvia ja pari videota

2.1.2019
Anisa elelee edelleen tarhalla yhdessä Koben kanssa. Se on vierailijoista kovin innoissaan ja ottaa ihmiset vastaan selvästi onnellisena. Vielä ujous kuitenkin voittaa ja Anisa selvästi mielummin tarkkailee vieraita hieman kauempaa. Myös äkkinäiset liikkeet saavat sen säikkymään. Nameista Anisa pitää kovasti ja se haluaisi selvästi muutenkin kovasti tulla tutustumaan. Sen häntä heiluu koko vierailun ajan lakkaamatta. Anisalle etsitään sen ujouden vuoksi kokenutta ja rauhallista kotia, jossa ollaan valmiita sitoutumaan aran koiran kotiutumiseen.

2.11.2018
Anisa on syksyn myötä saanut uuden häkkikaverin reippaasta ja vauhdikkaasta Kobesta. Sosiaalisesta kaverista on selvästi ollut apua ja syyskuussa Anisa otti aktiivimme vastaan huomattavasti rennommin kuin aiemmin. Vaikka tilanne vielä jännittääkin, Anisa uskaltautuu vieraiden luokse ja käy välillä joka lipaisemassa varovaisen suukon ohimennessään. Anisa vaikuttaakin hyvin kiltiltä ja lempeältä tytöltä, jolle reippaasta kaverista olisi varmasti myös kotona paljon apua.

9.8.2018
Suloinen Anisa oli jälleen kovan testin edessä, kun aktiivimme vierailivat sen luona heinäkuussa. Arki tarhalla pienessä häkissä on hyvin hallittua ja niinpä yllättävät vieraat ovat aina jännittävä paikka ujolle koiralle. Alkuun Anisa kokikin turvallisemmaksi seurailla vieraita koppinsa turvasta, mutta jo hetken päästä uteliaisuus voitti ja Anisa tuli tervehtimään ihmisiä. Anisa on vielä kovin ujo ja tuleekin tarvitsemaan kodiltaan paljon tukea ja aikaa uuden elämänsä oppimisessa. Pohjimmiltaan se on kuitenkin äärimmäisen lempeä ja ystävällinen ja kaiken ujoutensa alla selvästi huomionkipeä tyttö.

 


Mietithän huolellisesti omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaimmillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Anisa saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Anisa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Maiju Lanki

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: